Vain puoli vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen julkaistu Ruotsalaiset saappaat on jatkoa muutamia vuosia aikaisemmin ilmestyneelle Italialaisille kengille, mutta silti täysin itsenäinen teos. Kirjassa Mankellin hahmo, kirurgin työstä saaristoon vetäytynyt eläkeläismies Fredrik jatkaa elämänsä läpikäymistä, tutustumista aikuisena tapaamaansa tyttäreen sekä ennen kaikkea vanhenemisen pohtimista.
Romaani käynnistyy traagisella kohtauksella, kun Fredrikin isovanhemmiltaan perimä talo palaa. Fredrik itse ehtii alta pois, mutta hänen omaisuudestaan ei jää jäljelle juuri muuta kuin kaksi vasemman jalan saapasta. Tulipalosta muodostuu hänen elämässään jälleen uusi käännekohta. On pakko pohtia, miten jatkaa eteenpäin.
Oliko elämäni palanut tuhkaksi? Oliko minussa vielä halua kuvitella muutakin kuin vanhuuden alennustilaa? Onnistuisinko vielä saamaan jostakin uutta elämänhalua?
Vanha saaristolainen on kuitenkin sitkeää tekoa eikä väliaikainen asuminen asuntovaunussa ja teltoissa ole mikään ongelma. Paikallaan polkevaan elämään tulee uusia vivahteita Fredrikin tutustuessa naiseen, joka haluaa tehdä tulipalosta juttua paikallislehteen. Tuttavuus syvenee vähitellen ystävyydeksi, muttei taida kuitenkaan antaa Fredrikille sitä lämpöä, jota hän on kaivannut. Tulipalon myötä myös suhde aikuiseen tyttäreen kehittyy, vaikkei suhde olekaan helppo. Muutaman päivän reissu Pariisiin ja tutustuminen tyttären omiin ympyröihin tekee heidän väleilleen hyvää. Etenkin kun pieni lapsenlapsi tekee tuloaan.
Ruotsalaiset saappaat ei ole varsinaista/pelkästään rikoskirjallisuutta, vaikkei Mankell ole voinut vastustaa kiusausta sijoittaa saaristoon tuhopolttajaa. Fredrikin talo ei nimittäin ole ainoa, joka palaa. Tuhopolttoihin liittyvästä pienestä jännityksestä huolimatta teos on mielestäni ennen kaikkea romaani vanhan, hieman erakoituneen miehen ajatuksista ja eräänlaisesta tilinteosta elämän kanssa. Luulenpa, että se on ollut sitä myös kirjailijalle itselleen, sillä Fredrikin myötä romaani sivuaa myös Mankelille tärkeitä asioita maailmanmenossa.
Varsin rauhallisesta tahdista huolimatta kirja pitää hyvin otteessaan ja Fredrikin kanssa on miellyttävää kulkea saaristomaisemissa ja välillä Pariisissakin. Mankellin tuttu, lyhytsanainen, mutta monipuolisen vertauskuvallinen tyyli toimii. Onneksi en ole ihan kaikkia Henning Mankellin teoksia vielä lukenut. Voin vielä halutessani valita kirjan ja tietää, että sitä on hyvä lukea. Ehkä jopa hieman kaihoisin mielin, sillä onhan Mankellilla ollut merkittävä rooli niin omalle dekkariharrastukselleni kuin laadukkaan skandinaavisen dekkariperinteen synnyssä ylipäätään.
Yö oli tyhjä. Ei kuunsirppiä. Syysöitä oli aina ollut ja syysöitä tulisi aina olemaan, senkin jälkeen kun olisin poissa. Olin väliaikainen vieras pimeässä enkä mitään muuta.
Ruotsalaisista saappaista löytyy arvio myös blogeista Ullan luetut, Tuijata ja Rakkaudesta kirjoihin. Nappaan sillä Helmetin haasteen kohdan 33: Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja.
Myös Juoksuhiekka, Mankellin toiseksi viimeinen, on hieno teos. Se on vielä enemmän tilintekoa elämän kanssa kuin Ruotsalaiset saappaat.
VastaaPoistaSe näytti olevan alelaarissa kaupassa. Pitäisköhän hakea :) Kiitos vinkistä!
PoistaHae! :)
Poista