Tanja Kaarlelan Noutajaan oli helppo tarttua ja antaa sen jopa ohittaa kirjajonon. Joskus vain on sellainen luottamus kirjailijan tuotantoon jo yhden teoksen perusteella! Kaarlela on julkaissut neljä romaania, joista Noutajaa edellisen, Lasissa on tyttö, luin viime vuonna. Etenkin esikoisromaani Saara kiinnostaa myös kovasti ja lähipiirissä sitä on kehuttu paljon.
Hän seisoi hetken liiterin ovella ja mietti, kuinka kaikki oli sattumasta kiinni: huonosta tuurista tai hyvästä onneksta, mitättömän pienistä tapahtumista, jotka paisuivat omituisiin mittasuhteisiin.
Iisa lähtee miehensä autolla kohti pohjoista tätinsä hautajaisiin. Asutus harvenee vähitellen, pakkanen kiristyy ja tie on liukas. Talven pimeydessä tömähtää, kun Iisa törmää koiraan. Koira jatkaa matkaa kotiansa koti ja hetken mietittyään Iisa ajaa perässä. Perillä häntä on vastassa hylätyn oloinen, huonokuntoinen talo, sen ikivanha asukas Yrjö, likaa ja yksinäisyyttä. Mies ei juuri enää liiku, jalan ympärille on sidottu muovipussi, miestä huimaa eikä ruoka ole maistunut enää pariin kuukauteen.
Näitä taloja oli lukemattomia, ihmisiä joita kukaan ei muista eikä kaipaa.
Iisan ei ole mikään pakko jäädä eikä auttaa, mutta niin vain käy, että viikonloppureissu pohjoiseen muuttaa hänen elämänsä. Yrjön huiputtaminen sairaalaan ei ole ihan helppoa, matkalla ehtii sattua ja tapahtua vaikka mitä, eikä Iisa itsekään vältä potilaaksi joutumista. Takaraivossa taistelevat kiire hautajaisiin, lähimmäisenrakkaus, velvollisuudentunne ja lapsuudenmuistot. Vähitellen Iisan halveksima asumaton pohjoinenkin alkaa näyttäytyä erilaisena ja Iisalla on mahdollisuus miettiä, mitä hän kaipaa elämässään.
Noutajassa käsitellään teemoja, jotka tuntuivat lukiessa välillä yllättävänkin raskailta. Yllättävän siksi, että Iisan ja Yrjön kohtaaminen on täynnä komiikkaa lähentelevää tragiikkaa. Silti kyyneleet ovat lähempänä. Vanhuksen syrjäytyminen, syrjäinen maaseutu, pitkät välimatkat ja palveluiden puute herättävät Iisassa huolta, mutta myös ärtymystä. Iisan on käsiteltävä myös avoimeksi jääneitä asioita omassa hyvinvoivassa elämässään etelässä. Vähitellen ärtymys antaa sijaa lämpimille tunteille ja lopuksi lukijan on haettava lisää nenäliinoja.
Kaarlelan kieli on konstailematonta ja aitoa, ja hahmot juuri sellaisia kuin ihmiset oikeasti ovat. Tämäkin romaani on kamalan helppo kuvitella todeksi ja sitähän se tavallaan onkin. Teos vie ajatukset sinne, mistä on itse lähtenyt.
Kirjasta lisää blogeissa Kirja vieköön!, Kulttuuri kukoistaa ja Hemulin kirjahylly.
Olen lukenut Saaran ja se oli todella hyvä! Itse olisin halunnut suomireissulla lukea tuon Lasissa on tyttö, mutta sitä en saanut kirjastosta (oli lainassa), joten siksi lainasin Saaran. Täytyy tämä Noutajakin jossain vaiheessa ottaa lukuun.
VastaaPoistaSaara pitää tosiaankin lukea pian!
PoistaTämä oli yhtä tasokas kuin Lasissa on tyttö, Saaraa en ole lukenut. Yrjön elämä voisi olla totta, likipitäen ainakin. Uskon, että hänen kaltaisiaan yksinäisiä vanhuksia syrjäseuduilla etäällä kaikesta on paljon. Niin soisi taitavalle Kaarlelalle menestystä ja näkyvyyttä!
VastaaPoistaMinäkin toivoisin, että Tanja saisi enemmän näkyvyyttä ja vaikkapa tarvittaessa suuremman kustantajan.
PoistaSaara on huippuhyvä kirja. Muihin kirjailijan teoksiin en ole vielä tutustunut.
VastaaPoistaMai, pidät varmasti muistakin!
PoistaPidin kovasti tuosta Lasissa on tyttö -kirjasta. Kristalle Tanja Kaarlelan kirjat olivat tärkeitä, hän taisi haastatellakin Tanjaa Jyväskylän kirjamessuilla.
VastaaPoistaOnpa hienoa, jos Krista ja Tanja ehtivät tavata!
Poista