Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa

Yiyun Li. 2014. Englanninkielinen alkuteos Kinder Than Solitude. Tammi 2015. Suomentanut Helene Bützow. 394 sivua.

Vuonna 1989 Beijingin sivukujien kortteleissa asuu perhe, joka ottaa luokseen omalaatuisen sukulaistytön, Ruyun. Kahden syvästi uskovaisen Isotädin kasvattama orpotyttö vaikuttaa tunteettomalta, epäsosiaaliselta ja töykeältä. Hänet majoitetaan samaan huoneeseen yliopistossa opiskelevan Shaoain kanssa. Kapinallisuudellaan ilmapiiriä kiristävä Shaoai tuntuu vihaavan vähäeleistä, arvoituksellista Ruyua. Naapurissa kasvaneet Moran ja Boyang ottavat Ruyun kuitenkin siipiensä suojaan ja kuljettavat tätä halki suurkaupungin vilskeen kouluun, kotiin ja rakkaisiin paikkoihinsa. Yritys on kova, mutta kenenkään on vaikea saada kontaktia tyttöön, jota ei koskaan kasvatettu rakastamaan.

Jokainen toisen ihmisolennon luoma yhteys, olipa se sattumanvarainen tai tarkoituksellinen, oli häivytettävä: hänen tärkein omaisuutensa oli tyhjyys, jota hän vaali ympärillään.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Shaoai kuolee pitkällisen sairastamisen päätteeksi. Moran ja Ruyu elävät toisistaan mitään tietämättä molemmat Yhdysvalloissa. Molemmilla on takanaan vähintään yksi avioliitto. Moran on yrittänyt koko elämänsä olla hyvä ja pidetty. Nuorena hänellä oli tapana kysellä liikaa ja varmistaa kysymyksillään, että kaikki on hyvin. Yhdysvalloissa hän on jäänyt yksinäiseksi huolimatta miehestä, joka olisi ollut halukas jakamaan elämänsä tämän kanssa. Ruyun avioliitot eivät ole kestäneet naisen jääräpäistä itsenäisyyttä ja kyvyttömyyttä ymmärtää läheisten tarpeita. Boyang on jäänyt Beijingiin. Nuorella miehellä on ollut kaikki edellytykset elämään, jota niin monet tavoittelevat. Hänellä on ulkonäköä ja rahaa, mutta edelleen hän etsii tyttöä, jota voisi rakastaa lopun elämäänsä.

Mihin Shaoai kuoli? Mikä hänet sairastutti kaksikymmentä vuotta aikaisemmin? Mikä oli se tapahtumien ketju, joka aiheutti kolmen toistensa kanssa kasvaneen nuoren eron ja haluttomuuden pitää yhteyttä aikuisina? Miksi aikoinaan niin tavalliset, kirkasotsaiset, elämänjanoiset teinit ovat nyt kyynisiä keski-ikäisiä, jotka eivät tunnu saavan elämästään otetta vaan suorastaan vaalivat omaa yksinäisyyttään kukin tavallaan?

Jos unohtaminen on taito poistaa henkilö tai paikka menneisyydestä, Moran tiesi, ettei kehittyisi siinä koskaan taitavaksi. Sen sijaan hän oli kuin uuttera työläinen joka käytti kaikki valveillaolohetkensä hioakseen vähäisempää taitoa: kykyä olla katsomatta taakseen, kykyä olla ajattelematta mennyttä.

Yksinäisyyttä kalliimpaa vie lukijansa siihen Kiinaan, jossa tavallinen työläinen pelkäsi mielipiteitä, teki töitä lastensa paremman tulevaisuuden eteen ja haki turvaa asuinkorttelinsa hiljaisesta yhteisöllisyydestä. Kirjailija esittelee maailman, joka monin tavoin tuntuu vieraalta ja vanhalta, vaikka sen lapset ja nuoret ovat leikkeineen ja odotuksineen niin kovin tuttuja. Maahanmuuttajan silmin hän esittelee myös haaveiden Amerikan, jossa hiljaisuus on täytettävä puheella, oli siinä sisältöä tai ei, ja missä kenenkään sovi jäädä yksin, jos tavoitteena on olla huomaamaton.

Vuoden 1989 Kiina on historiallisesti mielenkiintoinen tausta, mutta tarinan keskiössä on kolme nuorta, jotka puntaroivat mielessään toistensa sanoja, hiljaisuutta, katseita ja äänenpainoja. Yiyun Lin teos jättää hieman alakuloisen olon, sillä tarina antaa ymmärtää, että vaikka kuinka opettelisimme toisiamme ja ottaisimme muita elämäämme, emme koskaan opi täysin ymmärtämään toisiamme. Ihminen on aina loppujen lopuksi enemmän yksin kuin mitään muuta. Moran, Boyang ja Ruyu pysyvät lopun elämäänsä menneisyyden vankeina, koska tapahtui jotain, mitä ei koskaan käsitelty. Mutta olemmeko me kaikki taustoistamme huolimatta aina jollakin tapaa menneisyytemme vankeja? Mitään oikeasti uutta ei voi aloittaa koskaan, sillä mukanamme on aina jotain vanhaa, eikä elämässä eteenpäin pyrkimisessä ole mitään mieltä, jollei elämää näe jatkumona, vaan pikemminkin päivinä, joiden läpi on selvittävä parhaansa mukaan.

Lin romaania olisi mahdollista lukea murhamysteerinä ja ehkä se onkin yksi tekijä, joka saa tarinan pitämään otteessaan. Minun oli alkuun vaikea päästä tekstiin sisään ja saada kiinni hahmoista, mutta sitten tapahtui jotain. Sain ehkä kiinni tekstin rytmistä ja opin paremmin keskittymään Lin tiiviiseen kerrontaan. Lopulta kirjaa oli vaikea laskea käsistä. Murhamysteerinä minä en sitä kuitenkaan lukenut, vaan tutkielmana siitä, minkälaisia motiiveja ja tarpeita ihmisillä on, kun he kohtaavat, tutustuvat, antavat itsestään tai ovat antamatta, pysyvät erillään tai pyrkivät miellyttämään. Rakastamiseen - sellaisena kuin sen yleensä käsitämme - kykenemättömän Ruyun ajatukset ja sanat hätkähdyttivät, mutta panivat ajattelemaan. Yksinäisyyttä kalliimpaa ei ollut ainakaan minulle ihan sitä helpointa luettavaa, mutta palkitsi inhimillisyydellään, viisaudellaan ja tarkkanäköisyydellään.

Osallistun teoksella Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen, jossa luetaan itäaasialaista kirjallisuutta. Kirjasta ovat bloganneet myös mm. Ulla, Kaisa Reetta ja Tuija.