Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu

Joanne Harris 2001. Englanninkielinen alkuteos Five Quarters of the Orange. Suomentanut Sari Karhulahti. Otava 2002. 476 s. Lainasin kirjastosta.

Minulla on ikuisuusprojektina muiden haasteiden ohessa MeNaisten 101 kirjaa -lista, josta löysin sopivan teoksen Helmetin haastekohtaan 3: Kirjan nimessä on kasvi. Kuvittelin lainaavani jotain kevyehköä kesälukemista (tällainen kokemus minulla on Joanne Harrisin teoksesta Pieni suklaapuoti ja sellaisen kuvan antaa kirjan nimi...), mutta olinkin ihan väärässä. Jo klassikkomaineessa oleva romaani sijoittuu toiseen maailmansotaan, pieneen ranskalaiskylään saksalaismiehityksen alla. 

Vaikka Harrisin teos on aistien juhlaa, sen nimi Appelsiinin tuoksu ei viittaa mihinkään suloiseen, vaan äidin migreeniin, jonka voi laukaista appelsiinin tuoksu. Sitä röyhkeästi hyödyntämällä 9-vuotias Framboise pelastaa itselleen ja sisarilleen vapaita hetkiä Loire-joen varrelle tai läheiseen Angersin kaupunkiin. Siellä hän on tavannut saksalaisen sotilaan, jonka kanssa lapset alkavat käydä kauppaa. Sotilas lumoaa lapset rennolla, isovelimäisellä olemuksellaan. He tapailevat salaa Loiren rannalla, jossa Framboise pyydystää Haukimuoria, suurta myyttistä haukea.

Tarinaa kertoo lähellä nykyaikaa 65-vuotias Framboise, joka on palannut kotikyläänsä vuosikymmenten jälkeen. Hän perustaa bistron, eivätkä kyläläiset arvaa, kuka hän oikeasti on. Sillä jos arvaisivat, hän ei olisi tervetullut. Lukijalle ei paljasteta, mitä saksalaisten kanssa tapahtui sotakesänä 1942, mutta Framboisen äiti syyllistyi johonkin sellaiseen, mitä kylä ei varmasti unohtaisi eikä antaisi anteeksi. Tuona kesänä saksalaisten kanssa oltiin varovaisia, ihmisiä katosi ja asioita tehtiin salaa, mutta heistä myös yritettiin hyötyä.

Minun pitäisi puhua Tomas Leibnizista. Valaista niitä tapahtumia, panna ne järjestykseen, päättää se koko juttu. No, ei se ole niin yksinkertaista. Sivunumerot puuttuvat aivan kuten äidin muistikirjasta. Alkua ei ole, ja loppu repsottaa kuin päärmäämätön hameenhelma. Minä olen vanha nainen - kaikki tuntuu vanhenevan kovin nopeasti täällä Loiren rannalla, mikä johtuu varmaankin ilmastosta - ja teen kaiken omaan tyyliini. Sitä paitsi minun täytyy selittää monia asioita. Miksi äiti teki niin kuin teki. Miksi me kolme salasimme totuuden niin pitkään.

Näkökulma on kuitenkin nuoren tytön, joka ei ymmärrä, mitä aikuisten välillä tapahtuu. Villi Framboise elää täysin omassa maailmassaan, mikä ei johdu pelkästään saksalaissotilaan lumosta, vaan epävakaasta äidistä, joka ei tee lapsuudesta helppoa. Pienen sisukkaan päähenkilön lisäksi keskiössä on yhä useammin migreeneihin kaatuva leskiäiti, hyvin vähän lempeyttä tai hoivaa suova nainen, traaginen hahmo, jonka kanssa tytär käy kesän ajan omaa sotaansa. Äidin ja tyttären välinen suhde onkin yksi romaanin kiehtovimmista puolista, sen arvaamattomuus, julmuus ja piilossa pysyvä hellyys.

Framboise pääsee sisarustensa kanssa kielletyn hedelmän makuun, ja sen seuraamukset ovat yllättävän suuret. Palattuaan kylään aikuinen nainen alkaa vanhan ystävänsä Paulin kanssa käydä läpi äidin hänelle jättämää muistikirjaa, jonka reseptit aiheuttavat perheensisäistä kilpailua. Kun äidin käyttämä salakieli avautuu tyttärelle, tämä saa vihdoin selvyyden kesän 1942 tapahtumista, kyläläisten osallisuudesta, ja lopulta myös sivussa pysyttelevän ystävänsä merkittävästä roolista. 

Kovapäisten hahmojensa ansiosta Appelsiinin tuoksu ei ole lainkaan niin tunteikas tai surullinen, kuin sen voisi traagisuudessaan kuvitella olevan. Se on jännittävää seikkailua, voimakkaiden persoonien yhteenottoa, selviytymistä ja sinnikkyyttä. Se on toki myös aistien juhlaa: äidin reseptejä, hedelmäpuita, kasvisten säilöntää, ruoanlaittoa, monenlaisia tuoksuja ja kotipuutarhan lääkkeitä. Aistillisuutta on myös Harrisin tavassa kuvailla Framboisen kalastamista, ulkonaoloa, ihmisten kohtaamisia, aikuisten vakoilemista tai vaikkapa äänimaailmaa. Minulle aistien juhlaa ovat lisäksi kaikki ranskankieliset nimet ja paikat!

Upeasta romaanista myös blogeissa Villasukka kirjahyllyssä sekä Järjellä ja tunteella.