Jane Harper: Selviytyjät

Jane Harper 2020. Englanninkielinen alkuteos The Survivors. Suomentanut Viia Viitanen. Tammi 2022. Luin BookBeastista. Kuva kustantajan.

Australialaisen Harperin jännärit ovat olleet mieluista luettavaa, joten latasin BookBeatista tuoreimman matkalukemisekseni. Alhaalla linkit kirjailijan aikaisempiin teoksiin, jotka olen lukenut.

Kolmikymppinen Kieran palaa puolisonsa Mian kanssa Evelyn Bayhin Tasmanian rannikolle, josta molemmat ovat kotoisin. Välit pieneen kaupunkiin ja yhteisöön ovat arat, sillä 12 vuotta aikaisemmin puhkesi myrsky, jonka seurauksena kaksi nuorta kuoli ja yksi katosi. Kieran menetti isoveljensä, hänen ystävänsä Sean samoin, ja Mia menetti parhaan ystävänsä. Kieranin isä on dementoinut pahasti, eikä hänen äitinsä pärjää enää yksin tämän kanssa, joten nuoret palaavat kotiin muuttamaan isää hoivalaitokseen ja auttamaan äitiä talon tyhjentämisessä.

Reissu alkaa ikävissä merkeissä melkein saman tien, sillä paikallisen kahvilan nuori tarjoilija Bronte löytyy rantaviivalta tapettuna. Tapaus nostaa niin Kieranin kuin paikallistenkin mieliin 12 vuoden takaisen myrskyn. Kylä ei näytä toipuneen onnettomuudesta ja syyllisen nimi on monien huulilla edelleen. Kieran on kantanut syyllisyyttä veljensä ja tämän ystävän kuolemasta, sillä juuri hänen vuokseen vene lähti merille huonoissa olosuhteissa. Kieran oli ystävänsä Olivian kanssa nousuveden saartamilla luolilla, eivätkä he päässeet sieltä enää omin voimin maihin.

Hän ei ollut löytänyt polkua. Meri oli ollut häntä vahvempi. Parhaan ystävän veli ja hänen oma veljensä olivat tulleet pelastamaan häntä. He olivat kuolleet, ja hän oli jäänyt henkiin.

Nuo luolat ovatkin tarinassa ratkaisevassa roolissa. Kieran palaa niihin varovaisesti ja löytää puumerkit, joita he nuorina jättivät seiniin. Luolista oli kiinnostunut myös valokuvaamista harrastanut Bronte, jonka kamera tallentaa jotain merkityksellistä, ja katoaa siksi surman myötä. Tutkimukset paljastavat muutakin, kuten sen että Kieranin isä vaeltelee öisin, ja sen etteivät 12 vuoden takaiset tapahtumat tainneet mennäkään ihan niin kuin Kieran on aina luullut. Tämän paljastuttua Kieranin välit hänen äitiinsä ovat murskautua, sillä syyllisyyttä on ollut hirvittävän raskasta kantaa, mutta mitä jos se on ollutkin turhaa.

Kieranin hyvästä ystävästä, nykyisestä Olivian puolisosta Ashista on tullut puutarhayrittäjä, joka vainoaa Evelyn Bayhin muuttanutta kirjailijaa. Mies on nimittäin ostanut Ashin rakkaan isoäidin talon tontteineen, jotka Ash oli vain kymmenen vuotta aikaisemmin kunnostanut kauniiksi. Nyt puutarha on myllätty kokonaan uusiksi. Liittyykö puutarhaan jokin salaisuus, vai miksi Ash on muutoksista niin suunniltaan? Kirjailija tuntuu myös päätelleen jotain, mikä liittyy 12 vuoden takaisiin tapahtumiin.

Harper on todella taitava kuvailemaan pienen yhteisön jäsenten välistä vuorovaikutusta ja heidän käyttäytymistään, sitä mikä jätetään sanomatta ja asioita, joiden annetaan jäädä hautumaan. Nykyajalle tyypillisesti nettikeskustelu ryöpsähtää valloilleen kun yhteisö etsii syyllistä Bronten kuolemaan. Kieranin ja pikkusiskonsa silloin menettäneen Olivian perheet eivät tietenkään ole ennallaan. Suru, katkeruus, syyllisyys ja epätietoisuus kalvavat ja vaikuttavat perheenjäsenten väleihin. Kieran ei ole ainoa joka kamppailee selvitäkseen menneisyydestä.

