16.6.2015

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta  2012: Teemestarin kirja. Teos. Pokkari. 330 sivua. Kansi Adam Johnson. Kuva kustantajan.

"Olin pitänyt itsestäänselvyytenä, että se, mitä yleisesti pidettiin totuutena, oli totuus, eikä muulla ollut merkitystä. Mutta entä jos niin ei ollutkaan? Entä jos tarinat, jotka säilyivät, olivat vain peilin tummuneita ja vääristyneitä sirpaleita?"

Joskus muinoin, kun jäätiköt sulivat, suolainen merivesi valtasi rannikot ja puhtaasta, makeasta vedestä tuli aarre, jonka edestä taistellaan edelleen. Mantereet ovat muuttaneet muotoaan eikä siviileillä ole asiaa Menneille maille. Viimeiset vihreät metsät ja harvat järvet ovat tarkoin vartioituja ja siviileiltä suljettuja. Kuivuneet joenuomat ovat kuin syviä haavoja kallioissa. Armeija vahtii ja säännöstelee veden käyttöä. Tuomio vesirikoksesta on ankara. "Ne ovat saaneet meistä otteen ja puristavat, kunnes kenelläkään ei ole rohkeutta asettua poikkiteloin. Se on alkanut, mutta ei pääty vielä pitkään aikaan."

Siksipä kullakin teemestarilla on vuorollaan suuri salaisuus vaalittavanaan. Nuori Noria valmistuu teemestariksi isänsä jälkeen, isänsä oppilaana. Hän on päättänyt valita tämän tien, vaikka elämä kylässä on kovaa ja vaikka hänen äitinsä lähtee kauas pois turvallisemman uran perään. Salaisuuden pitäminen ei ole helppoa, varsinkaan kun näkee parhaan ystävänsä hädässä. Salaisuuden jakaminenkin "hiertää ja kuluttaa, syö ihmisten välisiä siteitä", vaikka Noria ei olekaan sen kanssa enää yksin. Siksi hän tekee sen, mikä hänestä on oikein, vastoin kaikkia perinteitä.

Suuresta Muovihaudasta Noria löytää ystävänsä kanssa hopeanvärisiä kiekkoja, entislaitteita, jotka paljastavat heille palan totuudesta, siitä mitä on tapahtunut ja mitä voi vielä löytyä. Toiveikas ajatus alkaa kehittyä Norian mielessä "kuin hento, vihreä oksa, joka pinnisti kohti auringonvaloa". Menneiden vuosisatojen ja Norian todellisuuden välissä tuntuu kuitenkin olevan liian paljon aikaa, liikaa hämärää ja "tomuun kadonneita kuvia maailmasta, jota ei enää ole". Aikaa ei ole paljon.

Dystopialle tyypillisenä tarinana tämäkin teos sijoittuu epätoivottavaan tulevaisuuteen, ekokatastrofin jälkeiseen maailmaan, jota ihmisarvoa loukkaava armeija hallitsee. Lajityypilleen uskollisena Teemestarin kirja toimii varoituksena ja kritisoi nykyaikaa. "Voiko jossain olla maailma, jossa ihmisten ei tarvitse valita puoltaan, jossa kaikki voivat istua juomassa teetä ilman että valta kuuluu yksille ja pelko toisille?" Jotkin Teemestarin kirjan maailmassa tapahtuneista muutoksista kerrotaan vähitellen, osa lukijan täytyy päätellä rivien välistä.

Emmi Itärannan tapa kirjoittaa on suorastaan runollinen. Kieli on kaunista ja polveilevaa. Kiehtovan ajattoman ja rauhallisen tunnelman luovat myös nonet tarinassa esiintyvistä tavoista ja perinteistä jotka ovat selväsi japanilaisperäisiä. Lyyrisestä kielestä huolimatta tarinan miljöö pysyttelee hyvin vähäeleisenä, mikä vain vahvistaa kuvaa vedenpuutteesta kärsivästä maailmasta. "Mikään ei ole sitkeämpää kuin toivo."

Teemestarin kirja voitti Teoksen fantasia- ja tieteiskirjoituskilpailun ja monia muitakin palkintoja, ja on ilmestynyt Yhdysvalloissa vuonna 2014. Kuittaan teoksella HelMetin lukuhaasteen kohdan 40 (tulevaisuuteen sijoittuva).

Kuvahaun tulos haulle teemestarin kirja

2 kommenttia:

  1. Teemestarin kirja kuulostaa kiinnostavalta, ja olen sen jo kerran aloittanut, mutta aika oli väärä dystopialle. Kirja on edelleen lukulistallani. Saat sen kuulostamaan juuri niin kiehtovalta kuin uskon sen olevankin.

    VastaaPoista
  2. Täytyy myöntää, että nyt kun on lukenut kaksi dystopiaa lyhyen ajan sisällä niin on vähän lannistunut olo. Tämän kirjan ansiot ovat kuitenkin sen vähäeleisessä kauneudessa.

    VastaaPoista