Fred Vargas: Hyisiä aikoja

Fred Vargas. 2015. Ranskankielinen alkuteos Temps glaciaires. Gummerus 2016. Suomentanut Marja Luoma. 481 sivua. 

Olen lukenut Vargasin kaikki seitsemän komisario Adamsberg -mysteeriä, eikä ole vielä kertaakaan tuntunut siltä, että nyt riittää. Sarjan hahmot ja komisarion tiimi ovat muotoutuneet vuosien myötä ja uusimmissa teoksissa lukija jo tietää, millaisia he ovat. Vaikka hahmot ovat tuttuja ja siten heidän tapansa toimia ennalta-arvattavaa, luovat ne teoksiin omanlaisensa, lämminhenkisen ja hykerryttävän humoristisen tunnelman. Olisin todella pettynyt, ellei Retancourt olisi vankka ja luotettava, ellei Danglard muistaisi kaikkia pieniä yksityiskohtia valkoviinin suurkulutuksestaan huolimatta tai ellei Estalére muistaisi millaisena kukin juo kahvinsa.

Tämänkertaisessa mysteerissä yhdistyvät Islannin pohjoisrannikko ja Ranskan vuoden 1789 vallankumous. Vuosikymmen aikaisemmin Islantiin lähteneen retkikunnan jäsenistä yksi löytyy kuolleena ja merkit viittaavat samaan aikaan autiolle lämpimän paaden saarelle sekä Robespierreä tutkivan yhdistyksen salamyhkäisiin kokouksiin. Kun yhdistyksen jäseniä murhataan lisää, olisi luontevaa kohdistaa tutkimukset noihin omituisiin tyyppeihin, jotka pukeutuvat valkoisiin peruukkeihin ja toistavat sanatarkkaan vallankumousajan tapahtumia. Adamsbergiä kuitenkin kutittaa eikä hän voi unohtaa Islantia. Tiimin sisäisestä kyräilystä huolimatta hän lähtee matkaan ja löytää syrjäiseltä saarelta todisteita, jotka järkyttävät kaikkia.

Kuten lähes aina, Adambergin tutkimukset vievät maaseudulle. Tällä kertaa liikutaan Pariisin ulkopuolella Le Croix´n kylässä hevostalleilla, jossa lapsena toisistaan erotetut veljekset palaavat yhteen, komisario saa syödäkseen maukkaita perunaohukaisia, variksenkakka karkoittaa kyyt ja jossa suuri villisika Marc suojelee emäntäänsä. Vargasin dekkareissa herkutellaan yksinkertaisilla nautinnoilla, sympaattisilla hahmoilla ja annetaan tilaa vanhanaikaiselle taikauskolle. Paksun teoksen sivuille mahtuu luontoelämyksiä, yksinkertaisia kyläläisiä, historiallista faktaa ja fanaattisuutta sekä runsaasti makeita viinejä. Adamsberg itse luottaa sumeaan logiikkaansa ja kävelee ajatuksenpoikasensa pintaan, sillä onneksi hänellä on tiimissään niitä, jotka hoitavat järjestelmällisyyden ja tekniikan hänen puolestaan.

Näissä dekkareissa ei herkutella vauhdilla eikä takaa-ajoilla, näissä ei perehdytä ruumiinavauksiin eikä rikosteknisiin yksityiskohtiin. Vargasin teoksissa pureudutaan pikemminkin ihmismielen arvoituksiin, menneisyyden mysteereihin ja perinteiseen, pohdiskelevaan poliisityöhön ja uskon, että näistä kirjoista voisi nauttia moni sellainenkin joka ei ole tiennyt pitävänsä dekkareista.

Lisää lukukokemuksia vaikkapa Kirsin Book Clubin Sasulta, Tuijalta, Riitalta tai MarikaOksalta. Helmetin haasteessa sijoitan tämän kohtaan 7: Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja, sillä Fred Vargas on lainannut taiteilijasukunimensä erään elokuvan hahmolta.