Vaikka Harper on taitava juuri tällaisessa, hän sivuuttaa kuitenkin henkilöhahmojensa persoonallisuuden. Ne jäävät mielestäni hyvin ohuiksi ja niistä paljastuu piirteitä vain suhteessa myrskyn aikaisiin tapahtumiin. Silloisten nuorten hauskanpitoa ja edesvastuuttomuutta hän kuvailee hyvin, mutta nykypäivän Kieran ystävineen jäävät ominaisuuksiltaan ohkaisiksi. Tämä jäi hieman harmittamaan.

Ihan dekkariksi en tätä luonnehtisi, sillä varsinainen poliisityö on sivuosassa. Pääosan ajatustyöstä tuntuu tekevät Kieran itse, ja hänen näkökulmansa onkin keskiössä. Siksi en usko että tästä teoksesta tulee minkään sarjan aloitusta. Aikaisemminhan Harperilla on ollut Aaron Falk -nimisen poliisin tutkimuksia. Loppuratkaisuun vaikuttaa myös edellä mainittu kirjailija, mutta tietysti eri tavalla kuin olin ounaillut. Kuten jännäreissä yleensä, lukija alkaa epäillä jotain, ja muodostaa tapahtumien kulun ja vaihtoehtoisia skenaarioita mielessään tarinan edetessä, mutta varsinainen syy onkin toisaalla. Bronten kuolemantapauksen ratkeaminen ei silti ollut mielestäni tässä tarinassa tärkeintä, vaan ihmisten välisiin kipukohtiin tarttuminen. Ehkä vähä kevyehkön puoleinen kokonaisuus, mutta sopi hyvin lomafiilikseen ja reissun ensimmäiseksi kirjaksi.

Jane Harperin muita teoksia: Kuiva kausi, Luonnonvoimat ja Kadonnut mies.

Juha Hurme: Tiu tau tilhi

Juha Hurme 2022. Teos. 207 s. Oma ostos.

En tiedä minkä verran nykylapset tuntevat Tiu tau tilhi -laulua, mutta ainakin kirjailija Hurme on kuullut lapsensa sitä laulavan ja saanut siitä inspiraation uusimpaan kirjaansa. Minäkin muistin laulun hetken muisteltuani. Sanat olivat melodiaa tutummat jostain syystä, mutta nyt sävelkin pyörii päässä. Ei hassumpi korvamato. Teos etenee hurmemaisella tyylillä läpikahlaten suomalaista kulttuuristoa ja siihen vaikuttaneita ilmiöitä 1800- ja 1900-luvuilla.

Ennen kuin laulusta tuli kuuluista, tapahtui tietysti paljon sekä säveltäjä Mikael Nybergin että sanoittaja Ilmari Calamniuksen (sittemmin Kiantona tunnetun miehen) elämässä ja edeltävissä sukupolvissa. Hurme on tarttunut yksityiskohtaisella hartaudella molempia miehiä (ja monien muidenkin merkkihenkilöiden) edeltävien sukupolvien jatkumoon ja hyvä niin, sillä niiden kautta avautuu mielenkiintoinen katsaus etenkin ruotsinkielisen sivistyneistön elämään ja heidän välisiin kytköksiin itäisessä Ruotsissa ja myöhemmin nuoressa Suomessa. 

On suorastaan hämmästyttävää, miten pienet piirit ovat olleetkaan. Oli Nybergin tai Calamniuksen esi-isistä tai -äideistä kuka tahansa menossa naimisiin, naimakauppojen kautta heidät liitettiin osaksi niitä kuuluisia nimiä, joita tunnemme säveltäjistä, runoilijoista, itsenäisyyden rakentajista, tutkijoista, pappissuvuista tai entisistä markan seteleistä. Nämä ihmiset ovat olleet verkosto, joka on vaikuttanut siihen, millainen kuva meillä on kotimaastamme, mitä me luemme, mitä laulamme ja miten koulua käymme. Hurme ei säästele, kun hän kuvailee kutakin persoonaa, yhteiskunnallisten virtausten vaikutusta heidän tuotantoonsa, heidän välisiään yhteyksiä tai edesottamuksia. Etenkin luku Ilmari Kiannosta on herkullinen!

Tiu tau tilhen sanoittaja aukoi suutaan joka paikassa ja piti itsestään maksimaalista meteliä reippaasti yli puolen vuosisadan ajan. Kappaleen sävelsi hänen vastakohtansa, yksi maan hiljaisimpia ja vaatimattomimpia taiteilijoita, Mikael Nyberg.

Venäjän sortokaudet aktivoivat Ilmari Calamnius-Kiannosta poliittisen runoilijan ja paikasta toiseen säntäilevän toimijan. Siinä missä Ilmari aktivoitui, Mikael passivoitui. Yhteiskunnallinen sekasorto ja ahdistus sai hänet kääntymään entistä perusteellisemmin kohti kaikkivaltiasta Jumalaa, jonka huomaan luottavainen ihminen saattoi rauhassa käpertyä.

