Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Yoko Ogawa. 2003. Japaninkielinen alkuteos Hakase no Aishita Sûshiki. Tammi 2016. Suomentanut Antti Valkama. 286 sivua.

Mistähän johtui, että arkisiin sanoihin tuli jotenkin romanttinen sävy, kun ne liitettiin matematiikkaan? Ystävällinen lukupari ja alkulukukaksonen kyllä olivat täsmällisiä ilmaisuja, mutta niissä oli myös häivähdys ujoutta, kuin ne olisivat astuneet ulos keskeltä runoa.

Niitä japanilaisia kirjoja, joita olen lukenut, tuntuu yhdistävän jokin salaperäinen rauha ja vähäeleisyys. Niin on myös Professorin ja taloudenhoitajan laita. Tarinaa kertovalle taloudenhoitajalle ja tämän kymmenvuotiaalle pojalle päivittäiset vierailut muistisairaan professorin luona muodostuvat merkittäviksi ja muuttavat heidän loppuelämäänsä. Yhteiseen puoleen vuoteen mahtuu runsaasti arjen pieniä iloja, hämmästystä ja lämpöä, mutta myös suuria tunteita, kuten surua ja pelkoa. Silti kerronta on niin arkista, eleetöntä ja levollista, että tarinan painoa on vaikea käsittää.

Kertoja on siis välitysfirman kautta saapuva taloudenhoitaja, jonka tehtävänä on laittaa eläkeikäiselle, entiselle matematiikan professorille lounas, käydä kaupassa, huolehtia asunnosta ja tarjoilla vielä illallinen ennen työpäivän päättymistä. Professori on menettänyt onnettomuuden vuoksi muistinsa vuonna 1975, ja joutuu aloittamaan alusta aina 80 minuutin välein. Jo usea taloudenhoitaja on saanut valituksen ja joutunut lähtemään, mutta kertojamme viehättyy vähitellen matematiikkaneron innostuneesta tavasta yhdistellä arjen lukuja ja luennoida niiden taustoista. Kun professori saa tietää, että taloudenhoitajalla on 10-vuotias isätön poika, joka joutuu pärjäämään itsekseen useita tunteja koulupäivän päätteeksi, vaatii hän poikaa taloonsa viettämään nuo iltapäivän hetket.

Kolmikon arki rullaa omassa rauhassaan. Professori auttaa poikaa matematiikan kotitehtävissä ja kannustaa tätä ratkomaan niitä enemmänkin. Sivusta seuraava taloudenhoitaja rakastuu itsekin matematiikan salaperäiseen kauneuteen, sen loputtomalta tuntuviin polkuihin ja vastausten varmuuteen. Professori jumaloi poikaa, jolle hän on antanut nimen Juuri, koska pojan päälaki on kuin neliojuuren merkki, joka ketään syrjimättä sulkee sisäänsä minkä luvun hyvänsä, ja antaa sille selvän hahmon. Vaikka miehen on opeteltava tämäkin seikka aina uudelleen, tuntuu kuin hänen, pojan ja taloudenhoitajan välille syntyisi unohduksen ylittävä side. Kolmikkoa yhdistää rakkaus baseballiin, jota he kuuntelevat radiosta. Siinä missä professori kykenee johdattamaan naisen ja pojan matematiikan runollisuuteen, saa poika elämäänsä aikuisen miehen ja tämän kyseenalaistamattoman rakkauden.

Yhden levollisen sunnuntaipäivän mittainen romaani on pinnalta kevyt ja leppoisa, mutta pinnan alla on voimakkaita tunteita ja vahva virta, jotka pitävät otteessaan. Lempeä ja hieman ehkä surumielinen tarina on täynnä hoksaamisen iloa ja kohteliasta kiitollisuutta. Lukemisen jälkeen on levännyt ja rauhallinen olo, vaikka välillä päähenkilöiden kiinnostus baseballiin häiritsi omaa mielenkiintoani kirjaa kohtaan. Toki sillä oli kokonaisuudelle oma merkityksensä, mutta minulle se jäi etääksi. Toisin oli matematiikan kanssa; en todellakaan ymmärtänyt kaikkia kaavoja ja ratkaisuja, mutta romaani pystyi välittämään niiden kuuluisan kauneuden. Sympaattinen romaani, jonka en kuitenkaan usko jäävän kovin vahvasti mieleeni.

Yoko Ogawa on japanissa arvostettu kirjailija, ja Professori ja taloudenhoitaja hänen tuotannostaan tunnetuin. Sen pohjalta on tehty elokuva, joten kuittaan sillä Helmetin haastekohdan 32: Kirja on inspiroinut muuta taidetta. Lisää kirjasta blogeissa Ullan Luetut kirjat, Lumiomena, Kirsin Book Club ja Kirja vieköön!