Tätä kehuttiin muutama vuosi sitten kirjablogeissa niin paljon etten ole kirjaa unohtanut, vaikka en sitä silloin hankkinutkaan. Nappasin sen vasta nyt mukaani kaupan alelaarista ja aloitin lukemisen melkein saman tien. En arvannutkaan että teos on niinkin perusteellinen selonteko ankeriaasta - kuvittelin sen olevan enemmän romaani - ja kuten suomenkielinen nimi antaa ymmärtää - tarina isästä ja pojasta.
Toki teoksessa on kehyskertomus, jossa poika kertoo isästään, tämän taustoista ja kalastusretkistä yhdessä isän kanssa. Skånessa ankeriaan pyynnillä on vuosisataiset perinteet ja niitä on tässäkin perheessä jatkettu. Romaanin pääosassa on kuitenkin ankerias ja siinä mielessä teos lähestyy tietokirjallisuutta. Oli jotenkin todella kiehtovaa lukea niin perusteellista selvitystä lajista, josta en tiennyt juuri mitään. Ja tietysti on kirjailijan ja suomentajan taito kertoa tavalla, joka vetää ja pitää otteessaan.
Ankeriaan pitkä elämä on täynnä salaisuuksia, joita tutkijat eivät vieläkään ole täysin selvittäneet. Sargassomerellä syntyvä ja sinne (ilmeisesti) kuoleva kala matkustaa pitkän matkan Euroopan ja Pohjois-Amerikan sisävesiin viettämään hiljaista elämää jopa vuosikymmeniksi. Mikä saa sen palaamaan Sargassomerelle ja miten se sinne löytää takaisin? Ankerias on kiehtonut tutkijoita Platonista alkaen, sen parissa on viettänyt aikaa Sigmund Freud, sitä on kuvattu romaaneissa ja kansanperinteessä ja sen vuoksi on tehty pitkiä merimatkoja ympäri pohjoisen Atlantin, sillä ankerias on luonnontieteellinen mysteeri.
Svensson on löytänyt ja hyödyntänyt valtavan määrän mielenkiintoista tietoa vanhoista pyyntikulttuureista ja poliittisista kiistoista, ankeriaan ominaisuuksista omituisena kalana, entisajan käsityksistä ankeriaasta lajina ja olentona, paikallisista tavoista ja ruokalajeista ympäri Euroopan, ankeriaan arvostuksesta sekä viime vuosikymmenien ajalta sen määrän romahduksesta. Ankerias on valitettavasti yksi esimerkki lajeista, joita kuudes joukkosukupuutto koskettaa.
Paradoksaalista on se, että emme pysty suojelemaan ja auttamaan ankeriasta ellemme tunne sen elämää tarpeeksi hyvin. Ankerias pakenee tutkimusyrityksiä, se kuolee kun sen yrittää vangita, se ei lisäänny jos sitä painostetaan, se ei suostu syömään mitä sille tarjotaan. Se onnistuu katoamaan pyydyksistä ja tutkijoiden käsistä. Ihminen on tämänkin lajikadon syynä, mutta onko niin että aikamme loppuu emmekä ehdi enää sitä pelastaa?
Isän ja pojan tarina jäi siis ainakin minulla romaanissa ihan sivuun ja lähes unholaan, mutta heidän kauttaankin avautui eteläruotsalaista mikrohistoriaa ja elinkeinoja. Ankeriaan testamentti linkittyy monin tavoin eurooppalaiseen tutkimusperinteeseen, kansantieteeseen ja jopa kieliin. Uskomattoman monipuolinen teos enkä ihmettele lainkaan sen suosiota ilmestymisensä jälkeen.