Hurmeen teos on pienuudestaan huolimatta perusteellinen. Säveltäjän ja sanoittajan lisäksi se kertoo Siukosen ja Pesosen laulukirjoista, jotka ovat levittäneet laulua ympäri maan koulujen. Suomen kansakoulun isälle Uno Cygneukselle on kirjassa samoin oma luku. Luvussa Kieli käydään läpi laulun sanat yksi kerrallaan, kuten esimerkiksi mitä tarkoittaa ryyti ja kuinka vanha on sana maa. Ihania yksityiskohtia! Kiehtova luku on myös se jossa kerrotaan lintumyyteistä, Kierkegaardin filosofiasta ja maailmanpuusta. Luonto on tietysti keskeistä Tiu tau tilhessä ja siksi on syytä tarkastella myös lintuja ja pihlajia, noita pyhiä puita. 

Tiu tau tilhi on, kuten Niemikin, melkoista tajunnanvirtaa enkä aina ihan muistanut lukua eteenpäin lukiessani, mitä tai kuka olikaan sen otsikossa. Vaikka lauluun vaikuttaneiden sukupolvien verkosto on ihmeellinen, nimiä ja heidän ansioitaan vilisee teoksessa niin runsaasti, ettei ihan kaikkea pystynyt sisäistämään. Paljon tästä kuitenkin opin!

Yannick Lahti & Matti Mörttinen: Populismin anatomia

Yannick Lahti & Matti Mörttinen 2023. Into. Lainakirja. Kuva kustantajan.

Toukokuun alussa valitsimme lukupiirin seuraavaksi kirjaksi jotain erilaista. Olemme lukeneet tietokirjallisuutta muistaakseni ainoastaan kaksi kertaa aikaisemmin noin kahdeksan vuoden aikana ja nekin olivat elämäkertoja, joten olikin korkea aika lukea jotain tällaista. Ehdottaja itse on yhteiskunnallisesti valveutuneempi kuin minä, joten hän varmasti osaisi analysoida kirjaa laajemmalla perspektiivillä, mutta mennään nyt minun havainnoillani ja lukupiirissä esille nousseilla huomioilla.

Pidin siitä, miten monipuolisesti teos perehtyy populismin piirteisiin. Yllätyinkin hieman, miten monesta näkökulmasta asiaa voi katsoa. Ihan ensin määritellään tietysti mitä populismi on ja miten se on syntynyt. Historiallinen aspekti oli mielenkiintoinen ja tavallaan aika yllättäväkin monen lukupiiriläisen mielestä. Ilmiöt olivat tuttuja, mutta niistä ei ollut aikaisemmin puhuttu populismina. Kirjoittajat muistavat myös koomiset yksityiskohdat, hahmot ja heidän ilmaisunsa, mikä teki lukemisesta välillä suorastaan hauskaa. 

Kieli-ihmisenä kiehtovaa oli populismi viestinnän näkökulmasta, se mitä viestinnässä pitää ottaa huomioon, jotta kuulijat kiinnostuvat ja heidät saadaan samalle puolelle. Puolen valinta onkin populismissa keskeistä; jako "meihin" ja "muihin" on ehdottomasti yksi merkittävimmistä keinosta houkutella äänestäjiä. Populistilla on aina vihollinen ja uhkakuva, joita pelkäämällä mielikuva "meistä" vahvistuu. Populismissa luodaan mielikuvaa "kansasta", jonka vihollisia ovat useimmiten eliitti ja maahanmuuttajat, mutta tarvittaessa muutkin tahot ja ilmiöt, kuten fenimismi tai ilmastonmuutos.

Populisteja eivät haittaa ristiriidat ja epäloogisuus ja siitä oli kivasti esimerkkejä. "Sopivat argumentit valitaan sen mukaan, miten ne parhaiten palvelevat kulloistakin poliittista tarvetta". Populismi mielletään usein osaksi oikeisto(radikalismi)a, mutta teos valaisee hyvin, ettei populismi itsessään ole aate, vaan keino (lähes) minkä tahansa asian ajamiseksi. Lahden ja Mörttisen teoksessa on erilliset luvut muun muassa populismin suhteesta tieteeseen, uskontoon ja sukupuoleen, joiden kautta löytyy lisää herkullisia esimerkkejä ristiriidoista ja epäloogisuudesta!

