Kuten jo kirjan kannesta voi päätellä, Snellmanin tuorein romaani on ainakin osin omaeläkerrallinen. Pienessä teoksessa kirjailija-terapeutti Snellman käy läpi rakkauttaan mereen ja Kreetan saareen, jossa hän vietti aikoinaan pitkiä aikoja perheensä kanssa. Paljon muutakin elämänvarrelta mainitaan, isän alkoholismi, avioliiton alku ja loppu. Kuinka paljon tästä on oikeasti omaa elämää, en tiedä. Rinnalla muistoissa kulkee Ile, nuori nisti, jonka hoidossa terapeutti yrittää soveltaa uudenlaista näkökulmaa. Muistoilla on yhteinen risteys, Kreikka, josta nuorukaisen isä oli mahdollisesti kotoisin.
Minä lähestyn pohjakosketuksiani kirjoittamalla ja sinä vetämällä kamaa.
Snellman kirjoittaa tekstiä, joka lähestyy ajoittain proosarunoutta. Lyhykäisten lukujen kappaleissa on runsaasti runomaisia, unenomaisia tunnelmia, meren ja kukkien tuoksuja, rannan ääniä tai lasten naurua. Vastapainona toimivat terapiatapaamiset ja Ile, likaisen pojan inhorealistinen kuvaus ja haju, koiranpaska kengässä tai veritahrat paidassa.
Kreetanmehiläisten pörinä, riikinkukkojen töräykset, vuohenkellojen kilkatus, mustanpuhuvat mulperit --- jasmiini tuoksuu, uuttukyyhkyt kujertavat araukaariassa ---
Vittu sä valehtelet mulle koko ajan!
Mitä teoksessa lähestytään? Terapeutti pyrkii lähestymään asiakastaan, uskon että onnistuukin siinä, mutta lähestyykö hän toivotunlaista vaikutusta? Se jää arvoitukseksi, ja kenen mittareilla sitä edes mitattaisi kun poika löytyy Kolera-altaasta. Samalla kirjailija lähestyy muistojaan, mereen rakastumisen alkuhetkiä, Kreetalle lähtemisen alkutaipaleita, ensimmäisten kesien taianomaisia hetkiä. Kreetalla tapahtui myös ikäviä asioita, joita on helpompi lähestyä kun aikaa on jo kulunut. Tapahtui paljon lähestymistä, mutta myös erkanemista. Vuosien jälkeen ei Kreetakaan ole enää sama saari, sillä maailma on muuttunut ja kovin moni on sittemmin lähestynyt saarta ihan eri syistä.
Minä rakastuin saareen jossa olimme kerran onnellisia, jossa saimme ja menetimme paljon yhdessä. Minä olen matkalla sinne aina.
Snellmanin teos on tavallaan kaunis ja herkkä, unenomaisuudessaan haparoivakin, enkä usko että romaanin tarkoitus olisikaan antaa vastauksia tai happy endejä. Lukijana viihdyin parhaiten terapeutin ja Ilen kohtaamisissa, joissa oli rosoa ja ronskia kieltä. Siitä aiheesta olisin voinut lukea enemmänkin. Side Kreetaan ja sinne jäänyttä elämänvaihetta kohtaan on selvästi kirjailijalle vahva ja tärkeä, mutta jätti lukukokemuksena minut ulkopuolelle, huolimatta sen kauneudesta. Olisin kai kaivannut kunnon tarinaa sirpaleisten muistojen sijaan ja hieman muutakin kuin vertauskuvia.
Kirjasta myös blogeissa Tuijata, Kirjojen keskellä ja Kirjasähkökäyrä. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Olen lukenut melkein kaikki Anja Kaurasen kirjoittamat kirjat ja muutamat Anja Snellmanitkin. Pelon maantiede, Ihon aika, Arabian Lauri, Safari Club ja Parvekejumalat ovat parhaimpina mielessä. Pitäisi varmasti jokin näistä uusistakin lukea.Tässä kiinnostaa erityisesti tuo Kreeta.
VastaaPoistaMinua taitavat kiinnostaa enemmän nuo Anja Kaurasen teokset :)
PoistaItse pidin Kreetasta, koska olen viettänyt siellä lomia ja ymmärrän miksi kirjoittaja yhdisti Ilen ja Kreetan. Tosin olen samaa mieltä, että sitä ronskiutta ja rosoa terapiatyötä olisin kaivannut enemmän.
VastaaPoistaTässä kirjassa oli hyviä aineksia, mutta kokonaisuus jäi sameaksi.
Poista