Vanha kostaja oli palannut suuresta maailmasta takaisin Öölantiin, kostaja, joka kylvi pelkoa ympärilleen - eikä kukaan tiennyt, kuka hän oli. Tai missä hän oli. Niin kauan kuin turistisesonki oli kuumimmillaan ja saari kuhisi kesävieraita, hän saattoi liikkua vapaasti kenenkään huomaamatta. Kuka voisi pysäyttää hänet?
Johan Theorinin Öölanti-sarja on ollut alusta lähtien takuuvarmaa tuotantoa. Aarnivalkeat päättää komean sarjan emmekä valitettavasti pääse enää nauttimaan Gerlofin seikkailuista Öölannin karuilla alvareilla. Ihan ymmärrettävää, sillä onhan mies jo yli kahdeksankymmenen eivätkä jalat oikein enää kanna. Käveleminen on hidasta ja kankeaa, ja kuulokin reistailee. Sympaattisen merikapteenimme elämään on mahtunut niin surua kuin onneakin, ja nyt on aika viettää viimeinen kesä omalla torpalle ja vetäytyä sen jälkeen vanhainkodin rauhaan.
Kun Gerlof työskenteli nuorena poikasena haudankaivajan apumiehenä, hän tapasi 12-vuotiaan Aronin. Kalpean pojan, joka seuraavana kesänä suuntasi isäpuolensa kanssa meren toiselle puolelle uuteen maahan. Vastoin kaikkien luuloa uusi maa ei ollutkaan Amerikka, vaan työläisen paratiisi idässä. Aronia oli Neuvostoliitossa vastassa ankara elämä. Ulkomaalaisen työmiehen ainoa mahdollisuus selvitä hengissä oli raataa nälän ja kylmän keskellä. Kun Stalin aloitti puhdistukset, kielen oppinut Aron keksi, miten soluttautua oikealle puolelle ja pitää henkensä. Miljoonien ihmisten teurastukseen kului vuosia. Kukaan ei kuullut eikä nähnyt, mitä tapahtui taistelussa valoisamman tulevaisuuden puolesta. Aron teki työnsä, eikä paljastanut mitään vuosikymmeniin. Hänen ainoana haaveenaan oli päästä vielä jonain päivänä takaisin pieneen punaiseen torppaan Öölannin rannalle.
Kun Aron on 70 vuotta myöhemmin palaamassa saarelleen, ei torppaa enää ole, eikä rannikon vaurailla sukulaisilla ole halua tunnustaa äpäräserkun osuutta perintöön. Rannikolle kohonnut lomakeskus Ölandic saa tuntea nahoissaan, kun kaiken menettänyt mies päättää kostaa. Tapahtumien vyöry lähtee liikkeelle kun Gerlof löytää venevajastaan 12-vuotiaan Jonaksen. Poika on paennut mereltä laivasta, jossa hän on nähnyt omasta mielestään varman kummituksen ja useita kuolleita. Outoa, mutta aavelaivaa ei löydy. Onneksi Jonaksen turvana on utelias Gerlof, joka lopulta ratkaisee tapauksen sinnikkäästi nuuskien.
Theorinin dekkareissa on mukana annos vanhojen muistojen ja tarujen tuomaa mystiikkaa. Iäkäs merikapteeni on oiva päähenkilö, sillä hän jos joku on kuullut ja nähnyt outoja sattumia elämänsä varrella, eikä kyseenalaista muiden uskomuksia tai erikoisia näkyjä. Tosin Gerlofin avulla useimmat aaveet, äänet ja aistimukset saavat loogisen selityksen ennemmin tai myöhemmin. Tarinat ulottuvat usein kauas Gerlofin lapsuuteen tai nuoruuteen. Öölanti on dekkareissa vähemmän käytetty miljöö kuin Gotlanti, ja ilmeisesti hieman erilainen. Lähes puuttomalla saarella on omanlaisensa luonto ja merellä on suuri merkitys. Turistit vaikuttavat tietysti Öölanninkin kesään, ja lomabisnes on omiaan toimimaan epäilyttävän toiminnan ja jopa rikosten näyttämönä.
Jään innolla seuraamaan, jatkaako Theorin Öölanti-sarjan jälkeen ja jos jatkaa, millä tavalla. Kunniakirjoja saanut kirjailija osaa nimittäin punoa jännityksestä, mystiikasta, historiasta, luonnosta ja vanhan miehen elämästä sellaisia teoksia, että niiden vertaista on vaikea dekkarimaailmasta löytää. Valitettavasti täytyy kuitenkin lisätä, ettei Aarnivalkeat ihan yltänyt kirjailijan parhaimmistoon. Jos brittikirjailija Ann Cleevesin tai islantilaisen Arnaldur Indriðasonin kirjat miellyttävät, kannattaa kuitenkin kokeilla Johan Theorinia - tai toisin päin!
Aarnivalkeista lisää blogeissa Lukutoukan kulttuuriblogi, Rakkaudesta kirjoihin ja Kirjan vuoksi.
Ann Cleevesin kirjoista olen pitänyt, mutta Indriðasonin kirjoista taas en laisinkaa - mutta Theorinin sarja on tiiviisti tutustumislistallani. :) Olen itse asiassa hankkinut pari osaa tätä kotiinkin, kun sattui eteen pokkarihyllyssä. Vielä en ole ehtinyt tutustumaan, mutta viimeistään jouluna ajattelin kokeilla... oikein hyvältä kuulostaa!
VastaaPoistaMun Theorin-suosikkejani ovat Hämärän hetkellä ja Yömyrsky!
PoistaOlen lukenut Theorinilta Sankta psykon ja pidin siitä kovasti. Tästä Öölanti-sarjasta olen lukenut ensimmäisen eli Hämärän hetken, josta pidin hyvin paljon. Siinä on hieman Manellimaisia piirteitä - etenkin siis verkkaisessa tempossa ja hieman surumielisessä tunnelmassa. Pitääkin jatkaa sarjan lukemista asap!
VastaaPoista