Mietin syitä tämän teoksen menestykseen maailmalla, joka on kai tullut yllätyksenä myös kirjailijalle ja Heiđalle itselleenkin. Luonnonoloiltaan ankara, mutta kaunis Islanti on tietysti kiehtova, mutta onko niin että lammaspaimenen työssä kaikuu jonkinlainen idylli ja ihmisillä on halu lukea ja sitä kautta kokea jotain ihan erilaista, jotain mihin ei juurikaan enää törmää muualla.
Paimen on tietysti tässä kontekstissa liian pelkistävä - joskin vetoava - sana, sillä Heiđa on maanviljelijä, suuren lammaskatraan kasvattaja ja lisäksi mukana kunnallispolitiikassa. Keski-ikää lähestyvän naisen päivät koostuvat raskaasta fyysisestä työstä: lampaat on syötettävä, ne on pidettävä kuivassa, niiden sisätilojen ja ulkoaitausten täytyy pysyä hyvässä kunnossa, ne on kerittävä ja niitä on autettava lisääntymään. Heiđa pärjää pitkälti yksinkin, mutta onneksi on säännöllisesti tilalla auttavia ystäviä, naapureita ja sukulaisia, sillä välillä Heiđa viettää päivän kokouksissa tai kiertää Islantia lampaiden ultraäänitutkimuksissa.
Fyysisen työn lisäksi Heiđaa stressaa vesivoimalahanke, jota on yritetty ajaa laaksoon vuosien ajan. Huoli maiden menettämisestä pakottaa hänet politiikkaan ja kertomaan rohkeasti mielipiteensä. Sinnikästä naista kuunnellaan, eikä hän onneksi ole mielipiteineen yksin. Luonnonvoimat ovat muutenkin teoksessa ja Heiđan elämässä jatkuvasti läsnä. Vuoristorinteet, joille lampaat ajetaan kesiksi, ovat vaikeakulkuisia, kuuluisat jäätiköt ja tulivuoret sijaitsevat ihan lähellä, talvi on ankara, myrskytuulet uhkaavat vanhoja rakennuksia, lumi peittää tietä ja välillä sumu estää näkyvyyden. Silti ympäristö on mystisen kaunis ja tietysti suojelemisen arvoinen.
Heiđan elämässä riimittelyllä ja kotikutoisilla runonpätkillä on suuri rooli. Hän on oppinut taidon jo lapsena vanhemmiltaan ja riimittely auttaa niin uusissa tilanteissa kuin vaikkapa tylsässä kokouksessakin. Heiđan riimit ja pari hänen lapsena oppimaansa värssyä kulkevat mukavasti teoksessa mukana. Minua piristävät aina myös vieraskieliset paikannimet, joita tässä teoksessa vilisee, ja joihin piti välillä ihan pysähtyä. Osaisinko ääntää nimet Bárðarbunga, Höfðabrekkuheið, Mýrdalssandur tai Skaftártunga? En tietenkään!
Tietynlaisen idyllin vetämänä minäkin tähän teokseen tartuin ja täytyy myöntää, että Heiđan tarinassa ja elämässä on jotain kiehtovaa, jotain ikiaikaista, oikealla tavalla rankkaa, maanläheistä ja aitoa. Mutta iso miinus täytyy antaa kirjan kerronnalle. Teksti oli mielestäni alusta loppuun saakka yllättävän kömpelöä. Se on kerrottu Heiđan äänellä, mikä on ollut kirjailijalta tietoinen päätös. Heiđan tapa kuvailla asioita ja ihmisiä, alleviivata adjektiivein ominaisuuksiaan ja osaamistaan tekee kerronnasta hieman lapsekkaan, sen sijaan että hän antaisi tekemisten, kokemusten ja koettelemustensa näyttää, millainen hän on. Sellaiseen olen tottunut romaaneissa, joten ehkä olisin siksi kaivannut samaa myös muistelmateokselta. Odotin siis kaunokirjallisempaa tuotosta. Aineksiltaan muuten upea pakkaus, josta olisi saanut myös kirjallisesti hienon teoksen, mutta sellainen tämä ei ainakaan minulle ollut.
Kirjablogeissa lisää: Oksan hyllyltä, Kirjanmerkkinä lentolippu ja Kirjakirjokansi. Helmetin lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 33: Kirjassa opetetaan jokin taito. Seinäjoen kirjaston hahmohaasteessa tämä kuittaa numeron 15: eläintenystävä. Vahvat naiset -lukuhaasteeseen tämä sopii myös oikein hyvin. Goodreadsin 52 viikon haasteessa tämä menee kohtaan 28: A book connected to ice.
Tykkäsin tosi paljon kirjasta. Lammaspaimen ei todellakaan sovi kuvaamaan Heidaa.
VastaaPoistaTällä kirjallahan oli eri kirjoittaja kuin Heida itse ja lisäksi kirja on käännöskirja, joten tästä ei varmasti ihan oikeasti noussut Heidan oma ääni.
Ihailen kuitenkin hänen jaksamistaan lammasfarmarina ja maanviljelijänä vaikeissa olosuhteissa ja myös yhteiskunnallista osallistumistaan.
Jokin kerronnassa tosiaan tökki mutta tätä oli siitä huolimatta kiva lukea. Uskomattoman sitkeä ihminen!
PoistaMinä odotin enemmän lammastilan arjen ja Islannin luonnon/miljöön kuvausta, nyt nämä jäivät harmillisesti taka-alalle. Kirja oli päiväkirjamainen ja hetkittäin taas tuntui kuin olisi lukenut vaalimainosta tai vesivoimalan vastaista puhetta. Heiđa on kuitenkin melkoinen persoona ja roolimalli, harmi, että kirja jäi kovin pintapuoliseksi.
VastaaPoista