Kirjablogeissa vietettiin viime viikolla dekkariviikkoa, mutta kirjakauppaliiton dekkariviikko jatkuu vielä 19.6. saakka. Hieman jo hätäilin, ehdinkö postata Fred Vargasista dekkariviikon aikana, mutta onneksi sitä voi viettää vielä toisenkin viikon, joten kiirettä ei ollutkaan. Kirjablogien dekkariviikon annista voi lukea blogista Oksan hyllyltä: luettuja teoksia ja muitakin aiheeseen liittyviä postauksia kertyi hurja määrä - ihanaa aktiivisuutta!
No niin, siis Fred Vargas, yksi ehdottomia suosikkejani. Miksi? Vargasin teoksissa saattaa tapahtua raakojakin murhia tai muita rikoksia, mutta sävy on lempeä ja hieman sadunomainen. Omalaatuinen komisario Adamsberg on keskeinen hahmo, mutta maustetta tuovat myös hänen yhtä lailla mielenkiintoiset työtoverinsa. Mysteerien taustalla vaikuttavat ihmisluonnolle tyypillinen kateus, katkeruus tai kosto, mutta Vargasin kirjoissa lavalle nousevat myös ikiaikaiset uskomukset, vanhat taiat tai legendat.
Painu tiehesi ja pysy poissa on kolmas komisario Adamsberg -mysteeri ja se teos, jossa myöhemmille teoksille ominaiset henkilöhahmot alkavat muotoutua. Kaikki mysteerit ovat tietysti itsenäisiä teoksia, mutta Adamsbergin pariisilainen työyhteisö kissoineen kootaan nimeomaan tässä kirjassa. Adamsberg on itse haaveiluun, sumeaan logiikaan ja pitkiin kävelyretkiin taipuvainen, epäselvä hahmo, jonka aivoituksia systemaattisesti ajattelevan työkaverin Danglardin on joskus vaikea ymmärtää. Adamsbergin tiedetään kuitenkin ratkovan rikoksia tehokkaasti, joten hänen epämääräisyydelleen annetaan tilaa.
Joss Le Guern on entinen merimies, joka on jättänyt entisen elämänsä ja herättänyt henkiin vanhan sanomien lukijan ammatin. Hän lukee Edgar-Quinetin aukiolla ihmisten hänelle jättämiä pieniä viestejä - mainoksia, ilmoituksia, rakkaudenosoituksia, julistuksia - kaksi kertaa päivässä pientä maksua vastaan. Samaan aikaan Pariisissa joku levittää ruttoa, tuota ikivanhaa, pelättyä vitsausta, ja maalaa ulko-oviin rutosta kertovia merkkejä. Mikä yhteys on omituisilla, vanhoihin kirjoituksiin viittaavilla päivän sanomilla ja kirjekuorten kautta leviävällä ruttobakteerilla?
Kaikessa epämuodikkuudessaan rutto onnistuu herättämään henkiin kauhua, joka ei ollutkaan unohtunut historian lehdille niin kuin ehkä kuvittelimme.
Vargasin dekkareissa pointti ei ole nopeasti etenevässä juonessa yllättävine käänteineen ja takaa-ajoineen, vaan tahti on verkkainen ja päähenkilönsä tapaan hieman haahuileva. Keskiössä ovat kummalliset, suuresti inhimilliset hahmot. Monenkirjavasta sakista muotoutuu toisiaan tukeva yhteisö, joka kokoontuu päivän päätteeksi pubiin. Älykkäät kirjanoppineet ja syrjäytyneet syövät saman pöydän ääressä ja ruotivat elämän monimutkaisuutta. Näissä teoksissa ei arvoteta eikä sorruta itsestäänselvyyksiin. Lempeä huumori, syvä inhimillisyys ja vanhat legendat ovat se, mikä saa Vargasin teokset erottumaan massasta.
Hyväuskoisuudesta on pieni askel manipulointiin, ja manipuoloinnista taas on pieni askel tuhoon. Taikausko on haava ihmiskunnan ihnossa, se on aiheuttanut enemmän kuolemaa kuin kaikki rutot yhteensä.
Kirjasta voi lukea lisää blogeista Kirsin Book Club ja Satun Luetut. Kiitos ystävälle osuvasta kirjasta - jälleen! <3
Olitpas nopea. Olepa hyvä! <3 Fred Vargasilta tämä kirja taisi olla ensimmäinen, jonka luin ja olin aivan koukussa. Nyt luen toista osaa, eli tätä edeltävää ja nimenomaan vanhoista uskomuksistahan sekin ammentaa. "Sadunomaisuus" on hyvin sanottu Adamsbergin seikkailuista.
VastaaPoistaNaistenviikolle voisi lukea naisdekkristeja, ja Vargas sopisi sinnekin. Ainakin hän ansaitsee paljon huomiota.
FB:n Helmet-ryhmässä huomasin, että Vargasilla on muitakin ihailijoita kuin me - syystäkin!
Poista