Usvaa todellakin oli palata vuosien tauon jälkeen Patricia Cornwellin tuotantoon. Valitsin teoksen, joka mielestäni jatkoi siitä, mihin jäin kymmenisen vuotta sitten, enkä onneksi ihan pihalla ollut siitä, kuka on kukin. Silti Punaisen usvan informaatio-, henkilö- ja tapahtumien määrä meinasi uuvuttaa ja oli todellakin tehtävä töitä, jotta pysyi kärryillä. Vaikka oli ihana palata kuolinsyytutkija Kay Scarpettan tutkimuksiin pitkästä aikaa, en voi suositella tätä teosta niille jotka eivät ole hänestä aikaisemmin lukeneet.
Bostonissa työskentelevä Scarpetta vedetään mukaan tutkimaan yhdeksän vuoden takaista perhesurmaa. Georgian naisvankilassa kuolemantuomiotaan odottava syytetty ei ehkä olekaan yksin tapahtumien takana. Scarpettan sisarentyttären Lucyn entinen kumppani Jaime Berger ketkuttelee Scarpettan kiinnostumaan tapauksesta, jolla tuntuu olevan yhtäläisyyksiä toiseen vankiin, naiseen joka oli vietellyt Scarpettan pitkäaikaisen työntekijän tämän ollessa vasta 12-vuotias. Vanki, Kathleen Lawler, paljastaa jotain mikä auttaa Scarpettaa yhdistämään useamman ennenaikaisen vankilakuoleman perhesurmaan, ennen kuin kuolee itse.
Kun vyyhtiin sekoitetaan vielä tonnikalasurmat ja Lawlerin tytär Dawn Kincaid, joka muutamaa kuukautta aikaisemmin oli yrittänyt tappaa Kay Scarpettan, ei kai ole ihme että olin usvassa itsekin. Lisäksi Cornwellin tapa kirjoittaa on täynnä yksityiskohtia ja mutkia, jotka moni muu kirjailija olisi vetänyt suoremmiksi. Teokset vilisevät titteleitä, laitoksia, lääketeteellistä tietoa, patologisia yksityiskohtia, tietoa materiaaleista, aseista tai vaikkapa elintarvikkeista. On vaikea pitää sekavan tapausvyyhdin langat käsissään kun asiatietoa puskee niin järkyttäviä määriä. Samaan aikaan kun Scarpetta puhuu miehensä, FBI-agentti Bentonin kanssa puhelimessa, hän käy mielessään läpi valtavaa määrää dataa, jonka palasista kokonaisuus muodostuu.
Cornwelliin teoksiin ihastuneet tunnistavat informaatioähkyn ja varmasti nauttivatkin siitä. Ja niin kai minäkin vielä vuosituhannen alkupuolella, sillä olen lukenut Kay Scarpettan tutkimuksia pitkälle toistakymmentä, ellen ihan kaikkia tätä edeltäviä. Vuonna 1999 hahmo palkittiinkin Sherlock Awardilla parhaana yhdysvaltalaisen kirjailijan luomana salapoliisina. Lukumakuni on kuitenkin vuosien mittaan muuttunut ja nykyään nautin suoraviivaisemmasta ja aukkoisemmasta tekstistä. Silti oli jotenkin ihanaa olla tuttujen seurassa muutama päivä, oli kiva lukea että Scarpetta, Benton, Pete Marino ja Lucy työskentelevät monien mutkien ja yhteenottojen jälkeenkin edelleen yhdessä.
Naistenviikkoon Cornwellin teos sopii tietysti hyvin, ovathan sekä kirjailija, sankari että pahikset tällä kertaa kaikki naisia. Helmetin haasteessa sijoitan tämän kohtaan 44: Kirjassa on kirjeenvaihtoa. PopSugar Reading Challenge: A book from a series with more than 20 books.
Nimipäiväänsä viettävät seuraavat kirjailijat:
Hanna Morre: Tuonen tahto
Hanna Hauru: Jääkansi
Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo
Hanna Weselius: Alma!
Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin
Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt
Johanna Holmström: Sielujen saari
Johanna Sinisalo: Enkelten verta, Ennen päivänlaskua ei voi
Johanna Vehkoo ja Emmi Nieminen: Vihan ja inhon internet
Minäkin olen lukenut kaikki Corwellit. Minusta ne vanhemmat on parempia...
VastaaPoistaEhdottomasti. Aloin vierastaa Scarpetta-sarjaa siinä vaiheessa kun B kuoli ja sitten ei kuollutkaan. Ja jossain vaiheessa kirjailija taisi vaihtaa hän-muodon Scarpettan minä-kerronnaksi...
Poista