Ian McEwan: Lauantai

Ian McEwan 2005. Lauantai. Saturday. Suomentanut Juhani Lindholm. Otavan Seven-pokkarit. 388 sivua.

"Ja nyt hän kokee sen jälleen, yhteensopivan maailman, jossa kaikki palasevat loksahtavat viimein paikalleen."

Palkittu Ian McEwan on yksi Britannian merkittävimmistä nykykirjailijoista ja nousi kuuluisuuteen kun Sovituksesta tehtiin elokuva vuonna 2007. Lauantai puolestaan on päätynyt teattereihin. Lauantain lisäksi olen lukenut McEwanilta romaanit Rannalla, Polte ja Ikuinen rakkaus. Hänen tarinoilleen on tyypillistä, että tavallisen ihmisen elämää sekoittaa tai järkyttää jokin käsittämätn epätodennäköisyys - jotain mitä voisi tapahtua kenelle tahansa. McEwan onkin erittäin taitava ihmismielen kuvaaja, ja teoksille on tapahtumia keskeisempää niiden aikaansaamat ajatukset.

Lauantai on kuvaus Henryn, keski-ikäisen neurokirurgin, vapaapäivästä, joka alkaa varhain aamuyöllä kun hän herää outoon tunteeseen, menee ikkunan ääreen ja näkee Heathrowille laskeutuvan koneen syttyvän tuleen. Päivästä tulee muutenkin eriskummallinen, vaikka siihen mahtuu paljon jokalauantaisiakin asioita, kuten squashin peluuta ja vierailu äidin luona hoivakodissa. Eräs aamuinen kohtaaminen vaikuttaa Henryn mielialaan, jää vaivaamaan taustalle koko päiväksi, kunnes herää uudestaan henkiin illansuussa. Piinaavasta kohtaamisesta joutuvat osalliseksi myös Henryn rakkaimmat.

Lauantain tapahtumat sijoittuvat siis 24 tunnin sisään. Kerrontaan mahtuu kuitenkin paljon enemmän. McEwanin teksteille on tyypillistä, että päähenkilö pohtii ja tarkkailee ympäristöään: ohikulkijoita, kaupunkia, yhteiskunnallisia ilmiöitä, ihmisten välisiä suhteita ja ihmismielen toimintaa. Henryn tapa tarkkailla elämää on hyväntuulista, eikä hän pidä asioita itsestäänselvinä. Hän on tyytyväinen varsin ylelliseen elämäänsä ja ihailee nykyajan saavutuksia.

Henry pelkää epämääräisesti tuntemansa maailman katoamista, mutta samalla luottaa siihen että päätöksistä seuraa aikanaan jotain hyvää. "Ajalleen tyypilliseen tapaan hän tuntee pakottavaa tarvetta pysyä jatkuvasti kärryillä maailman tapahtumista, olla osa suurta yhteistä maailmaa ja tuntea sen huolet omikseen." Lauantai on kirjoitettu vuosina, jolloin Yhdysvaltojen ja Brittien hyökkäys Saddamin Irakiin oli tapetilla. McEwan sijoittaa tarinan taustalle ja Henryn mielenmaailmaan todelliset, silloin ajankohtaiset ilmiöt, mikä tekee päähenkilön ajatuksenvirrasta varsin aidon tuntuista. Aidoksi sen tekee myös pienet, arkiset yksityiskohdat, joita ei tule ajatelleeksi ennen kuin joku kirjoittaa ne osaksi romaania.

Lauantai ja muutkin lukemani McEwanin romaanit ovat varsin kevyttä ja helppoa kirjallisuutta, mutta niillä on taipumusta herättää hyvin inhimilliä ajatuksia, jotka saattavat jopa muuttaa lukijan omia näkemyksiä. Näennäisen arkisuuden taustalla on nimittäin paljon enemmän. Lisäksi täytyy ihailla kirjailijan tapaa paneutua asioihin hyvin perusteellisesti. Vaikka se aiheuttaa runsautta ja jopa jaarittelua, tämä tarina pysyy hyvin kasassa. Analyyttisen Henryn kautta lukija saa aimo annoksen Lontoon arkea ("Kaupunki ahnehtii ihmisiä töihin lauantaisinkin"), erittäin yksityiskohtaista tietoa neurokirurgin työstä, squashin hienouksista, runoudesta tai vaikkapa bluesista. Lempeänä lääkärinä Henry analysoi jopa kimppuunsa käyneen hyökkääjän ("Jalka on aivojen kaukainen provinssi, vähän kuin takametsien junttikaupunki, joka on niin etäällä kaikesta, ettei sen tarvitse olla vastuussa paljon mistään. Potku on vähemmän henkilökohtainen kuin lyönti.")

Lauantai on aikaisemmin noteerattu ainakin blogeissa Luettua, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä ja Ajatuksia kirjamaasta.