Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja

Marisha Rasi-Koskinen 2017. Eksymisen ja unohtamisen kirja. WSOY. 253 sivua.

Asiat voivat mennä niin monella tavalla väärin, että jonkin niistä tavoista on oltava oikea.

Miksei tästä romaanista ole kohistu vai enkö vain ole huomannut mitään? En tiedä milloin olisin tällaisen helmen löytänyt ellei lukupiiriystävä olisi valinnut sitä seuraavaksi lukupiirimme kirjaksi. Tai sitten kyseessä oli tämä rauhallinen sunnuntai, johon kirja sopi aivan erinomaisesti. Eksymisen ja unohtamisen kirja kertoo eksyneistä, tavallisuuden raiteilta kadonneista ihmisistä, heidän toisiaan risteävistä poluista sekä muistoista, unohtamisesta, eroista ja elämän suunnasta.

Jos maailmaa ei pidetty koossa, se mureni vähä vähältä, mikä tahansa häiriö riitti rikkomaan sen, puhaltamaan kumoon. Rappaus alkoi halkeilla ja puu lahota, rauta paloi ruosteeksi ja kaikki sortui niin hitaasti, ettei muutosta edes huomannut.

Romaani rakentuu kolmen lapsen tai nuoren näkökulmasta. Seitsemänvuotiaan Julian elämä pakataan auton takapenkille, kun hänen vanhempansa lähtevät pakoon. Kivana retkenä alkanut matka muuttuu märäksi, likaiseksi ja väsyttäväksi. Vastassa on kuitenkin talo, upea rakennus järven keskellä ja kaapit täynnä ruokaa. Voisiko taloon jäädä? Missä sen asukkaat ovat, mitä on tapahtunut? Samaan aikaan on Jan, joka lähetetään pohjoiseen leirille miehistymään, mutta joka katoaa. Monen kodin kautta Suomeen päätynyt poika rakentaa elämänsä numeroiden avulla eikä ole kiinnostunut ihmisistä. Kielensä on vaihtanut myös Martina, joka tekee ratkaisevan päätöksen parikymppisenä, jättää kotimaansa ja päätyy vuosia myöhemmin maalaamaan järven rannalle kohoavaa kaunista taloa.

Kaikki on hyvin, jos ei ajattele sellaisia asioita.

Rasi-Koskisen romaanissa on hieman utuinen, unenomainen tunnelma, sillä muistot sekoittuvat toisiinsa, menneisyys rakentuu aina uudelleen eikä tulevaisuudesta ole mitään varmuutta. Kulkeeko aikakaan niin kuin sen oletetaan kulkevan? Julian vanhempien pako ja spontaanit päätökset tekevät tarinasta myös hieman jännittävän, samoin Janin samoilu Lapin erämaassa. Pientä kutkutusta tarinoihin antaa myös odotus, sillä jotenkin pikku hiljaa alkaa selvitä, mikä näiden kolmen henkilön välinen yhteys on.

Eksymisen ja unohtamisen kirjassa on paljon viisaita ajatuksia, jotka toisella tapaa kerrottuna tekisivät niistä tahmeita, mutta ne karttavat taitavasti latteuksia tai kuluneita elämänohjeita. Päinvastoin ne pakottavat siirtämään katseen pois kirjasta ja ajattelemaan vähän aikaa ennen kuin voi jatkaa. Kukapa meistä ei olisi joskus eksynyt, tehnyt huonoja valintoja tai unohtanut asioita joita ei enää näe. Kirjailijan psykologin ammatistako johtuu, että romaanissa on jotain hyvin inhimillistä, jotain mikä avaa silmiä erilaisuudelle, syrjäytymiselle ja epätoivoisille ratkaisuille. Kaunista tekstiä ja tarinat jotka pitävät lujasti otteessaan.

Lisää näissä blogeissa: Pieni kirjasto, Reader, why did I marry him? Haasteissa sijoitan tämän kohtaan 47: Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta (Helmet) ja 24: A book with a map (Goodreads; omalla tavallaan tulkittuna!).