Minna Rytisalo: Lempi

Minna Rytisalo. 2016. Lempi. Gummerus. 234 sivua.

Kerran minulla oli sisko, joka tiesi minun ajatukseni ja jonka unia minä näin.

Vasta kesällä ilmestyneen Lempin kanssa on tuntunut, että enkö vieläkään ole sitä lukenut, niin suosittu se on ollut blogimaailmassa. Nyt sitten sain sen varausjonosta ja luin parissa illassa. Kirjailijan tapasin toissapäivänä Turun kirjamessuilla, kohtaloako sekin oli? Siellä Minna Rytisaloa haastateltiin yhdessä Inkeri Markkulan kanssa. Molemmat Gummeruksen esikoiset ovat saaneet hyvän vastaanoton, Lempi kuitenkin enemmän julkisuutta kuin Kaksi ihmistä minuutissa, josta pidin kovasti. Teoksia yhdistää esikoisuuden lisäksi sattuman merkitys tarinoissa, se miten pienestä kaikki voi olla kiinni, ja sanoisin myös, että kirjoille on yhteistä kaunis kieli, sanojen soljuminen ja kietoutuminen luontevasti toisiinsa.

Lempi on Rytisalon teoksessa päähenkilö - puoliso, emäntä ja sisko -, josta kerrotaan. Viljami, Elli ja Sisko kertovat kukin vuorollaan Lempistä ja Lempille, sinä-muodossa. Heillä kullakin on vuorollaan ääni, joka täydentää edellistä ja myöhemmin tulevaa. Siskon muistelmat viimeisenä solmivat kolme erilaista tarinaa siististi yhteen kuin rusetin.

Viljamin rakkaus Lempiin leimahtaa yllättäen kauppareissulla ja pian hänellä on kotitilallaan vaimo, jolle navettaliina ei oikein sopinut, joka haaveili enemmän kuin tomeran emännän olisi suonut, mutta joka oli niin ihmeellinen ja täydellinen. Talo ehtii olla onnea täynnä vain puolisen vuotta, kun Viljami saa käskyn rintamalle. Nuorta puolisoa jää raastamaan vaimon pärjääminen ja syyllisyys siitä, oliko Lempi oikeassa paikassa, olisiko hänen paikkansa ollut toisaalla.

Jokainen uloshengitys tekee sinusta kaukaisempaa historiaa, työntää sinua taaksepäin ajassa ja kuljettaa minua pois sinusta, ja se on väärin, kaiken jälkeen.

Lempi jää kotiin Ellin kanssa, kotiapulaisen, joka omassa hiljaisuudessaan ensin sopeutuu, sitten katkeroituu ja vihaa. Elli tekee kaiken työn ja seuraa vakavana vierestä Viljamin lapsen kasvua Lempin sisällä. Viljamin olisi pitänyt nähdä, mitä otti ja miten olisi Ellistä saanut paremman, sopivamman, taitavamman. Kun Elli vaikean raskauden jälkeen hetken huolehtii Lempin pienistä pojista, kokee hän vihdoin olevansa oikeassa asemassa, Pursuojan emäntänä, äitinä, ehkä jopa Viljamin puolisona.

Viljami ei selviäisi ilman minua, ei mitenkään. Minun ääriviivani tarkentuvat, pirtin seinällä olevan raanun värit kirkastuvat ja olen valmis astumaan valoon.

Vuosikymmeniä myöhemmin Sisko muistelee, miten saksalaisten miehityksen alla kauppalassa elettiin ja miten aika vaikutti kaksossiskojen kohtaloihin. Äidittöminä eläneiden tyttöjen tiivis yhteys katkeaa Lempin yhtäkkiseen naimisiinmenoon. Järkevän Siskon huoli villimmän sisarensa kohtalosta evakkomatkalla kantaa, vaikka omakin kohtalo saksalaisen Maxin matkassa on epävarma. Väkivaltainen suhde päättyy yksinäisyyteen, mutta vain hetkeksi, sillä sodan jälkeen velvollisuus pursuojalaisista kutsuu kotiseudulle.

Minä sain jo syntyessäni kiltin tyttären osan ja vähäisemmän nimenkin, eikä minusta koskaan itseäni isompaa tullut, en minä mahtunut sinunlaiseksesi kasvamaan. 

Vaikka Rytisalon kieli soljuu ja on vaivatonta lukea, alkuun minun oli vaikea saada Viljamin rytmistä kiinni. Ehkä miehen nuori, huumankaltainen rakkaus Lempiin vaikuttaa hieman kerrontaankin, sillä se on melko toisteista ja kauneudessaan jotenkin sumuista. Ellin kerronta pursuaa katkeruutta ja vihaa, mikä tuo kieleen selkeyttä ja uudenlaista rytmiä, kun taas jo iäkkään Siskon muistot kulkevat eteenpäin rauhallisempaa tahtia. Siskon ääni nouseekin jo kokemuksellaan äänistä vahvimmaksi, on kai menneestä jo tarpeeksi etäällä, vaikka menetys tuntuu edelleen vatsanpohjassa.

Ne olivat rajuja aikoja. Ihmisen kohtalon saattoi määrätä jokin aivan käsittämätön asia. --- Ei voi kuin jatkaa sinne minne on menossa ja yrittää unohtaa, että joskus oli toisin ja meitä oli kaksi ja maailma vielä hyvä.

Siskokset leikkivät sattumalla eivätkä aavista, että kyseessä on heidän loppuelämänsä, tai ainakin Lempin. Teos ei ole varsinainen sotaromaani, mutta sota ja saksalaiset vaikuttavat niihin polkuihin, joita voi valita, jos päättää valita eikä heittäytyä mukaan sattumankauppaan. Sota ja pula myös antavat draamalle sen kohtalokkuutta vahvistavan taustan, ja Sodankylässä syntynyt kirjailija kertoo noista vuosista hyvin uskottavalla tavalla. Samoin Lapin luonto, jonka värit ja tuoksut tulevat lähelle: suopursut, neulaset, suonsilmäkkeet.

Sulan osaksi vaivaiskoivun jäykkää lehteä, saraheinän heiluvaa liikettä, järvenselän sinisyyttä minä olen ja tähän jään. On koko ajan hyvä ilma, ei sadakaan, ja heinät varmaan on saatu tehtyä. Sekin muisto sinun kanssasi, Lempi, tulevien kesien etukäteen kadotetut hetket.

Lempistä on siis kirjoitettu paljon, esimerkkinä vaikkapa Saran, Elinan, Kaisan ja Suketuksen postaukset.