Naistenviikko: Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Naistenviikolla Blogistaniassa nostetaan esille naisiin liittyvää tai naisten kirjoittamaa kirjallisuutta.  Sen kunniaksi julkaisen tällä viikolla postauksia kirjoista, joiden kirjoittajat viettävät naistenviikolla nimipäiväänsä. Leenan päivä on yksi niistä!

Leena Parkkinen. 2016. Säädyllinen ainesosa. Teos. 335 sivua.

Joskus hän ajatteli, että hänen ja maailman välissä oli huurrettu lasi, sen ulkopuolella tapahtui todellinen elämä: suuret tunteet ja tarinat, joista hän oli lukenut vain kirjoista.

Saara haluaisi kovasti olla se kuvalehtien kaltainen onnellinen reipas olento, täydellinen kotirouva. Hänen äidillään oli lahja tehdä kaikki oikein, kaikki haarukat olivat illallispöydässä juuri oikeilla paikoillaan. Miksi Saarasta kuitenkin tuntuu, että hyvästä kasvatuksesta huolimatta hän ei osaa? Miksi hän tarvitsee pieniä sinisiä pillereitä pysyäkseen tuossa muotissa?

Uudessa kodissa Helsingissä Saara opettelee rouvan elämää seuranaan pieni poikansa Elias. Hänen rooliinsa kuuluu huolehtia kodista ja olla kuvalehtien kaltainen ihana olento. Vähitellen Saara ystävystyy samassa rapussa asuvaan Elisabethiin, joka tuntuu olevan kaikkea sitä, mitä Saara ei uskaltaisi, eikä osaisi. Itsenäinen ja ihanasti epäsovinnainen Elisabeth pukeutuu housuihin, tekee ansiotöitä, laittaa uskomattomia ruokia ja pitää juhlia kulttuuriväelle. Elisabethin seurassa Saaran mahanpohjassa läikkyy ja ihoa kihelmöi. Nyt vihdoin vasta on pinnalla ja tuntee kirkkaan hapen repivän keuhkoja.

Saara oppii myös, että Elisabethissa on paljon muutakin kuin mitä hän aluksi paljastaa itsestään. Säädyllinen ainesosa rakentuu Saaran näkökulman lisäksi Elisabethin kirjemuotoisista muistelmista tämän elämästä Ranskassa, Tukholmassa ja Helsingissä. Lukija tietää siis hänen menneisyydestään ja Suomessa olon syistä enemmän kuin Saara. Sota-aika ja 1950-luku ovat tarinan ajalliset raamit ja kirjailija onkin nähnyt vaivaa yksityiskohtien kanssa: ruokapula, rätisevät permanenttikiharat, kellohelmat, miesjohtajat, sisäköt...

Hummeria, korinttikakkua, viiriäisenmunia, leivoksia, tartarpihviä, valkoista kastiketta, lihapullia, rapuja, kyyhkysiä... Ruoalla on aina ollut keskeinen rooli Elisabethin elämässä, ja niin on myös kirjassa. Hauskalla tavalla kirjan luvut on nimetty ruokien mukaan ja perusteellinen keittotaito tuo viehättävän, herkullisen vivahteen tarinalle. Ruoanlaitto merkitsee Elisabethille toisaalta niitä raameja ja sääntöjä, joita hän olisi lapsena kaivannut, toisaalta se on tapa toteuttaa itseään. Ruoka voi välittää myös salaperäisiä viestejä ja sen avulla voi osoittaa yhteiskunnallista luokkaa.

Kirjassa on isoja teemoja: rakkautta, ennen kaikkea naisten välistä ystävyyttä ja seksuaalisuutta, ajalle tyypillistä sukupuoli- ja luokka-ajattelua, sekä hieman poliittista jännitystä. Jännitettä tuo ennen kaikkea normina pidetystä poikkeaminen tai sen ajatteleminen, siitä selviäminen. Kokonaisuutena kirja on täynnä toimivia ainesosia ja monisävyistä tekstiä on nautinto lukea. Vaikka aiheena ovat isot asiat, tekstissä on jotain hurmaavan kepeää. Herkullinen teos!

Kirjan ovat lukeneet myös mm. Sara, Omppu, Katja ja Kaisa Reetta. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!