Lauri Viita 100 vuotta

Kuva: Kari Sunnari, TTT

Tampereella on muistettu tänä vuonna runoilija Lauri Viitaa, jonka syntymästä on kulunut sata vuotta. Tampereen Työväen Teatterissa pyörii musiikkinäytelmä Viita 1949, jonka kantaesitys oli 25.10. Lukupiirissämme haluttiin myös muistaa kaupungin omaa työväenrunoilijaa. Luimme kukin jotain Viitaan liittyvää, joko hänen tuotantoaan tai muuten hänestä kertovaa kirjallisuutta ja vaihdoimme ajatuksiamme niiden pohjalta. Viidan tuotannosta lukemistoon oli valikoitunut hänen keskeisimmät teoksensa Betonimylläri, Moreeni, Kukunor ja Ne runot jotka jäivät. Pari lukupiiriläistä oli perehtynyt mieheen lukemalla Aila Meriluodon kirjoittaman elämäkerran. Minulle osui loppukesästä silmään Olli Löytyn toimittama uusi esseekokoelma Luojan palikkaleikki, jossa Viidan tuotantoon perehtyneet asiantuntijat ruotivat teosten ominaisuuksia hyvin monipuolisella otteella.

Osalle meistä Lauri Viita oli varsin vieras mies - etenkin me pohjoisempana opiskelleet emme olleet hänen tuotantoonsa juurikaan perehtyneet aikaisemmin. Opimme varmasti kaikki paljon ja keskustelimmekin siitä, miten monipuolinen kirjoittaja Viita on ollut. Hänen tuotantoaan on mahdoton lokeroida, eikä se näytä noudattavan perinteisiä runouden lainalaisuuksia. Tai jos se niitä välillä noudattaakin, tyyli varmasti vaihtuu. Viita leikittelee säännöillä ja on taituroinut runoihinsa ihan omanlaisensa rytmin.

Johtaja

Sen joukon johtajaksi nimittäisin,

ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin

ja takapuoleltansa täyteläisin.

Kas, kun jää painopiste matalalle,

voi nousta kukonnuppi korkealle

ja loistaa tunkiolta maailmalle!

(Betonimylläri 1947)

Pispalalla on ollut Lauri Viidan tuotannossa merkittävä rooli. Siellä hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa, ja siellä hän meni naimisiin ensimmäisen vaimonsa Kertun kanssa. Myöhemmin Viita eli muuallakin, mutta Pispala oli ja jäi hänen keskeiseksi mielenmaisemakseen. Aikoinaan hyvin työväenluokkainen kaupunginosa vaikutti vahvasti hänen tuotantonsa tematiikkaan. Ja vaikka hän selkäesti onkin oman ympäristönsä edustaja ja yhteiskuntakriitikko, ei teksteistä puutu ironiaa eikä huumoria. Viita kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin vuonna 1965.

Lukupiiriä täydensi upealla tavalla Viita 1949. Heikki Salon käsikirjoittama ja Sirkku Peltolan ohjaama musiikkinäytelmä oli mahtavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Upeasta musiikista vastasi Eeva Kontu. Näytelmässä kietoutuu toisiinsa luontevalla tavalla aidot kirjeet, historialliset faktat ja viitamainen fiktio. Käsikirjoituksessa ja sanoituksissa on maallikon mahdotonta erottaa toisistaan, mikä on Viitaa, mikä on Saloa - niin sulavaa ja rytmikästä se on.

Kuva: Kari Sunnari, TTT

Näytelmässä eletään vuotta 1949, jolloin Viita oli jo saanut mainetta Betonimyllärillä, mutta palaa allapäin Pispalaan, sillä uutta kustannussopimusta ei ole syntynyt. Hänen avioliittonsa Kerttu Solinin kanssa on päättynyt ja uusi alkanut runoilija Aila Meriluodon kanssa. Silti ikävä Kertun luo on valtava, varsinkin humalapäissä ja etenkin Pispalassa. Näytelmää vievät eteenpäin Viidan luomat peikkohahmot Kukunor ja Kalahari, jotka toimivat lavalla eräänlaisina tarinankertojina. Vuoden 1949 lisäksi näytelmä koostuu lapsuus- ja nuoruusmuistoista Pispalassa, rakastumisesta Kerttuun ja perhettä koetelleesta sisällissodan tapahtumista.

Kuva: Kari Sunnari, TTT

Monipuolinen musiikkinäytelmä on draamaa ja romantiikkaa, surua ja ikävää, intohimoa ja pettymyksiä. Tunneskaala on laaja niin lavalla kuin katsomossakin. Paikoin mahtipontinen musiikki rauhoittuu tarpeen tullen viipyileväksi, kuten lavan taustakuvatkin. Niissä ja lavasteissa näkyy Pispalanharju puurakennuksineen, ikuisine portaineen ja kauniine järvimaisemineen. Eikä tietenkään sovi unohtaa hienoa näyttelijäntyötä. Tommi Raitolehto on juuri sellainen Lauri Viita, jollaiseksi hänet olin kuvitellutkin: väkevä, rohkea, alkoholisoitunut, älykäs ja romanttinen. Eriyisesti haluan nostaa esille näyttelijöiden laulutaidon: Jari Aholan, Petra Aholan, Suvi-Sini Peltolan, Petra Karjalaisen ja Eriikka Väliahteen äänet kaikuivat salissa uskomattoman upeina!

Vivahteikkaan postauksen näytelmästä on kirjoittanut myös lukupiirimme Sari!