Doggerland on pieni saarivaltio Pohjanmeressä, Skandinavian ja Britannian välissä. Sen kielessä, ihmisissä ja kulttuurissa on vaikutteita monelta suunnalta. Fiktiivinen, mutta hyvin toden- ja jopa tutun tuntuinen miljöö onkin yksi Maria Adolfssonin dekkareiden hienouksista. Luin Doggerland-sarjan avausosan viime kesänä, eikä näköjään haittaa, että hyppäsin hetken mielijohteesta suoraan tarjolla olevaan kolmososaan. Teokset ovat ihan tarpeeksi itsenäisiä.
Vanhempi rikoskonstaapeli Karen Eiken Hornby on tuntenut viime aikoina itsensä huonovointiseksi. Olotilaa ei helpota se, että hänen luonaan viihtyvä Leo on haltioitunut nuoruudenrakkaansa paluusta Doggerlandiin. Vieras on comebackia suunnitteleva kansainvälinen tähti, joka levyttää Leon ja Karenin ystävien pienessä levy-yhtiössä. Kaunis Luna kuitenkin katoaa yllättäen, mutta kun Doggerlandin pääkaupunkia varjostaa vakava raiskausten sarja, jää Lunan tapaus tutkimatta huolellisesti.
Itsepäinen Karen pääsee kollegansa kanssa pahoinpitelyiden jäljille, mutta he saavat vakuuttaa päälliköitä pitkään, että tutkintalinja kannattaa. Kun Lunan katoamistapaus ja kaupungin raiskaukset alkavat ratketa samaan aikaan, on Karenin jaksaminen koetuksella. Huonovointisuus, kevään yllättävät helteet, poliisijohdon painostus ja kritiikki, sekä sisällä vellova vanha suru tekevät tutkinnasta raskasta. Karenin kotona vellovat myös tunteet, kun teini-ikäinen Sigrid on alkanut seurustella, Karen pelkää Leon menettämistä eikä hän olisi millään valmis kohtaamaan sitä, mikä häntä väsyttää.
Adolfssonin teoksissa on mukava tasapaino inhimillisten tunteiden, realististen hahmojen, poliisityön ja rikosten välillä. Meren ja pirun välissä ei ole cozy crimea, mutta ei se myöskään retostele takaa-ajoilla taikka liialla väkivallalla. Hahmot ovat arkisen oloisia ihmisiä eivätkä supersankareita. Heillä on tietysti lajityypilliset painolastinsa, mutta heidän väliset suhteensa ovat rohkeita ja luontevia. Tämä sarjan kolmas osa oli parempi kuin ykkönen (Harha-askel), tarina veti hyvin eteenpäin eikä ollut puiseva, kuten olen kuvaillut ykkösosan juonta. Ykkösessä ihmettelin alkuun kalseaa tunnelmaa, mutta se lämpeni sopivasti kirjan edetessä. Tämä teos oli siinäkin mielessä tasapainoisempi.
Saarivaltion merelliset olosuhteet tuovat oman lisänsä tunnelmaan, ja kuten jo alussa mainitsin, doggerinkieliset paikannimet ja yksittäiset sanat tekstin seassa ovat hurmaava piirre kieliä rakastavalle lukijalle. Kirjan ovat lukeneet myös Kirsin kirjanurkka ja Kirjarouvan elämää. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 14: Kirja on osa kirjasarjaa. Seinäjoen kirjaston hahmohaasteessa sijoitan tämän kohtaan 22: uskonnollinen. Goodreadsin haasteessa tämä sopii kohtaan 25: A book set on an island. Kirja sopii myös hyvin Vahvat naiset -lukuhaasteeseen joka pyörii Instagramissa 31.5. saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti