Pikalaina osoittautui muutenkin pikaiseksi, sillä luin sen yhden rauhallisen koti-illan aikana. Sanoin ystävälleni kirjastoreissulla, että olisi kiva lukea vielä jotain Yhdysvallat-haasteeseen ja hän tiesi tämän vippilainan olleen kehuttu. Pienessä romaanissa on jotain tyypillisen yhdysvaltalaista, sillä Stroutin tavassa kertoa tarinaa kaikuvat monet muutkin arvostetut amerikkalaiskirjailijat. Silti se on katkonaisuudessaan kuin varovainen henkäys eikä mikään ihan perinteinen romaani. Se jää varmasti väreilemään ajatuksiin.
Lucy Barton joutuu yhdeksäksi viikoksi sairaalaan omituisen pöpön vuoksi. Yllättäen hänen äitinsä, jota Lucy ei ole juurikaan nähnyt lapsuusvuosien jälkeen, tulee sairaalaan ja viipyy vieressä viisi päivää. Äidin vierailu on kuin uni, hän torkahtelee tuolissaan väsyessään, mutta on aina paikalla kun Lucy herää. Äiti intoutuu kertomaan kaukaisista tutuista ja heidän epäonnisista avioliitoistaan, juoruja joilla on kai merkitystä hänelle itselleen, ja yksinäisenä Lucy haluaa kuulla äitinsä äänen.
Lucylla on ristiriitaiset tunteet perheensä köyhyyttä kohtaan eikä lapsuutta keskilännen maaseudulla ole aina helppoa muistella. Suhde lapsuuden ihmisiin on hyvin etäinen ja ohut mutta säilyy. Viisi päivää äidin kanssa palauttavat mieleen kaiken sen, mistä heitä köyhinä kiusattiin ja miten heitä välteltiin. Paljon jää myös kertomatta. Lukija tietää, että lapsuudessa on mörköjä ja pimeää, josta ei puhuta. Aavistus niistä saa aikaan herkän ja haavoittuvaisen olon, ihan kuin Strout olisi avaamassa lukijankin sielua. Miten hän siinä onnistuukaan?!
Nyt New Yorkissa Lucylla on paljon enemmän ja voi miten hän rakastaakaan kaupunkia, sen katuja, rakennuksia ja ihmisiä! Kirjailijan ura on aluillaan ja hän kohtaa ihmisiä, jotka vaikuttavat elämässä, yhtenä niistä sairaalan lääkäri johon Lucy kiintyy kovasti tai eräs kirjailija jonka sanat tekevät vaikutuksen. Stroutin teos jättää päähenkilöstään ja tämän elämästä kuvan, jota on täydennettävä itse, vähän niin kuin joku josta kuulee kerrottavan aina silloin tällöin. Ehkä vahvimpana jää kuitenkin mieleen tyttären ja äidin suhde, josta puuttuu niin paljon, mutta joka on molemmille tärkeä ja rakas (vaikkei äiti tietenkään voi sanoa sitä sanaa ääneen).
Näissäkin blogeissa romaanista: Reader, why did I marry him?, Kirja vieköön! ja Lumiomena.
Ihastuin tähän kirjaan tosi paljon. Ehkä se oli tuo vaikea äiti-tytär-suhde, jota siinä käytiin lävitse, ehkä se, että myös vaikeista oloista on mahdollisuus päästä pois. Mutta ne vaikeat ajat kulkevat aina mukana.
VastaaPoistaEn ole tätä lukenut, mutta niin paljon tätä on kehuttu että taidan ehdottaa tätä lukupiirikirjaksemme.
VastaaPoistaKaisa, minä ihastuin tähän aika isosti ja tilasinkin jo kevään Stroutin uutuuden.
VastaaPoista♥
Kiitos kommenteistanne! Kirjoitin tuolla ylhäällä että tämä jää varmasti väreilemään mieleen. Niin ei kuitenkaan ole käynyt ja olen vähitellen unohtanut, mitä teoksessa olikaan... Harmi, hieno teos kuitenkin!
VastaaPoista