Aikamatka niememme historiaan, tai tarkemmin sanottuna kulttuurihistoriaan, ja sen kertojana Juha Hurme, monipuolinen kulttuuripersoona. Jos Hurmeen teokset ovat yhtään tuttuja, voi jo ennakoida omaperäistä otetta, hulvatonta menoa ja anarkiaa. Toki Niemi aikaansai syksyllä sellaisen kohahduksen, ettei tarvitse olla Hurmeen tuotosten tuntija jotain aavistaakseen - kirjan tyylistä keskusteltiin siellä täällä ja kukin veti omat johtopäätöksensä. Jonkinlaista polemiikkia taisi aiheuttaa myös Niemen valinta Finlandia-voittajaksi. On hienoa, että kirjallisuus aiheuttaa keskustelua!
Niemeä voisi varmasti tarkistella monesta eri näkökulmasta, mutta tässä muutama sellainen, joka jäi itselleni päällimmäiseksi mieleen. Hurme rajoittaa historiikkinsa koskemaan aikaa ennen Suomen sotaa, ennen Venäjän valtaa ja itsenäisyyttä. Aikaa, jolloin mitään yhtenäistä Suomen kansaa ei vielä ollut. Vähitellen muotoutui toki Ruotsin itäinen osa, jonka rajalinja Venäjää vasten siirtyi sotien myötä, mutta sen sisällä eli hyvin heterogeeninen sakki heimoja, eri murteita, elinkeinoja ja elintasoja. Koska kyseessä on kulttuurihistoriikki, on sangen luontevaa, että näkökulma on kulttuurin tekijöiden. Niinpä Hurme kuljettaa historiaa eteenpäin runoilijoiden, kirjailijoiden, ajattelijoiden, akateemikoiden ja usein myös tavallisten tallukoiden johdolla. Valta, politiikka ja sodat vaikuttavat tietysti taustalla, mutta eivät pääse kertomuksen keskiöön.
Venäläismiehitys, isoviha, tarkoitti 30 000 sotilaan oleilua Niemellä kymmenen vuoden ajan. Sen poliittinen tarkoitus oli pakottaa Karl XII nopeaan rauhaan ja alueluovutuksiin Suomenlahden eteläpuolella, estää Ruotsin armeijan vastaisku pohjoisteitse ja palkita miehistöä sillä kaikella, minkä he ehtivät siviileiltä ryöstää. Sota on semmoista. Ruotsalaisjoukot olivat rylläänneet aivan samalla tavalla Venäjällä muutamaa vuotta aikaisemmin.
Teos on melkoinen pläjäys lyriikan historiaa, kiitos tästä Hurmeelle, joka on kolunnut lukijoitaan varten valtavan määrän aineistoa. Vanha kansanrunoutemme on saanut aina aineksia ulkomaailmasta, muuttanut muotoaan, kokeillut erilaisia tahteja, laulattanut ja tanssittanut väkeä. Jo menneinä aikoina runoudella on ollut merkittävä rooli perinteen tallentajana, terapeuttina, hauskuuttajana, yhteiskunta- ja jopa tasa-arvokriitikkona!
Mitä mies minusta toruvi?
Niin olen nainen kuin muutkin naiset:
lehmät lypsän, leivät paistan,
lapset katson, kaalin keitän,
niitä viisi viisikkoa,
vielä vieressä makajan.
Vanhat tavat kuolevat vähitellen, mutta yksi merkittävä tapojen kitkijä oli kristinusko, joka pakotettiin Niemelle vuosisatojen kuluessa. Hurmeella onkin selkeän kriittinen näkemys kristinuskosta, hierarkkisesta uskonlaitoksesta ylipäätään, tai siitä millä tavalla valtaapitävät käyttävät sitä aseenaan ja Raamattua ohjenuoranaan. Tämä uskonto oli ja on myös se mikä hidasti valistuksen ja tieteen saapumista Niemelle. Vaati suunnatonta rohkeutta ja jopa itsetuhoisuutta väittää maailmasta jotain Raamatun vastaista ja siksi tieteenteko otti pienenpieniä askelia kerrallaan.
Niin tieteentekijöistä kuin kulttuuripersoonistakin Hurme poimii kirjaansa herkullisia esimerkkejä, kuten vaikkapa Forsius ja Ganander töineen ja ajatuksineen. Hän sitoo niemeläiset vaikuttajat osaksi eurooppalaista kulttuuriketjua ja näyttää, mistä suunnasta tuuli puhalsi. Kun kyseessä on Suomenniemen historia, merkittävä tekijä on tietysti emämaa Ruotsi, sen hallitsijat vaikuttimineen, uudistukset, takapakit ja riidat naapurien kanssa. Näin Niemi ei ole mikään itsenäinen, sisäsyntyinen saareke, vaan osa naapurustoaan, osa Itämeren kauppasuhteita, osa Eurooppaa. Kirjailija ei siis tyydy vain kertaamaan historiaa puolueettomasti (jos sellaista on koskaan ollutkaan). Opittua tietoa ja näkemyksiä onkin hyvä välillä ravistella ja sen Hurme osaa.
Ihan kaikki eivät ole pitäneet Hurmeen kerronnasta, jäykkyyttä karttavasta kielestä, napakasta kommentoinnista ja kaikenlaisen pokkuroinnin karttelusta. Minusta räväkkää tekstiä on paljon mukavampi lukea kuin perinteisemmänlaisia historiankirjoja! Herätyshommeli paisui kansanliikkeeksi ja paukahti 1750-luvulla Lounais-Niemellä ja Satakunnassa auki kuin auton turvatyyny kolarissa. Vahva hurmoksellisuus näkyi kuului loitolle. Se ilmeni liikutuksina, spontaanina mölynä, itkuna, darrana ja kaikenlaisina ekstaattisina värinöinä. Polvirukoukset ja veisuu olivat heränneille kuuminta hottia.
Finlandia-voittajasta on kirjoitettu blogeissa tietysti paljon. Tässä linkki ystäväni blogiin Luettua elämää. Niemi osallistuu tietysti myös lukuhaasteisiin. Helmetissä se sopii kohtaan 37: Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi. Goodreadsissä se kuittaa numeron 16: A narrative nonfiction.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti