Peter Sandström: Laudatur

Peter Sandström. 2016. Ruotsinkielinen alkuteos Laudatur. S&S. Suomentanut Outi Menna. 227 sivua.

--ennemmin tai myöhemmin vyöry purkautuisi ja pyyhkäisisi mennessään kaiken, maineen ja kunnian, valoisat muistot ajoista jolloin kaikki oli hyvin ja oikein---

Peter on keski-ikäinen, aikuinen mies, toimittaja, jonka elämä on jonkinlaisessa käännekohdassa. Hänen vaimonsa viettää aikaansa enemmän muualla kuin kotona ja rakentaa uraa humanistisessa yliopistomaailmassa, joka saattaa olla murenemassa. Peterin kaksi teini-ikäistä lasta eivät ole enää pieniä ja ovat jo etääntymässä isästään. Hänen entinen pomonsa on kutsunut hänet kylään, ehkä viimeistä kertaa ennen kuolemaansa. Peter on keskellä tapahtumia, joille hän ei voi mitään ja joita hän pelkää.

Ajatuksissaan Peter käy läpi kesää 1988, kun hän oli parikymppinen nuori, hänellä oli morsian ja lämmin elokuu kotona vanhempien luona. Sinä kesänä taisi vanhemmilla oli oma taitekohtansa. Hänen isänsä oli päässyt elämässään eteenpäin sotamiehestä puutarhuriksi, ja Peter oli kouluttautunut pidemmälle, kuten niin monissa muissakin sukupolvissa. Peter näkee heidät nyt ehkä ensimmäistä kertaa aikuisina, yksilöinä, joiden pitkästä liitosta paljastuu uusia asioita. Sinä kesänä Peterin maailma horjuu, kun äiti lyö isää kuokalla päähän, isä vie pojan hiekkakuopalle ampumaan kuollutta sikaa ja päätyy nostamaan armeijatoverinsa ylös lipputankoon.

Laudatur on romaani niistä elämän kohdista, joista avautuu näkymä moneen suuntaan: omaan lapsuuteen, aikuisuuden porteille, omien vanhempiensa valintoihin ja oman keski-ikäisen arkensa tilaan, mahdollisesti omaan epävarmaan tulevaisuuteenkin. Laudatur on myös romaani sukupolvista, siitä millaisiksi sitä kuvittelee omat vanhempansa, tyytyväisiksi elämäänsä ilman unelmia, ennalta määrättyyn osaan ja vanhuuteen, ja miten eräänä päivänä huomaakin olevansa väärässä ja itse samassa iässä, mutta erilaisessa elämäntilanteessa.

Lyhyesti sanottuna olin alkanut ymmärtää, ettei koskaan voisi olla olemassa vain yhtä totuutta vaan totuuksia oli aina yhtä paljon kuin ihmisiäkin, ja toisinaan se ällistytti minua mutta samaan aikaan sain siitä lohtua ja rohkeutta jatkaa eteenpäin. 

Kirjan takakansi kertoo, että Laudatur on ennen kaikkea tarina rakkaudesta ja siitä, miten moneen se muuntuu. Peter pohtii paitsi omalaatuista parisuhdettaan ja ikäväänsä omaa puolisoaan kohtaan, myös herkkää ja muutoksille altista suhdetta lapsiinsa ja tunteitaan vanhaa työkaveriaan kohtaan. Vuonna 1988 nuoren miehen suhde isään on keskeisessä roolissa - rakkautta, ihailua, vastuuntuntoa, myötähäpeää ja huolta. Sillä rakkauteen kuuluu olennaisena osana huoli, ja se on tunne, joka minulle jäi tästä tarinasta päällimmäiseksi mieleen.

Nyt minä haistoin omenoiden tuoksun, ja se palasi mieleeni yhtä voimakkaana ja ihanana kuin hedelmävarastossa kotona Uudessakaarlepyyssä, paikassa jossa säilytettiin kauden omenasatoa mutta myös muuta, kuten revolveria ja ruskeaa viinaa, ohutsivuisia kirjoja, radiota, kaikkea sitä mitä isä oli hakenut apua yksinäisyyteensä ja epätoivoonsa tai yksinkertaisesti kyllästymiseen. Kuka minä olin syyttelemään häntä? Hän oli mies, joka oli kömpinyt jaloilleen ja opetellut kävelemään, monta kertaa uudestaan. 

Sandströmin teksti on varsin melankolista huolineen ja filosofisine pohdintoineen. Perspektiivi on ihaitavan laaja ja viisas; ihmisten välisten suhteiden lisäksi osansa saavat yliopistomaailma, toimittaja-kirjoittajan maailma kuin myös kieli itse. Päähenkilö miettii kielen ja sanojen voimaa, mutta kuten niin moni suomalainen, paljon myös sitä, mitä jätetään sanomatta. Joskus keskusteluksi riittää se, mitä kuvittelee toisen ajattelevan, ja hyvä keskustelu saattaa koostua yksitavuisten murahdusten musiikista. Huolesta huolimatta Laudatur on lempeä ja ymmärtäväinen, Peterin muistot ottavat asiat vastaan tuomitsematta, kuin luottaen siihen, että elämä kantaa. Kertojana Peter itse tuntuu kuitenkin jäävän sivurooliin, vaikka onkin suhteiden ja sukupolvien keskellä. Hän antaa äänen muille, jääden itse hieman ponnettomaksi seuraajaksi kaidetta vasten pusertuneena. Päähenkilön lailla hieman haahuilevan alun jälkeen romaani vie mukanaan ja karusellin vauhti kiihtyy, mutta lopettaa pyörimisensä ennen kuin tulee paha olo. Loppu on kokonaisuutta toiveikkaampi.

Kirja on saanut jo paljon huomiota blogimaailmassa, esimerkiksi Ullan, Tuijan ja Kristan blogeissa.