Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Jari Järvelä. 2014. Tyttö ja pommi. Crime Time. 261 sivua.

Jari Järvelän esikoisjännäri aloittaa trilogian, joka on tänä vuonna tullut päätökseen teoksella Tyttö ja seinä. Tyttö ja pommi esittelee Metron, 19-vuotiaan graffititaiteilijan, joka elää piilossa ja pysyttelee osin yhteiskunnan ulkopuolella omasta vapaasta tahdostaan. Metro elättää itsensä jakamalla lehtiä, mutta elää taiteen vuoksi. Hän on kimpassa toisen graffitimestarin kanssa ja aamuyön hämärissä nuoripari toteuttaa itseään hylätyissä halleissa, hiljaisilla tehdasalueilla ja varikoilla.

Vartiointiliikkeen työntekijät, rotat, ovat sotajalalla näiden töhrijöiden, bakteerien kanssa ja eräänä yönä, kun apuvoimaa on saatu tarpeeksi kasaan, Metro ja Rust saarretaan ja Rust saa surmansa tiputtuaan korkealta katolta. Metrolla ei ole päiväkausiin voimia tehdä mitään, vähiten asettaa vastuuseen niitä vartijoita, joiden hän uskoo aiheuttaneen poikaystävän kuoleman. Onneksi tyttö ei ole ihan yksin. Hän saa apua kokeneelta ystävältä, joka selvittää vastuussa olleet vartijat ja auttaa Metron heidän kimppuunsa.

Kuvaus nuorten graffititaiteilijoiden elämästä yhteiskunnan marginaalissa on rankkaa selviytymistaistelua. Metro joutuu pakenemaan kuin haavoittunut eläin, kun vastassa on järjestäytynyt, yhteiskunnan turvallisuudesta huumaantunut ammattikunta. Tarina on täyttä toimintaa ja pitää otteessaan alusta loppuun. Tyttö ja pommi ottaa voimakkaasti kantaa katu- ja tilataiteen moninaisuuden puolesta ja vertaa Suomen tilannetta ja asenteita esimerkiksi Saksaan, jossa graffiteilla on hyväksytympi rooli. Alan termistö tulee tutuksi ja teos valottaa ongelmallista kenttää usealta kantilta.

Toista näkökulmaa tarinassa edustaa Jere, perheellinen vartija, jonka unelmat uudessa omakotitalolähiössä romuttuvat Metron koston edetessä. Pelistä tulee todella likaista ja lopussa Metrokin joutuu miettimään, onko enää ketään, johon pystyy luottamaan. Kuvio ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan sellainen, jollaiseksi tyttö sen kuvitteli. Kostosta muodostuu vähitellen molemminpuolinen ja jälki on suorastaan kammottavan verinen.

Vuoden 2014 esikoisdekkariksi valittu teos esittelee mielenkiintoisen miljöön ja mielenkiintoisen ryhmän taiteelleen omistautuneita nuoria ja on yhteiskunnallisesti vahva. Muuten hyvän ja pahan asetelma oli mielestäni turhankin tavanomainen ja päähahmot varsin stereotyyppisiä, mikä tavallaan kuuluu genreen, mutta josta voisi irtautuakin. Jostain syystä en saanut Metrosta paljonkaan irti, hän kun tuntui pitävän yhteiskunnan ja äitinsä lisäksi myös lukijan käsivarren mitan päässä itsestään. P. S. Rakastan kirjoja -blogin Sara onkin verrannut Metroa osuvasti Stieg Larssonin Lisbeth Salanderiin.

Lopun käänne toi ajojahtiin pientä kutkua, mutta en tiedä haluanko sanoa onneksi, sillä ajojahti päättyi ehkä liiankin karmealla tavalla. (Mikä minut on näin pahasti pehmentänyt?!) No, paha ei tainnut saada palkkaansa, mikä jätti oven sopivasti auki seuraavaa osaa varten. Vähän olen vielä kahden vaiheilla, että luenko trilogiaa eteenpäin, vaikka sitä on niin kovasti kehuttu. Sen sijaan Jari Järvelän muuhun tuotantoon pitäisi perehtyä! Dekkarista ovat kirjoittaneet myös mm. Kirsi, Elina ja Marika.