Suloinen Kesäkirja koostuu lyhyistä kertomuksista, kesäisistä hetkistä ulkosaaristossa. Isoäiti ja Sophia asuvat siellä keväästä syksyyn. Kertomukset ovat itsenäisiä muistoja, kuin pieniä novelleja. Jansson on ammentanut näihin omista muistoistaan, eikä tällaista voikaan keksiä. Kertomukset ovat niin eletyn ja koetun tuntuisia. Isoäiti ja lapsi viettävät kesäpäiviä verkkaiseen tahtiin, silti täysillä hetkessä. Lukijankin on pakko edetä hitaasti ja imeä kesää itseensä. Tämän kirjan voisi ahmia, mutta sitä tekee mieli haistella ja maistella. Ymmärrän, miksi tästä pienestä teoksesta on puhuttu ja kirjoitettu niin paljon. Vaikka kesä on lopuillaan, ehdin vielä hyvin tunnelmaan mukaan.
Kertomukset ovat täynnä saariston luontoa ja luonnonvoimia. Jansson kuvaa sitä hyvin yksityiskohtaisesti - hänen on täytynyt olla osa sitä ja tuntea se perinpohjaisesti. Luonto on läsnä koko ajan, sammaleista muurahaisiin, meren tyrskyistä männynkäppyröihin. Luonto värittää kertomuksia, vahvistaa elämyksiä ja opettaa lasta.
"Oli varhainen, hyvin lämmin aamu heinäkuussa ja yöllä oli satanut. Paljas kallionpinta höyrysi, mutta sammal ja kallionraot olivat kosteutta tulvillaan ja kaikki värit olivat syventyneet. Kasvillisuus kuistin edessä oli sademetsää, se oli aamuhämyssä vielä, ilkeitä lehtiä ja kukkia vieri vieressä, hänen piti varoa ettei tulisi niitä katkaisseeksi kun hän siinä kulki etsimässä, käsi suun edessä ja koko ajan peläten horjahtavansa."
"Kuunvalo lankesi hänen hatulleen ja hartioilleen, hän vartioi kohtaloa ja koko saarta. Ei epäilemistäkään, isoäiti löytäisi kaiken mitä onnettomuuden ja kuoleman torjumiseen tarvitaan. Kaikki mahtui talteen hänen taskuunsa. Sophia seurasi perässä koko ajan ja näki, miten isoäiti kantoi kuuta päänsä päällä, ja yöstä tuli täydellisen tyyni. Kun he tulivat takaisin mökille, sanoi isoäiti, että nyt saatiin taas puhua.
Älä puhu! kuiskasi Sophia. Ole hiljaa! Anna sen jäädä taskuun.
Hyvä on, isoäiti sanoi. Hän mursi pienen palasen lahoa porraspuuta ja pani taskuun senkin, sitten hän meni maata. Kuu vaipui mereen, eikä ollut mitään aihetta levottomuuteen."
Kesäkirja täytyy nauttia kesällä. Muuten kesää tulee liian kova ikävä. Tästä helmestä on kirjoittanut moni, esimerkiksi Elina, Susa, Katri ja Laura.
Jotkut kesäiset kirjat sopivat nautittaviksi talvellakin, kun pimeys ja kylmyys ahdistavat liikaa, mutta olen samaa mieltä siitä, että Kesäkirja tulee lukea juuri kesällä! Ihastuttava pieni kirja.
VastaaPoistaSophian ja isoäidin "yhdessäolo on kaunista ja vahvaa" - hyvin kuvattu! Kesäkirja on kirkasta luettavaa, mielestäni muumitkin ylittävä mestariteos. Ihanaa, että ehdit lukea sen näin kesällä!
VastaaPoista