"Usko on tärkeää, eivät sille annetut leimat."
Appelsiinikuorten katu on tarina nuoren muslimipojan kasvusta 1980-luvun Yhdysvalloissa, tämän perheestä ja lähiympäristön suhteesta uskoon. Hayat kasvaa melko vapaamielisessä perheessä, jonka arki muuttuu, kun Pakistanista saapuu kaunis ja älykäs Mina-täti ja muuttaa heille asumaan. Hayat palvoo tätiään, joka herättää hänen kiinnostuksensa uskoa ja Koraania kohtaan. Mina opettaa, että usko itse on tärkeämpään kuin siitä muistuttavat tavat, ulkokohtaisuus. Minalla on muutenkin tärkeä rooli Hayatin kasvaessa lapsesta varhaisteiniksi.
Hayat ei voi olla hämmentymättä siitä, miten eri tavoin aikuiset suhtautuvat Koraaniin ja uskonnolliseen yhteisöön. Hänen tutkijaisänsä suorastaan halveksuu näitä houkkia, jotka eivät osaa ajatella itsenäisesti, vaan seuraavat sanaa kyseenalaistamatta sitä. Hayatin äiti ei käytä huntua, mutta haluaa kuitenkin olla osa yhteisöä. Hän kärsii miehensä vapaamielisyydestä ja sen aiheuttamista juoruista. Länsimaisen kulttuurin keskellä tulee esille ristiriitoja, kaksinaamaisuutta ja perheväkivaltaa, kun tasapainoillaan erilaisten arvojen paineessa.
Tutustuessaan Minan kanssa Koraaniin Hayatin hämmennys muuttuu vähitellen suorastaan fundamentalistiseksi uskoksi. Kiihkeys ja luottamus Koraaniin saavat hänet tekemään peruuttamattomia asioita, jotka vaikuttavat kodin tasapainoon ja Minan tulevaisuuteen. Myöhemmin Hayatin valtaa epäily ja uudenlainen hämmennys kun hän alkaa tajuta, ettei kirjasta löydy koko totuutta. Syyllisyydentunto saa hänet lopulta jättämään Koraanin taakseen, ja lopulta "Vaikeutta seuraa helpotus, niin, vaikeutta seuraa helpotus."
Akhtarin teos on yksi niistä lukuisista viime vuosina ilmestyneistä teoksista, joissa kerrotaan Yhdysvaltoihin sijoittuneiden maahanmuuttajien sopeutumisesta ja kulttuurien törmäyksestä. Tämä eroaa monista ehkä siinä, että uskonnolla, sen ilmenemisellä ja vaikutuksilla on suurempi rooli kuin monessa muussa tarinassa. Se näyttää hyvin, miten lapsen on helppo ymmärtää aikuisten sanoja väärin ja mitä uskonto voi tehdä herkässä iässä. Appelsiinikuorten katu opettaa paljon islamista, mutta jättää lukijalle runsaasti tulkinnan varaa. Luulisin, että Akhtar haluaa lukijan näkevän uskon yleisinhimillisyyden vanhojen sääntöjen ja tapojen peittämän pinnan alta.
Akhtarin - ja kiitos suomentajan! - kerronta on mukavan sujuvaa ja reipasta. Tarinaan upotetut otteet Koraanin suurista, ruoan tuoksu ja Minan ikivanhat kertomukset tuovat siihen sadunhohteisuutta, makuja ja värejä. Kirja on vahvasta uskon läsnäolosta huolimatta kevyttä luettavaa, eikä sijoitu mielestäni tällaisten maahanmuuttajatarinoiden syvällisimpään kärkeen. En voi olla vertaamatta sitä esimerkiksi Jhumpa Lahiriin tai Chimamanda Ngodi Adichieen. Islaminusko muistuttaa myös heinäkuussa lukemastani Aavikon tyttäristä.
Kirja tarttui kaupasta mukaani sen punaisuuden vuoksi. Saan tällä kuitattua Sateenkaari-haasteen ensimmäisen, punaisen kohdan sekä värin takia myös HelMetin haasteen kohdan 20. Muiden lukukokemuksista voi lukea mm. blogeista Kirjainten virrassa, Mari A:n kirjablogi, Kirjanurkkaus ja Kirjoihin kadonnut.
Tämä kuulostaa kiinnostavalta. Ystäväni suositteli tätä pari vuotta sitten, mutta eipä ole tullut luettua. Vielä. :)
VastaaPoistaSuosittelen kyllä! Mukava sekoitus syvällisiä ja merkityksellisiä asioita sekä hieman kepeyttä ja eksotiikkaa :)
PoistaTulipa luettua bloggauksesi hyvään aikaan! Minulla on tämä kirja parhaillaan kirjastosta lainassa, ja sinun innostavan kirjoituksesi ansiosta se nousi kärkisijoille luettavien pinossa. :)
VastaaPoista