Jyrkin Erran esikoisromaani Kaunasin sivut on jäänyt mieleeni kansainvälisen tason jännärinä, jossa historia, taide ja mysteerit kietoutuvat yhteen danbrownimaisella otteella. Siksi olin mielissäni, kun löysin kirjakaupan alelaarista Erran toisen romaanin, Berliinin ajokoirat. Lisäksi olin samoihin aikoihin lukenut, että Kirsi arvioi teoksen vuoden 2015 dekkareiden parhaimmistoon. Berliinin ajokoirissa onkin paljon samaa kuin Kaunasin sivuissa. Taiteella ja arkkitehtuurilla on merkittävä rooli, samoin ikivanhoilla teksteillä ja käsikirjoituksilla. Tässä toisessa romaanissa miljöinä ovat vuoden 1989 kahtiajakautunut Berliini, muurin tukahduttama valtava palatsi ja vanhat teatterit. Puitteet ovat komeat ja juhlavat, rappiosta huolimatta.
Eletään siis loppukesää 1989, kuukausia ennen muurin murtumista. Idässä liikehditään jo levottomasti ja Unkarin rajalta on päässyt DDR:läisiä loikkaamaan länteen. Honeckerin asema johdossa on epävakaa. Suomalainen Max lähtee Berliiniin selvittämään isänsä menneisyyttä, tuhoamaan vanhoja papereita talosta, joka heillä on ollut hallussaan aina 1960-luvun alusta lähtien. Max on viettänyt Berliinissä huolettoman lapsuuden, jossa häntä ovat nyt vastassa tutut kadut, koti ja vanhat teatterit, isän työpaikat.
Isän vanhojen papereiden seasta löytyy kirjeenvaihtoa. Ilmeisesti Palast Erebin kreivittärellä ja Maxin isällä on ollut aikoinaan suhde. Löytö vie Maxin mutkien kautta vanhan keräilijän luokse ja 1500-luvulla kirjoitettujen muistiinpanojen äärelle. Keräilijä Besson pestaa kirjallisuutta opiskelleen Maxin käymään läpi Palast Erebin ikivanhaa, valtavaa kirjastoa ja sen tuhansia keräilyharvinaisuuksia. Palatsissa työskennellessään Max pääsee tutustumaan itse kreivittäreen, haamunvalkeaan vanhaan naiseen, joka vaeltelee pitkin palatsin käytäviä ja etsii kadonnutta kreiviään.
Pian Maxin kylkeen ilmaantuu uhkaava Willy Meister, iäkäs näyttelijä hänkin, Maxin isän vanha tuttu. Maxin on päätettävä, jakaako hän asunnosta löytämiään dokumentteja Willylle vai Bessonille, ja mitä seurauksia sillä voisi olla. Onko niin, että isällä on yhteys verkostoon, josta ei puhuta, mutta joka hallitsee jaettua Berliiniä? Ja onko nyt käymässä niin, että Max on naiiviuttaan sekaantunut kuvioon, josta on mahdotonta päästä eroon? Millä tavalla kadonnut kreivi, kahvilan Suarezin ihana Frieda ja Maxin vanha koulutoveri Iiro liittyvät tähän kaikkeen?
Berliinin ajokoirien taitavasti kudotut verkot ja kytkökset olivat minulle melkeinpä liikaa. Ymmärrän toki sen, että kylmänsodan aikainen vakoiluverkosto on ollut monimutkainen ja laaja, mutta minun oli melko vaikea pysyä tämän romaanin punoksissa mukana. Kymmenien vuosien vahti, viestintä ja tiedonkeruu sai siinä osallisena olleet tekemään ikäviä asioita suojellakseen läheisiään, ja oli vaikea hahmottaa, kuka joutui kenenkin pantiksi, kuka oli kenellekin velkaa. Hieman jos kuviota olisi voinut oikaista, olisin nauttinut kirjasta enemmän, sillä sen kulissit ja näyttämöt olivat kuitenkin hyvin herkullisia ja mielikuvissani upeita. Arkkitehti-Erra kirjoittaa taiteista monipuolisesti ja erittäin asiantuntevalla otteella. Samoin pidin kovasti kirjan hahmoista, etenkin sympaattisesta Maxista ja palatsin henkilökunnasta.
Kirsin lisäksi kirjan on lukenut Henna. Helmetin haasteessa se sopii minulle kohtaan 28: Kirja kirjailijalta, jolta olen aiemmin lukenut vain yhden kirjan.
Tämä pitää ottaa lukulistalle. Tykkäsin johonkin aikaan tosi paljon vakoilujännäreistä ja niiden kiemuraisista juonista. Erran kirja kuulostaa siltä, että pääsisin vähän fiilistelemään vakoilutunnelmien pariin. :)
VastaaPoistaNo tämän kirjan parissa se onnistuu varmasti!
Poista