9.7.2019

Jane Harper: Kuiva kausi

Jane Harper 2016. Englanninkielinen alkuteos The Dry. Suomentanut Mari Hallivuori. Tammi 2019. 381 sivua. Luin BookBeatista.

Tämäkin uutuusdekkari on näkynyt blogeissa melko taajaan kevään ja alkukesän aikana. Se on kirjailija Jane Harperin esikoisdekkari ja rohmunnut useita palkintoja. Ihan ykkösjännäriksi en Kuivaa kautta kuitenkaan omissa lukumuistoissani nosta, mutta erittäin hyvin kirjoitettu teos siitä huolimatta.

Liittovaltion agetti Aaron Falk saapuu pieneen Kiewarran kaupunkiin keskelle ei-mitään. Mies joutui pakenemaan kaupungista isänsä kanssa kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Hänen lapsuudenystävänsä Ellie oli löydetty joesta kuolleena ja kylä langetti syyn Falkien harteille. Nyt Falk palaa Kiewarraan hautajaisiin. Hänen toinen lapsuudenystävänsä Luke on tappanut perheensä ja itsensä. Tapaus näyttää selvältä, mutta perhe ei siihen usko. Niinpä Aaron jää Kiewarraan viikoksi selvittääkseen, mitä järkyttävien surmien takana voisi olla.

Kiewarrassa ei ole satanut pisaraakaan kahteen vuoteen. Sen tuntee luonto ja sen tuntevat ihmiset nahoissaan. Koko kylä tuntuu olevan syttymispisteessä. Katastrofaalinen kuivuus koettelee kaikkia ja sen kautta Harper luo teokseen tiiviin, hikisen tunnelman ja hyödyntää sitä hyvin. Falkin vierailu aiheuttaa kapakkatappeluita, hänen autonsa tuhritaan, eikä vastaanotto ole muutenkaan lämmin - hiostava kyllä. Aaronilla on tutkimuksilleen paikallispoliisin tuki, mutta miten kahden tapauksen selvittäminen onnistuu viikossa, kun vastassa on öykkäreitä, pitkävihaisia maajusseja ja kuumuus?

Kuiva kausi on koukuttava ja jännittävä juuri sopivalla tavalla. Eteläinen Australia tuo siihen omanlaisensa säväyksen. Kahden eri aikatason yhdistäminen toimii tässä teoksessa erittäin hyvin. Olen lukenut romaaneja, joissa aikatasot saavat minut sekaisin, mutta Harper on löytänyt tavan, jolla ne täydentävät toisiaan erinomaisesti ja ne on helppo pitää erillään. Sen sijaan kahdenkymmenen vuoden takainen valtava kauna, johon Aaron Kiewarrassa törmää, ei ihan vakuuta minua, mutta ehkä joku toinen lukija pitää sitä hyvinkin realistisena.

Kuiva kausi aloittaa Aaron Falk -sarjan, joten innostuneimmat saavat jatkossa lisää hiostavaa luettavaa. Sarjasta on kiinnostunut myös näyttelijä Reese Witherspoonin tuotantoyhtiö. Näemmekö Aaronin jonain päivänä valkokankaalla? Kirjasta ovat postanneet myös Leena Lumi, Kirjarikas elämäni, Kirjasähkökäyrä ja Oksan hyllyltä.

8 kommenttia:

  1. Tämä kiinnostaa, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Pidin tästä kirjasta, ja erityisen kiinnostava tämä oli australialaisuutensa takia! Australialaista kirjallisuutta kiinnostaisi lukea enemmänkin. Tähän mennessä olin lukenut vain pari kirjaa Liane Moriartylta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään ollut aikaisemmin lukenut kuin muutaman Moriartyn!

      Poista

  3. Kiewarran kylä oli kiehtova sekä Falkin persoona on sympaattisen oloinen ja hänessä on paljon potentiaalia jatkoa silmällä pitäen. Harper tuottaa konstailematonta ja tasalaatuista tekstiä. Polttavan kuumuuden kuvaus on sitä luokkaa, että automaattisesti käsi hapuilee otsaa hikitippoja pyyhkiäkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Falkissa on paljon ainesta jatkoon ja kirja oli todella vetävä.

      Poista
  4. Kuumuutta ja kuivuutta, sekaan mielenkiintoisia eläimiä, kyllä tämä oli ihan luettava dekkari, vaikka arvasin murhaajan heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinä arvasit! Minä olen tosi huono arvaamaan enkä tässäkään sitä hoksannut :)

      Poista