19.7.2021

Naistenviikko: Mitä lukulistalle seuraavaksi?

Naistenviikko jatkuu! Tänään juhlitaan Saaran, Sarin ja Sallin nimipäivää, mutta koska minulla ei tällä kertaa ole nimipäiväsankareiden kirjoittamia kirjoja postattavaksi, päätin tehdä listan naisten kirjoittamista kirjoista, joita odotan ja aion lukea myöhemmin kesällä tai syksyllä. Lopuksi pieni lista myös kirjahyllyyni jämähtäneistä teoksista, joille annan lukuvuoron tämän vuoden aikana.

Uutuuksia

Anna Isola: Yön oppimäärä

Sammakko kuvaa Oulun-aikaisen työkaverini esikoisromaania näin: "Yön oppimäärä on Anna Isolan säihkyvän arkifantastinen esikoisteos ihmisistä ja karhuista, taloista ja tunkeilijoista sekä ulkopuolisuudesta ja rakkaudesta. Se vie lukijan syvälle metsiin, muistoihin ja uniin, joita värittävät syrjäseutujen melankolia ja twinpeaksmäiset painajaiset". Tilasin jo omani, odotan sitä kovasti!

Emma Cline: Daddy

Otava kuvaa maailmalla menestyneen Tytöt-romaanin kirjoittajan toisinkoista näin: "Nerokas novellikokoelma sukeltaa rohkeasti ihmismielen pohjamutiin. Tarinat tarkastelevat ihmissuhteita, niiden jännitteitä ja valtapelejä sekä arkisia hetkiä, joilla on koko elämän muuttavia seurauksia."

Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar

Atenan kustantama kirja on ensimmäinen 1500-luvun naisesta kertova suomalainen elämäkerta. Miten perhe ja valtakunta liittyvät toisiinsa?

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Tämä on ollut huippusuosittu ja varausjonot ovat pitkät! Anneli Kanto on aikaisemminkin kirjoittanut hurjan hyviä teoksia (Veriruusut, Lahtarit), joten taidan ostaa omakseni, jottei tarvitse jonottaa. Gummeruksen kustantama kirja kertoo Hattulan pyhän ristin kirkon maalaamisesta 1500-luvulla. Kävin kirkossa viime kesänä!

Susanna Alakoski: Pumpulienkeli

Puuvillatehtaan tytöistä ja naisten tekemästä työstä sopii hyvin lukea Tampereella. WSOY kirjoittaa teoksesta, miten "naisten elämä ja työ ovat usein jääneet dokumentoimatta, varsinkin kun on muutettu maasta toiseen."

Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän (ilmestyy elokuussa)

Otavan kustantama "pakahduttavan kiihkeä romaani sopeutumattoman naisen ja neuvostovangin kielletystä rakkaudesta." Pidin kovasti Kallion Yön kantajasta, jossa on niin ikään päähenkilönä nuori nainen, jonka on vaikea sopeutua normeihin.

Kirjastosta lainassa tai varausjonossa 

Louise Penny: Kuolettava kertomus

Pennyn Three Pines -sarjan teokset ovat osa elämääni ja eräänlaista lohturuokaa. Ihanat ihmiset, lämmittävä ruoka, vanhanaikainen murhamysteeri ja pienen kylän juorut.

Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylistä nousee rukous

Kammottava aihe, josta pääsevät kertomaan aikalaiset itse. Aleksijevitš antoi äänen ihmisille, palomiehille, sotilaille, uhrien leskille, vanhuksille, äideille, lääkäreille, puoluevirkailijoille, fyysikoille, kylien lapsille (Annelin kirjat -blogi). 

Anni Valtonen: Elämäni Kolumbia

Tätä olen lukenut pikku hiljaa uimarantareissuilla. Valtonen kertoo omakohtaisesti rakkaudestaan toiseen kotimaahansa Kolumbiaan. Minulle hyödyllinen teos, sillä lähisuvussani on siteitä levottomaan, ilmeisen kauniiseen ja monipuoliseen Kolumbiaan.

Anna Burns: Maitomies

Bongasin useita palkintoja voittaneen teoksen jo 2018 lomareissullani Englannissa, mutta päätin kuitenkin odottaa sen suomennosta. Docendon kuvaus: "Maitomies on tarina juoruista ja kuulopuheista, seksuaalisesta häirinnästä ja vaikenemisesta, joilla on tuhoisat seuraukset."

