Ellen Thesleff on päässyt päähenkilöksi viime aikoina useammassakin teoksessa. Hanna-Reetta Schreck kirjoitti viime vuonna Thesleffin elämästä ja taiteesta teoksessa Minä maalaan kuin jumala. Tämän vuoden alussa ilmestyi Pirkko Soinisen Ellen, päiväkirjaromaani taiteilijan vuosista Firenzestä. Sen aion lukea vielä kevään aikana. Kati Tervon Iltalaulaja sen sijaan matkaa Ellenin mukana Ruoveden Muroleelle ja viettää siellä kesän maalarin ja tämän Taimi-piian kanssa.
Thesleff on romaanissa jo 75-vuotias, kun hän saapuu rakkaaseen kesäpaikkaansa viimeistä kertaa vuonna 1945. Sota on periaatteessa jo takana, mutta kaikuu taustalla, kyläläisiä on kuollut eikä maa ole vielä toipunut. Ellen elää kuitenkin kesästä ja valosta, saa voimaa maalata ja olla huolehtimatta. Aurinko on hänen muusansa. Ympärillä kukoistava luonto, veneretket ja linnunlaulu luovat suloista tunnelmaa. Vanha nainen jaksaa ottaa tanssiaskelia ja iloita taiteesta, jota pensseli maalaa kankaalle.
Ei, en minä sinua hylkää, hän puhui maisemalle. Kuljet kanssani matkan, elähdytät aamuja, rauhoitat iltoja. Kun lähden, pakkaan sinut mukaan.
Maalaistyttö Taimi on ihaillut taiteilijaa salaa lapsesta saakka, eikä hänen äitinsä katso hyvällä sitä haihattelua ja haaveilua, jota Ellen ja taide Taimissa aiheuttavat. Ahdasmielinen äiti ja tuurijuoppo isä painavat nuoren tytön mieltä, mutta kesä Ellenin kanssa on ihmeellinen. Taimi soutaisi taiteilijan saareen maalaamaan vaikka tuhat kertaa, ettei yhteinen kesä vaan loppuisi. Ellen ei voi olla ihailematta Taimin nuoruudenhehkua ja niinpä tyttö päätyy hänen mallikseen.
Iltalaulajassa on kaunis ja herkkäkin tunnelma, joka ylistää lyhyttä kesää, aurinkoa ja taiteen voimaa. Tervon lyhyet lauseet tekevät kerronnasta napakkaa ja hieman se hyppeleekin levottomasti. Olisin kaivannut siihen ehkä lisää täytettä. Mutta levottomia taitavat olla romaanin naisetkin. Tervo on käyttänyt materiaalina muun muassa Thesleffin kirjeitä siskolleen Helsinkiin. Mielenkiintoista on seurata millä tavalla kaksi eri-ikäistä naista niin erilaisista taustoista tulevat toimeen, kommunikoivat ja elävät rinta rinnan. Valkonen talo, Casa Bianca, on se piste, jossa heidän elämänsä ja ajatusmaailmansakin risteävät. Molemmilla on sisko, joita he kaipaavat, toisella mahdollisuudet joihin hän ei usko, toisella Firenze ja kielet, joita toinen ei tavoita. Mielenkiintoisia ovat myös ajatukset naisen asemasta ja mahdollisuuksista vuosina, jolloin niin monia vielä määriteltiin miehen kautta.
Romaanista lisää blogeissa Kirsin Book Club, Kulttuuri kukoistaa, Lukuneuvoja ja Tuijata. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan sen kohtaan 13: Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa. Goodreadsin haasteessa se sopii kohtaan 28: 4 books linked by the 4 elements: Book #3 Water. Lisäksi osallistun tällä Tuijatan taiteilijaromaanihaasteeseen.
Hieno ja herkkä kirja.
VastaaPoista