Jos Isomäki on useassa aikaisemmassa teoksessaan luonut vision siitä, mitä ihmiskunnalle saattaisi oman toimintansa vuoksi tulevaisuudessa tapahtua, nyt hän onkin sukeltanut kauaksi esihistoriaan. Viiden meren kansa sisältää kahdeksan tarinaa, kahdeksan välähdystä menneisyyteen. Ne ovat tietysti fiktiivisiä, mutta Isomäen luoma maailma pohjaa vahvasti arkeologiseen, kielitieteelliseen ja geneettiseen nykytutkimukseen. Kirjan lopussa on jälkihuomautuksena lisää tietoa tutkimustyön taustoista ja kirjan tarinoihin vaikuttaneista seikoista. Lukijan kannalta tärkeitä ovat myös kartat jokaisen tarinan alussa.
Viimein aron laita ja Metsän reuna olivat olleet heidän edessään. Äärimmäinen raja, koko heidän tuntemansa maailman reuna. Heistä kukaan ei ollut koskaan käynyt syvemmällä Metsässä, eikä kukaan olisi halunnut tunkeutua sen sisään. Perimätiedon mukaan Metsä jatkui äärettömän kauas. Lisäksi se oli täynnä vaarallisia petoeläimiä ja upottavia soita joihin ihminen saattoi vajota.
Maailmanmeren, eli nykyistä huomattavasti laajemman Kaspianmeren, koillisrannoilla sijaitsi uralilaisen alkukielen koti noin 6000 vuotta sitten. Ratsastamaan oppineet indoeurooppalaiset kansatko ajoivat ryhmän uralilaisia kohti pohjoista ja vaikeakulkuisia metsiä? Nykyisen Suomen alueelle oli tullut väestöä kuitenkin jo aikaisemmin, heti jääkauden päätyttyä, Länsimerta pitkin. Ajelehtivien jäälauttojen ja kylmyyden keskellä asusti valtavasti hylkeitä, jotka houkuttelivat paikalle tulokkaita. Hylkeistä saivat elantonsa myös Yli-Iin Kierikin kylät, joita Isomäki kutsuu Suomen historian ensimmäiseksi tarinaksi. Mikä tuhosi tämän kukoistavan kylärykelmän noin 4000 vuotta sitten?
Samoihin aikoihin ainakin eteläisessä Suomessa nähtiin huima kosminen valonäytös, joka on synnyttänyt kraaterin Saarenmaalle. Jännittävä ja kulttuurisesti merkittävä tapahtuma, jonka Lönnrot jätti Kalevalan ulkopuolelle. Niinpä Isomäki sijoittaa tutulta kuulostavat Ilmarin ja Lemmingin matkalle kohti mustuneita rantoja ja uutta ihmeellistä metallia. Kolme viimeistä kertomusta on sijoitettu tarkoituksella lähelle esihistoriallisen ajan loppua, eli ristiretkien aikaan. On juhannusjuhlat Rapolan pyhällä vuorella Hämeessä ja ruotsalaisten karmea hyökkäys paikallisten pakanoiden tappamiseksi. On vaihtoehtoinen tarina Lallista ja tämän kostoretkestä Köyliöjärven jäällä, ja lopuksi erään soturin tarina Riianlahdelta. Sielläkin hyökättiin pakanoiden kimppuun uskonnon nimissä. Olen kuvannut ristiretkeläiset pöyristyttävän väkivaltaisina raakalaisina. Tämä johtuu pelkästään siitä, että ristiretkeläiset olivat pöyristyttävän väkivaltaisia raakalaisia.
Koska kyseessä on romaani, sukellus esihistoriaan on täynnä mikrotason elämää. Kirjailija havainnollistaa, miltä jäinen maisema näyttää ja miltä pakkanen tuntuu päiviä kestävällä vaelluksella, miten metsäisessä ryteikössä on vaikea liikkua ja löytää ravintoa, jos on kotoisin aroilta. Mitä pohjoisen kansojen on pitänyt ylipäätään ottaa huomioon selvitäkseen ankarissa olosuhteissa. Tulokulma tähän on usein muuttajilla, etelästä tulevilla, joiden näkökulmasta tarinoita kerrotaan. Lopulta minun alkoi olla vaikea hengittää, koska jää muurasi huuleni yhteen. Tunsin itseni surulliseksi ja ymmärsin itkeväni, mutta edes kyyneleet eivät pystyneet sulattamaan silmäkulmiini kerääntynyttä jäätä vaan jähmettyivät vain osaksi sitä.
Luonnolla onkin keskeinen rooli kirjassa, niin kuin Isomäen teoksissa yleensä. Susien, hylkeiden, katajien ja kallioiden lisäksi allit ja muut Länsimeren linnut, joita on ollut paljon nykyistä enemmän. Keskeisiä ovat myös ne kulttuuriset rakennelmat, kuten muinaiset linnavuoret, kivikehikot tai vaikkapa karsikkopuut, joita on käytetty puolustamiseen, seremoniallisiin tapahtumiin ja kuolleiden muistamiseen. Näihin liittyvään tutkimustietoon Isomäki uskaltaa jälkisanoissaan jopa ehdottaa täydennyksiä.
Isomäen teokset ovat aina kiehtoneet ja oli upeaa lukea onnistunut teos, joka tosiaankin on erilainen kuin aikaisemmat. Jos kirjailijan tapa kuvata ihmisten välistä seurustelua on hieman kömpelö, vahvuudet ovat selkeästi muualla: miljöön ja seikkailun kuvauksessa, joissa tutkijan mielenkiinto arkeologiseen tai luonnonhistorialliseen tietoon pääsee parhaiten esille. Niinpä Viiden meren kansa onnistuu olemaan miellyttävä sekoitus romaania ja tietokirjallisuutta. Lue myös, mitä Isomäki kertoi kirjastaan Turun kirjamessuilla. Arvio teoksesta löytyy myös blogista Kulttuuri kukoistaa. Kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta!
Isomäki on todella taitava katsoo hän sitten tulevaan tahi menneeseen!
VastaaPoistaKaiken muun hyvän lisäksi tästä teoksesta paistaa kirjailijan suuri rakkaus ja kunnioitus luontoa ja sen ilmioitä kohtaan. Kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa luettavaa ja huimaa aikamatkailua; toivottavasti Isomäeltä jatkoa seuraa:)
Olet ihan oikeassa. Luonnon voima ja sen kunnioitus on selkeästi mukana.
VastaaPoista