Franz oli alusta asti lämmennyt ajatukselle vapauden puolustamisesta väkivaltaisin yllätyshyökkäyksin, mutta ei ollut oikeastaan tippaakaan kiinnostunut aseista. Lisäksi hän koki kaikki poliittiset ideologiat itselleen vieraiksi ja työskenteli mieluummin olemisen syvätasolla, elämän falsifikaation, rakkauden ristiriitaisuuden ja tosiajattelun luonnonvalinnan tyyppisten pohjakäsitteiden parissa, jotka kirjaan liitettyinä toimivat Uuden Filosofian kulmakivinä.
Tuo kirja on Nietzscheä ja sitä Franz, syrjäytynyt lukiolaisnuorukainen kuljettaa taskussaan. Kirjan ajatukset antavat hänelle voimaa, selkiyttävät ajatuksia silloin kun häiritsevä ympäristö idiootteineen sekoittaa suunnan. Franz on kiinnostunut filosofiasta, mutta kokee ettei hänen tarvitse oppia enää uutta, vaan hänellä on jo kaikki se tieto ja näkemys, joka tekee hänestä ylivertaisen, tulevaisuuden suuren ajattelijan ja seuratun. Franzin ainoa ystävä on Kolehmainen, juntti joka rakastaa aseita.
Franz ei koe olevansa niinkään yksinäinen, vaan eristyksissä. Häntä kiusataan koulussa, hänen on vaikea puhua muiden kuin Kolehmaisen kuullen eikä hänellä ole juurikaan kiinnostusta laskeutua tavallisten lukiolaisten, ei edes vanhempiensa tasolle. Hyljeksyntä on siis tavallaan molemminpuolista. Eräänä päivänä häntä pyydetään kuitenkin treffeille. Franz ihastuu Virpiin, puhuu rakkaudesta ja kiinnostuu myös rakkauden filosofiasta. Pojan on kuitenkin vaikea ymmärtää syitä ihmisten välisille suhteille, joten häneltä jää huomaamatta, että tyttö käyttää häntä vain hyväkseen.
Tietysti, kun eletään teini-ikää, tekojen taustalla vaikuttaa kolmiodraama. Ehkä enemmän kuin Franz haluaisi myöntää. Hän haaveilee uudesta ajasta ja omasta roolistaan siinä, mutta se viimeinen keino, jonka hän ottaa lopulta käyttöön, johtuu loppujen lopuksi nöyryytyksestä, itseinhosta ja huonosta arvosanasta. Nimittäin samaan aikaan kun Virpi vehtaa arkkivihollisen kanssa, Franz väheksyy filosofian kurssin vaatimuksia ja saa esitelmästä kahdeksikon. Se on viimeinen pisara.
Pärttyli Rinteen nimi ja romaanin aihe jäivät mieleeni pari vuotta sitten kirjamessuilla, kun Hesari nosti lavalle esikoiskirjailijapalkintoehdokkaat. Aihe on karmivalla tavalla ajankohtainen ja mielenkiintoinen. Romaani etenee väistämätöntä kohti hyvin rakennetulla, suorastaan koukuttavalla tavalla. Rinne ei etsi hahmonsa karmivalle teolle syitä, ei pohdi eikä selittele. Hän esittelee asiat sellaisina kuin ne ovat. Koulumaailma ja nuoret vaikuttavat hyvin todennäköisiltä ja aidoilta, vaikka täytyy sanoa etten pitänyt heistä kenestäkään. Ehkä se oli tarkoituskin. Nuorten välinen draama ihastumisineen ja kiusaamisineen olisi jo sinänsä syy raivostua, mutta omalaatuisen nörttihahmon monimutkainen mielenmaisema luo tapahtumille aivan erityisen sävyn. Franzin perusteellinen filosofian tuntemus ja siihen perustuva ajatustapa teki myös kerronnasta ihan omanlaistaan, joten en ihmettele että Rinne nostettiin kirjamessuilla lavalle. Vaikka tarina on ennalta-arvattava ja sen suunta ilmeinen, se on piristävällä tavalla erilainen. (Jos tällaisesta surullisesta tapauksesta saa käyttää ilmaisua piristävä!)
Kirjasta myös näissä blogeissa: Marjatan kirjaelämyksiä, Reader, why did I marry him?, Amman lukuhetki ja Kirjakaapin kummitus. Helmet-lukuhaasteessa se sopii kohtaan 42: Esikoisteos.
Hirveän hyvä kirja! Luin tämän jo 28.7.2015 ja vaikutin tavasta, jolla Pärttyli tekee päähenkilöstään niin todenmakuisen. Kirja oli mukana myös vuoden 2015 parhaissa kirjoissani ja näin silloin kirjoitin: ’Pärttyli – tunneälykäs, lahjakas, jopa pelottava, mutta tuntee biisin Yö kanssas sun...’, ’ei yhtään turhaa sanaa Viimeisessä sanassa’, ’tiheä timantti’, ’ei yhtään myötähäpeän virkettä’, ’olen tunturipöllö ellei Rinteestä tule Kuuluisa Kirjailija!'
VastaaPoista<3
Kyllä, juuri näin. Mä luin tän vuorokaudessa kun oli vaan pakko!
Poista