Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Pirkko Saisio. 2016. Mies, ja hänen asiansa. Siltala. 403 sivua.

Kävin kuuntelemassa Pirkko Saision haastattelut sekä Turun että Helsingin kirjamessuilla. Turusta mieleeni jäi päällimmäisenä se, että Saision uutuusteoksessa on mies, jonka monologia valtaosa romaanin kerronnasta on. Helsingissä muistan ihailleeni Saision tapaa puida oikeustajullisia näkemyksiä aiheesta, jota teoskin käsittelee.

Tunnustustaminen.
Rangaistukseen suostuminen.
Katumus.

Kyllä, kerronta on pääosin kuusikymppisen miehen monologia. On maanantaiaamu ja mies lukee lehdestä, että Pablo, hänen ystävänsä lähes neljänkymmenen vuoden takaa on kuollut. Uutinen panee liikkeelle sellaisen tunnevyöryn, että miehen viikko on yhtä helvettiä. Ei niin, että hän itkisi ja surisi. Ei, mies pelkää. Hänen ajatuksensa menevät solmuun tai voisi kai ajatella myös, että ne laukkaavat niin villisti, että mies myöhästelee töistä, unohtaa sovittuja tapaamisia ja näkee painajaisia. Hänestä tulee niin poissaoleva, että hänen vaimonsa ja sihteerinsä alkavat huolestua. Romaani seuraa viikon ajan kellon lailla miehen mielen hajoamista.

Ennen kuin mitä?
En muista.
Äsken se kyllä oli mielessäni.

Töissään puolustusasianajajana mies on tottunut auttamaan rikoksentekijöitä ja keksimään lieventäviä asianhaaroja heidän edukseen. Työ on kai ollut melko helppoa. Rikokset, niiden laatu, niistä koituvat rangaistukset sekä rikoksen uhrit toiseen ja kolmanteen aaltoon saakka ovat seikkoja, joita mies joutuu kollegoidensa kanssa pohtimaan, mutta mitä Pablon kanssa tapahtui? Onko mies itse syyllistynyt rikokseen, joka pulpahtaa pintaan kun ystävä kuolee? Millä tavalla miehen työssään kohtaama häpeä tai katumus suhteutuvat häneen omaan menneisyyteensä?

Mies on naimisissa parikymmentä vuotta nuoremman Kristan kanssa. Krista tietää, millainen avioliiton kuuluu olla, millainen edustavan kodin kuuluu olla ja millaisia viinejä juodaan. Kristan mielestä on myös tärkeää, että asioista puhutaan säännöllisesti. Vaikka keskellä yötä, jos toinen piehtaroi ja vaikeroi unissaan. Avioliitto tuntuu läähättävän hapen puutteesta, mutta kun Pablo kuolee, miehen on oikeasti vaikea hengittää. Hänen on päästävä ulos kodistaan, toimistostaan, pois ihmisten luota. Hän on kuin vanki, jota kidutetaan paineella, äänillä ja vaatimuksilla. Tuntuiko hänestä siltä jo ennen uutista, vai onko Pablon kuolema se, joka sysää kaiken liikkeelle ja pilaa myös parisuhteen? Vaikea sanoa, sillä mies on kertojana melko epäluotettava. Niinhän ajatuksemme yleensä ovat, hyvin epäloogisia ja sekavia. Ota nyt sitten selvää toisen ihmisen ajatuksista!

Romaanin puolessa välissä vihdoin selviää, mitä menneisyydessä tapahtui ja suunta on pohjaa kohti. Memento mori - muista kuolema, muista että olet kuolevainen. Saisio tekee tarkkoja havaintoja ajastamme, parisuhteistamme, ihmisistä ja heidän oikeudentajustaan. Romaani miehestä on hyvin inhimillinen ja täynnä painavaa asiaa. Vaikka Saision teksti kulkee ilmavan väljästi ja vetää eteenpäin erikoisella poljennollaan, se osaa olla samalla tiivistä, sillä lukijaa ei päästetä kovin helpolla. Todellisuuden ja kuvitelmien välinen raja on häilyvä loppuun saakka. Lukijan on välillä mahdotonta tietää, onko keskustelu käyty oikeasti vai vain pään sisällä. Asioiden painoa keventää pisteliäisyys ja huumori, ja hahmot ovat vastenmielisyydessään kiehtovia, tarpeellisia. Romaani jättää runsaasti kysymyksiä jälkeensä.

Mies, ja hänen asiansa on pitkästä aikaa yksi omalaatuisimmista lukemistani romaaneista. Ja tämä on siis kehu. Omalaatuinen, omaääninen, erilainen, ei kuitenkaan omituinen. Olisin kovasti suonut näkeväni teoksen Finlandia-kandidaateissa. Kirjan ovat lukeneet myös mm. Ulla, Sari, Katja ja Airi.

Pirkko Saisio Turun kirjamessuilla.