Anna Englund: Lautapalttoo

Anna Englund 2022. Siltala. 227 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Törmäsin Anna Englundin haastatteluun Turun kirjamessuilla ja laitoin hänen teoksensa heti kirjaston varausjonoon. Se kannatti, sillä esikoisromaani osoittautui hyvin virkistäväksi, mielenkiintoiseksi ja vetäväksi. Se on romaani kuolemasta ja rajoja uhmaavasta rakkaudesta 1930-luvulla. 

Elena on miniänä pohjalaisessa talossa, jossa rakennetaan ruumisarkkuja, lautapalttoita. Kun asiakkaaksi saapuu helsinkiläinen Lydia, Elenan ei ole enää ennallaan. Naiset tapaavat toisiaan hetken aikaa, ja kun Lydia lähtee takaisin Helsinkiin, Elena keksii rohkeasti keinon lähteä viikoksi tämän luokse. Pienellä paikkakunnalla elämänsä asuneelle naiselle pääkaupunki on kiehtova seikkailu, jossa Lydian läheiset ovat arvoituksellisia ja hieman pelottaviakin. 

Oliko hulluksi tuleminen tällaista, karkumatka lähes tuntemattoman luokse? Kummallinen voima oli saanut hänet velehtelemaan ja salailemaan, tekemään asioita joita hän ei olisi uskonut tekevänsä, toimimaan välittämättä seurauksista, ja hän tiesi että se oli väärin, kaikilla tavoilla väärin.

Helsingissä Elena pystyy kuitenkin tunnustamaan itselleenkin tunteensa toista naista kohtaan, eikä kaupungissa tarvitse piilotella rakkautta, jota ei kaikkialla hyväksyttäisi. Pohjanmaalla pienessä kaupungissa kaikki tuntevat toisensa ja juorut lähtevät hyvin helposti liikkeelle. Elenan tiedetään jo viettäneen joutilasta aikaa kahvilassa, eikä hänen puolisonsakaan hyväksy pitkään venyviä iltoja Lydian kanssa. Helsingin-viikon jälkeen kirjeenvaihto naisten välillä lakkaa yhtäkkiä. Elena hukuttaa surunsa ja ikävänsä työntekoon.

Romaani kuvaa hyvin aikakauden asenneilmapiiriä, etenkin maalaispaikkakunnan ja Helsingin välistä kuilua. Junamatkan päässä on kuin toinen maailma - toki tähän teokseen siitä on rajattu vain pieni vauras, kultturelli ja avoimesti ajatteleva osa. Pohjanmaalla tunteita osoitetaan vähemmän ja ihmisen on ansaittava arvostuksensa kovalla työnteolla. Englund tuo tunneköyhään ilmapiiriin uuden ulottuvuuden ja näkökulman erillisen kertojan muistoilla, jotka paljastavat Elenan lisäksi toisenkin naisen, jonka on pitänyt salata intohimonsa kohteen. Yllättäen tämä nainen on se, joka auttaa Elenaa eteenpäin ja pakottaa tekemään ratkaisun tulevaisuuden suhteen.

Myös aikakauden arkiset yksityiskohdat on hyvin taitavasti kuvattu. Pohjalainen koti verstaineen ja ompelimoineen on hyvin helppo kuvitella mielessään, ja Elenan kävelyretket meren rannalle suorastaan tuntee ihollaan. Helsingin tunnelma on hyvin erilainen uusine makuineen, tuoksuineen ja kiireineen. Pidin kovasti myös keskipohjalaisesta murteesta, jonka Englund on kirjoittanut sujuvaksi osaksi dialogia ja ajatuksia. Siinä oli paljon itsellenikin tuttua, mutta myös vanhoja murrepiirteitä joista en tiennytkään.

Arvostan kovasti Englundin esille nostamaa teemaa, jota on edelleenkin kirjallisuudessa kuvattu varsin vähän, vaikkei naisten välinen rakkaus ole enää kriminalisoitua. Kirjailija kuvaa Elenan ja Lydian suhdetta hyvin kauniilla ja luontevalla tavalla. Olen kompaktien romaanien ystävä ja siksi tässäkin teoksessa nostan hattua tavalle, jolla Englund on pystynyt rajaamaan aiheensa ja pitämään kokonaisuuden selkeänä ja napakkana. Esikoisteoksessa on kaikki olennainen eikä mitään ylimääräistä, ja kansikin on upea.

Romaanista myös blogeissa Lukutuulia ja Amman lukuhetki.