Lahirin tuotanto on minulle tuttua jo ajalta ennen blogia. Hänen novellikokoelma Tämä siunattu koti teki suuren vaikutuksen, ja romaani Kaima on niin ikään jäänyt hyvin mieleeni. Lahirin teokset ovatkin kahmineet melkoisen määrän palkintoja Atlantin tuolla puolen. Parin vuoden tauon jälkeen on hyvä palata Lahirin tuotantoon jo senkin vuoksi, että Helmetin haasteeseen piti lukea Intiasta kertova teos ja teokset sopivat mainiosti myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen.
Lahirin tuotannossa keskiössä ovat Intian bengalilainen väestö, joita on muuttanut koulutuksen ja paremman elintason perässä Yhdysvaltoihin varsin runsaasti. Lahirin bengalilaiset ovat yleensä koulutettuja, jo kotimaassaan parempaa keskiluokkaa, eivätkä elä Yhdysvalloissakaan mitenkään vaatimattomasti. He tekevät kuitenkin ahkerasti töitä elintasonsa eteen eikä mikään tule ilmaiseksi. Vanhemmat odottavat lastensa saavuttavan vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon ja arvostetun paikan työelämässä. Samalla bengalilainen yhteisö pitää kiinni perinteistään, vaikuttaa jopa vanhanaikaiselta ja aiheuttaakin paljon sukupolvien välisiä kahnauksia. Ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajista kertovassa kirjallisuudessa rinnastakin Jhumpa Lahirin tuotannon usein Chimamanda Ngozi Adichien teoksiin. Niissä on paljon samaa, yleismaailmallista juurtumiseen liittyvää problematiikkaa ja tarkkanäköistä perheiden ja ihmissuhteiden kuvausta.
Tuoreen maan kahdeksan novellia ovat jouhevaa luettavaa. Lahirin näennäisen rauhallisen kerronnan alla piilee väkeviä tunteita ja draamaa. Samalla ne ovat jykevästi kiinni arjessa ja elämän valinnoissa. Arjen pienet kysymykset kohtaavat suuren mittakaavan herkullisella tavalla. Menneisyys vaikuttaa nykyisyyteen ja vaikka nuoremmalla polvella olisi jo tarve luoda uutta ja elää nykypäivää, ilman juuria eivät hekään pärjää. Usein nuorempi polvi ymmärtää vanhempiensa ajatusmaailman ja valinnat, mutta heidän väliinsä jää kielten ja kulttuurien yhteentörmäyksen synnyttämä juopa ja kommunikointi on haastavaa. Ulkopuolisuuden tunne on jatkuvasti läsnä ja tuo koomisella tavalla esiin amerikkalaisen/länsimaisen kulttuurin itsestäänselvyytenä pidettyjä piirteitää.
Sukupolvien yhteentörmäysten lisäksi novelleissa tarkastellaan myös parisuhdetta, yhteenkasvamista ja opettelua, tunteiden väljähtämistä ja avioliittoon kuuluvia velvollisuuksia. Tuoretta maata on helppo lukea novelli kerrallaan, vaikka silloin tällöin, enkä minäkään lukenut teosta yhteen soittoon. Lahirin kerronta on hienovaraista ja vaikka teemat ovat melko suuria, niin kieli kuin tunnelma pysyttelee tiukasti kiinni maanpinnalla. Lahirin kieli on rikasta, mutta hän ei kikkaile eikä koruile. Päinvastoin, hänellä on uskomaton kyky sanoa paljon hyvin vähäeleisellä tavalla. Siinä ehkä yksi syy, miksi tarinat kestävät ja jopa vaativat hidasta luentaa.
Tuoreesta maasta on kirjoitettu myös blogeissa Sallan lukupäiväkirja, Lumiomena ja Kirjakaapin kummitus.
Ai niin, tämä onkin novellikokoelma! Ehdottomasti luettavaksi, pidin aivan todella paljon Tämä siunattu koti -kokoelmasta ja Kaima puolestaan oli osuva romaani. Miksiköhän olen antanut Lahirin odotella...?
VastaaPoistaNo mutta nyt tiedät että hyvää on edessä! :)
PoistaKun kirjoitat näin "Lahirin kerronta on hienovaraista ja vaikka teemat ovat melko suuria, niin kieli kuin tunnelma pysyttelee tiukasti kiinni maanpinnalla. Lahirin kieli on rikasta, mutta hän ei kikkaile eikä koruile. Päinvastoin, hänellä on uskomaton kyky sanoa paljon hyvin vähäeleisellä tavalla. Siinä ehkä yksi syy, miksi tarinat kestävät ja jopa vaativat hidasta luentaa. " - - tuletko ajatelleeksi että Lahiri ei osaa suomea? Suomentajan on kirjoittanut joka sanan. Kersti Juva
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Uskon että olisin samaa mieltä, vaikka lukisin teoksen englanniksi. Jos kirjailijan kieli on rikasta, uskon että se myös kääntyy rikkaana, mutta huomiosi pistää tietysti ajattelemaan, miten pitkälle tyyli kääntyy kielestä toiseen. Kääntäjän työ onkin siksi niin arvokasta, jotta saamme lukea romaaneja monella eri kielellä. Yritän muistaa tämän paremmin kun arvioin teoksen kieltä :)
PoistaOlen joskus lukenut Tämä siunattu koti -novellikokoelman ja muutkin Lahirin teokset kiehtovat. Erityisesti kuvauksesi Lahirin teemoista ja kielestä houkuttelevat lukemaan.
VastaaPoistaKäännöskirjan kielen kehuminen on kirjalle pelkkää plussaa. Vaikka bloggaajana ei muistaisi kääntäjän työtä kehua (varsinkin jos on kovasti kirjan maailman pauloissa), niin olen samaa mieltä, että vain taitava kääntäjä saa käännöskirjan kielen kehuttavaan kuntoon. Käännöskirjan kielen kehuminen on siksi aina myös kääntäjän kehumista.
Itse vasta luin ensimmäisen Lahirini, mutta koukkuun jäin! Hyllyssä odottelee seuraavaksi Tulvaniitty, ja pitää ehdottomasti lukea myös tämä Tuore maa. Kuulostaa mielenkiintoiselta novellikokoelmalta.
VastaaPoista