Suomen Kirjailijaliiton järjestämässä keskustelussa oli aiheena Kirjailijan työn kahdet kasvot, eli työn vaatima yksinäisyys ja toisaalta näkyvyyden vaatima julkisuus, keskustelijoina runoilijat Heli Slunga ja Sinikka Vuola, sekä kirjailija Jaakko Yli-Juonikas. Vuola kysyi, mikä lievittää yksinäisyyttä, mutta niin Slunga kuin Yli-Juonikaskin vastasivat, etteivät kärsi yksinäisyydestä, eikä sitä ole tarve lievittää. Kirjoitusprosessi vaatii välillä yksinolon hetkiä ja jopa eristyneisyyttä, mutta työhuoneeksi voi valita oman kodin lisäksi kahvilan, kirjaston, rautatieaseman tai voi lähteä vaikka matkalle. Suhde näkyvyyteen ja esilläoloon muuttuu niin iän kuin kokemuksenkin myötä. Slunga mainitsi pariinkin otteeseen, miten on tärkeää rakentaa omat rajat suhteessa julkisuuteen, haastatteluihin ja kritiikkiin. Tunnustus ja näkyvyys olisivat kivaa, mutta toisaalta pelottavaakin, ja mielenkiinto sitä kohtaan saattaa haalistua vuosien myötä. Esimerkiksi Yli-Juonikas ei enää ylitulkitse kritiikkejä yhtä neuroottisesti kuin nuorempana. Kirja-arvioilta ja kritiikiltä toivotaan monipuolisuutta ja syvyyttä, ja Slunga sanoikin, että esimerkiksi blogitekstiä, joka korostaa bloggaajaa, eikä teosta, ei voi arvostaa. Hyvä huomio. Esiintyminen ei ole kaikille luontevaa, mutta liittyy väistämättä näkyvyyteen, joka tuo leivän pöytään ja lukijoiden myötä myös kiitollisuutta.
Seuraavaksi pääsin kuuntelemaan Risto Isomäen haastattelua hänen tuoreesta teoksestaan Viiden meren kansa. Olen saanut tämän kirjan vastikään, mutten vielä lukenut. Täytyy sanoa, että tämän haastattelun jälkeen se on ihan pakko nostaa lukujonossa lähemmäksi! Isomäen teos käsittelee nykyisen Suomen alueen ihmisten esihistoriaa noin 11 000 vuoden ajalta, lähtien siitä kun ensimmäiset ihmisen saapuivat tänne jään ja tundran reunoille. Kirjailija on luonut kuvan maailmasta nykytiedon, lähinnä arkeologisten, kielitieteellisten ja geneetiikan tutkimusten perusteella. Teos koostuu viidestä välähdyksestä eri ajoilta ja näiden episodien ajallista sijoittelua lukiessa auttavat kartat. Isomäki on pyrkinyt vanhahtavuuden illuusioon myös karsimalla kielestä mm. selkeän modernin sanaston. Hän kertoi kirjan lisäksi mielenkiintoisia faktoja, mm. Yli-Iin Kierikissä sijainneesta hylkeenpyytäjien kylien rykelmästä, jota "voidaan pitää niin Suomen historian ensimmäisenä kokonaisena tarinana tai jopa ensimmäisenä kaupunkina". "Geenipläjäys" Volgan mutkasta on tuonut Suomeen skyyttejä noin 2500 vuotta sitten, yksiyiskohta joka sitoo meidät jännällä tavalla muuhun Eurooppaan. Uralilaisen kielen omaksuminen on yksi esimerkki niistä taidoista, joita esi-isämme ovat hankkineet ja sen myötä selvinneet. Kiehtova aihe!
Kuvassa Juha Hurme haastattelee professori Janne Saarikiveä teoksesta Suomen kieli ja mieli. |
Missä muualla kuin kirjamessuilla pääsee osalliseksi niin monipuolisesta tarjonnasta muutaman tunnin sisällä? Ja vieläpä niin, että kaikki mitä päätyy seuraamaan, on niin tajuttoman mielenkiintoista! Onervassa jatkettiin kirjabloggaajien omalla keskustelulla, jonka otsikkona oli Rakkautta kirjoihin vai maksettua markkinointia? Mukana kirjabloggaajat Airi Vilhunen (Kirsin Book Club), Arja Korhonen (Kulttuuri kukoistaa), Kirsi Hietanen (Kirsin kirjanurkka), Tuija Takala (Tuijata) ja Tuomas Aitonurmi (Tekstiluola), Sivumennen-podcastin pitäjä Jonna Tapanainen sekä kirjailija Pajtim Statovci. Muistiinpanoja en tästä tilaisuudesta tehnyt, mutta mieleeni jäi se ihana, yhteinen rakkaus kirjallisuuteen ja lukemiseen, joka ylläpitää tärkeää harrastusta vuodesta toiseen, ilman että siitä jää käteen penniäkään. Bloggaajia kutsutaan kirja-aiheisiin tilaisuuksiin ja heillä on mahdollisuus saada ilmaisia arvostelukappaleita, mutta niillä ei juurikaan ole vaikutusta blogitekstien sisältöön. Tärkeää on saada kirjoille näkyvyyttä kirjallisuuden ja lukemisen itsensä, ei kustantajan tähden. Juuri näin.
Lainaan tähän loppuun vielä Tommi Kinnusen ajatuksen. Ehdin kuunnella hänen haastattelustaan muutaman viimeisen minuutin. Haastattelija kysyi Kinnuselta , miksi tämän romaaneissa on niin vahvasti esillä hahmoja marginaalista, sieltä sankaritarinoiden ulkopuolelta. "Jokaisen suvussa on tarinoita, jotka vaietaan aina. Ne ovat niitä kiinnostavimpia. Samalla tavalla myös opettajan on työssään nähtävä kaikki oppilaansa." Tämän jälkeen vieressäni seissyt kuuntelija tokaisi, että on se niin fiksu ja mukava tuo Kinnunen. <3
Kolmen viikon päästä lisää messuja Helsingissä!
Kiitos raportista ja mielenkiintoisista nostoista.
VastaaPoistaKiva kun luit! :)
VastaaPoista