Omasta hyllystäni

Heidi Köngäs: Dora Dora

Könkään naisista kertovat historialliset romaanit Sandra ja Hertta olivat loistavaa luettavaa, joten uskon että romaani Kolmannen valtakunnan ministeristä Suomen Lapissa on yhtä lailla lukemisen arvoinen! Jotenkin noloa, että tämä on edelleen lukemattomien pinossa kirjahyllyssäni...

Zadie Smith: Risteymiä

"Radikaali, intohimoinen ja tosi", lukee kirjan takakannessa. Smith on luonnollisesti USA Todayn listalla "100 Black Novelists You Should Read". Hänen hittiteoksensa Kauneudesta teki vaikutuksen jo kauan aikaa sitten.

Annamari Marttinen: Korsetti 

"Millaista on elää heteroseksuaalina miehenä, kun syvällä sisimmässä on myös vahva ja elintilaa vaativa nainen?" (Tammi). Tämä romaani on jäänyt lämmittämään hyllyäni harmittavan pitkään, joten raivaan sille lukutilaa mahdollisimman pian. Pidin kovasti Marttisen teoksesta Vapaa

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Samoin tämä on lämmittänyt hyllyäni jo vuosia. Liken kuvauksen mukaan romaani "kertoo ihmisten valinnoista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta, sopeutumisesta tai sopeutumattomuudesta maassa, jonka kohtalona on joutua miehittäjien armoille."

14 kommenttia:

  1. Marttinen on loistava ja Korsetti aivan ihana. Olen tavannut molemmat, siis Marttisen sekä Korsetin päähenkilön. Suosittelen myös Marttisen Häiriömerkintää!

    VastaaPoista
  2. Tšernobylistä nousee rukous on järkyttävä ja samalla järkyttävän hyvä!

    VastaaPoista
  3. Ainakin nämä olivat minulle mieleisiä: Anneli Kanto: Rottien pyhimys ja Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylistä nousee rukous. Katja Kallion uutuus kiinnostaa. Tässä listassa Köngäs ja Oksanen eivät olleet minun juttujani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanto on mielettömän hyvä kertoja! Olen miettinyt että laitanko Könkään ja Oksasen kirjat kiertoon, mutta annan niille mahdollisuuden vielä tänä vuonna.

      Poista
  4. Onpa sinulla hienoja kirjoja odottamassa lukuvuoroa. Dora, Dora, Rottien pyhimys ja Tsernobylistä nousee rukous olivat upeita. Kun kyyhkyset katosivat ei jostain syystä sytyttänyt, Elämäni Kolumbiasta pidin… Daddy jäi kesken, samoin Pumpulienkeli. Aivan liikaa luettavaa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun lukulistat ovat pitkiä, jää joku ei-niin-mieluinen helpommin kesken :)

      Poista
  5. Itse olen mainitsemistasi kirjoista lukenut Korsetin, Rottien pyhimyksen ja Dora, Doran. Suosittelen niitä kovasti. Köngäksen romaanissa on jonkin verran synkkiä sävyjä, mutta se tyyli ja kokonaisuus ovat tosi mahtavat. Jää mieleen pitkäksi ajaksi! Kun kiinnostavia kirjoja on paljon, joutuu tietty karsimaan. Kaikkea ei vain ehdi, vaikka miten haluaisi! Tavallaan harmi, että uusia kirjoja ilmestyy niin paljon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksista! Jatkuva uusien kirjojen virta tarkoittaa tosiaan joskus sitä, että joku vanhempi teos menettää kiinnostavuutensa, ja ihan turhaan. Mutta silti ihanaa että kirjoja riittää!

      Poista
  6. Emma Clinen ja Katja Kallion kirjat ovat minullakin lukulistalla, samoin Smithin kirja. Clinen suhteen odotukseni ovat korkeat, Tytöt oli niin hyvä. Maitomies kuulostaa hyvältä, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zadie Smithissä on jotain outoa, kun en ole saanut hänen teoksistaan kunnon niskalenkkiä, mutta kokeillaan vielä :)

      Poista
  7. Kiitos kiinnostavasta listasta. Oi, miten odotan Katja Kallion uusinta, Yön kantaja nostaa odotuksia. Yön oppimäärä kuulostaa kiehtovalta ja… kyllähän näitä on.

    Kiitos haasteviikkoon osallistumisesta!

    VastaaPoista