Irlantilaisen Tóibínin kolmas suomennettu teos on jäänyt kirjahyllyyn pariksi vuodeksi odottamaan ja siksi otinkin sen mukaan Hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jotta saisin vihdoin luettua kirjan jota itse odotin kovasti aikoinaan. Rakastin nimittäin aikaisempia suomennoksia, Äitejä ja poikia ja Brooklynia. Puoliskonikin ehti lukea sen ennen minua!
Norassa on paljon samaa kuin aiemmissa teoksissa. Tasaisen vahva kerronta etenee miellyttävän verkkaista, hieman (hyvässä mielessä!) vanhanaikaiselta tuntuvaa tahtia. Kuten Brooklynissa, tässäkin on päähenkilönä nainen ja hänen elämänmuutoksensa. Muutosta tarkkaillaan ensisijaisesti naisen omista ajatuksista käsin, mutta olennaista ovat myös ympäristön reaktiot, tunnelmat ja muutoksesta selviytyminen. Novellikokoelmassa Äitejä ja poikia tarkkaillaan nimensä mukaisesti poikien ja äitien välisiä suhteita. Hyvin samankaltaisia teemoja löytyi myös Noran perheestä ja heidän kolmesta vuodestaan isän kuoleman jälkeen.
Nora Webster menettää siis puolisonsa ja jää yksi neljän lapsen kanssa. Tyttäret opiskelevat jo omillaan, mutta pojat ovat vielä kouluiässä. Nora tekee kaikkensa etteivät lapset joutuisi kokemaan kovin suurta elämänmuutosta. Hän pitää arjen rutiinit ennallaan ja aloittaa työt konttorissa, jottei perheen elintaso laske liikaa. Nora tarkkailee, millä tavalla lapset suhtautuvat muutoksiin, vieraisiin, kouluun, sukulaisiin. Millä tavalla he siirtyvät lapsuudesta vähitellen kohti nuoruutta ja aikuisuutta, ottavat vastuuta ja itsenäistyvät, pystyvät hakemaan turvaa muistakin kuin äidistään. Samaan aikaan Nora itse rakentaa uutta elämää, joka alkaa vähitelleen koostua muustakin kuin kodista. Työyhteisö ei ole helppo, mutta Nora tekee selväksi, että hänen osaamistaan tarvitaan. Hän kiinnostuu myös laulamisesta ja musiikista ylipäätään - harrastuksesta jonka hän oli aikoinaan jättänyt äidilleen, muodostuu nyt olennainen osa arkea.
Romaani on täyteläisen runsas paketti ihmisen sisäisen maailman yksityisimpiä ajatuksia, ihmissuhteissa tasapainottelua, perhe-elämää, itsenäistymistä ja selviytymistä. Taustalla elää Enniscourthyn pikkukaupunki (josta Tóibín on itsekin kotoisin) ja lähelle vyöryvät Irlannin poliittiset liikkeet, 1960-luku, mutta vain taustalla, sillä tässä romaanissa ympäristö pysyy varsin etäällä. Noran on ensin löydettävä itsensä, päästävä sumusta eroon. Mutta miten ihmettelenkään sitä, miten Colm Tóibín (vuonna 1955 syntynyt mies) osaa kirjoittaa naisista! Jälleen kerran hän onnistuu kuvaamaan naisen ajatusmaailmaa uskottavan aidolla tavalla, joka hakee vertaistaan.
Tuntui kuin muut huoneessa olisivat tunteneet toisensa ihan eri tavalla kuin hän heidät tunsi, niin kuin muilla olisi ollut yhteinen kieli ja niin kuin muut, ennen kaikkea, olisivat ymmärtäneet toistensa hiljaisuutta.
Vaikka romaanin lähtökohta on surullinen, ei lukemisesta ainakaan minulle jäänyt päällimmäiseksi surullinen olo. Hieman melankolinen tunnelma tietysti on, mutta minä koin varsin voimaannuttavaksi sen, miten Nora puskee eteenpäin, löytää oman tapansa elää ilman miestään, silti unohtamatta häntä. Maurice kulkee ikäänkuin rinnalla koko muutoksen läpi. Nora miettii toki, mitä muut ajattelevat, muttei anna sen estää tekojaan. Pidin kovasti myös siitä, ettei romaani pyri löytämään vastauksia ihan kaikkeen, vaan suhtautuu asioihin osana elämää. Kaikkia ongelmia ei ratkaista, vaikka eteenpäin mennäänkin. Tóibínin vähäeleinen tyyli ja taito käsitellä asioita herättää luottamusta siihen, että ehkä minullakin on kaikki hyvin ja voimaa muutoksissa!
Colm Tóibínin teoksista on suomennettu (kiitos jälleen kerran taitavalle, palkitulle Kaijamari Sivillille!) vain kolme. Toivon kovasti lisää! Kirjabloggaajien rakastamasta kirjasta lisää näissä blogeissa: P S. Rakastan kirjoja, Leena Lumi, Kirsin Book Club, Lumiomena ja Kaisa Reetta T. Haasteissa tämä pääsee Helmetin kohtaan 28: Kirjan nimessä sanat ovat aakkosjärjestyksessä ja Goodreadsin kohtaan 22: A book you have high expectations or hope for.
Lukuvuoteni 2016 kolmanneksi paras kirja kaikista!<3 Colm Tóibín vaan paranee kirja kirjalta. Brooklyn oli minusta muuten hyvä, mutta kaipasin erilaista loppua. Sen sijaan Äitejä ja poikia oli jo niin erinomainen, että muutamaa novellia kaipasin ihan romaaniksi asti.
VastaaPoistaNora Webster on jotenkin ihan vaistonvaraisesti ottaen täydellinen romaani. Siinä on kaikki kohdillaan. Noran menetys, tunne syrjästäkatsojakokemuksesta ja sitten hänen sisäinen voimansa alkaa rakentaa omaa elämäänsä, jossa avuna ihan vaikka tuo uiminen, jonka heti koin niin omakseni. Vähän samaa oli Fletcherin Meriharakoissa tuon uimisen kohdalla.
Jos joku pitää Nora Websteriä vaikka verkkaisena kannattaa antaa myös rivien välien kertoa.
"Mutta miten ihmettelenkään sitä, miten Colm Tóibín (vuonna 1955 syntynyt mies) osaa kirjoittaa naisista! Jälleen kerran hän onnistuu kuvaamaan naisen ajatusmaailmaa uskottavan aidolla tavalla, joka hakee vertaistaan." Tässä jaan ihastuneena ihmetyksesi!!!
Ihanaa että tällaisia on! Minulle Nora oli hyvin voimaannuttava hahmo (sana jota vihaan mutta nyt kyllä käytän!) :)
Poista