Teos päättyy tulevaisuusanalyysiin, jonka mukaan emme ihan vielä pääse eroon Trumpista. Muutenkin tämä hemmo on teoksessa hyvin esillä, eikä ihme, hänestä riittää anekdootteja ja varoittavia esimerkkejä. Mutta on muitakin, ihan kotosuomalaisia poliitikkoja sadan viime vuoden varrelta ja nykypäivästä. Lahti ja Mörttinen ovat kirjoittaneet ihailtavan selkokielisen teoksen, jonka teema avautuu erittäin hyvin, vaikkei olisi aiheesta aikaisemmin lukenut tai sitä pohtinut. Suosittelen!

Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa

Annastiina Heikkilä 2022. WSOY. 411 s. Oma ostos.

Suomalais-ranskalaisen Lean ja algerialaistaustaisen Anissan ilta reiveissä Nantesissa päättyy Anissan poikaystävän Darion kuolemaan. Poliisin rynnäkkö nuorisojoukkoon on ylimitoitettu ja nuoret tippuvat virtaavan joen vietäväksi. Lea selviää, mutta Dario ei. Pariisissa opiskeleva Lea lähtee takaisin opintojensa pariin, kun taas Anissa jää sekasortoisten ajatustensa kanssa kotiin. Hän kanavoi surunsa syyllisen etsimiseen ja rankaisemiseen, sillä näyttää siltä, ettei poliisi kohtele kaikkia tasa-arvoisesti. Nuorukaisen kuolema painetaan villaisella samaan aikaan kun mahdollinen syyllinen pääsee urallaan eteenpäin.

Pariisissa Lea kamppailee epävarmuutensa kanssa. Hän opiskelee eliittiyliopistossa, jossa vauras nuoriso tietää miten missäkin tilanteessa käyttäydytään. Yksi heistä, Raphaël, kiinnostuu kuitenkin Leasta ja niinpä Lea alkaa omaksi yllätyksekseen viihtymään opiskelukaverinsa seurassa. Nuori mies tasapainoilee konservatiivisen kasvatuksen, poliittista keskustelua kannustavan ilmapiirin ja vallankumouksellisten ajatusten ristitulessa. Anissaa ärsyttävät Lean vauraat ystävät ja akateeminen ympäristö; hän haluaisi ystävänsä hyödyntävän kontaktejaan vääryyksien oikaisemiseen. Korruption, poliisiväkivallan, algerialaistaustaisten kohtaaman rasismin ja ylipäätään vanhojen rakenteisen poistamiseksi.

Koristeellisen oven yläpuolelle oli kiinnitetty Ranskan tasavallan tunnus. Liberté, Égalité, Fraternité. Hetken mielijohteesta Lea otti kauniista talosta valokuvan. Hän pyöritteli samalla mielessään tunnuslauseen viimeistä sanaa. Veljeydestä puhuttiin aika vähän, tai ainakin vähemmän kuin vapaudesta ja tasa-arvosta, hän pohti. Saati sisaruudesta ---

Romaanin kerronnassa vaihtelevat Anissan ja Lean näkökulmat. Pinnalla kulkee rajat ylittävä ystävyys, joka joutuu kovalle koetukselle, kun nuorten erilaiset maailmat törmäävät toisiinsa. Pinnan alla on suuria asioita, joihin heidän on tahoillaan vaikea olla sekaantumatta. Anissa joutuu syytteeseen laittomasta uhkasta pyrkiessään paljastamaan eliitin vallankäyttöä. Lea yrittää alkuun pysyä erossa radikaaleista unelmista, mutta löytää kuitenkin itsensä kirjoittamasta esseetä, jonka kimmokkeena on Anissan perheen traaginen tarina. 

Anissan ja Lean nykyhetken rinnalla romaanissa pääsee ääneen myös vuonna 1962 päiväkirjaa kirjoittava Anissan isoäiti Rahma. Pienen pojan äiti on puolisoineen päässyt Algeriasta Ranskaan, joka ei otakaan puolellaan taistelleita algerialaisia avosylin vastaan. Harkit sijoitetaan vuosiksi alkeelliselle leirille, jossa Anissan isä menettää puolet perheestään. Harkien eli Ranskan puolella Algerian-sodassa taistelleiden muslimien epäreilun kohtelun on nostanut valokeilaan vasta Macron - vuosikymmeniä liian myöhään. Arvet näkyvät vielä Anissan perheessä. 

Anissa oli Rahman puolesta vihainen ja halusi ymmärtää, miten kaikki tuo kauheus oli ollut mahdollista. Päiväkirjan merkinnät tuntuivat loppuneen kesken ja hän toivoi, että Rahman kirjoituksia löytyisi lisää. Anissa halusi tietää, miten Rahman tarina jatkui. Hän halusi tietää isoäitinsä elämästä kaiken mahdollisen.

Toimittajana Ranskassa työskentelevän Heikkilän esikoisromaanissa on runsaasti mielenkiintoisia teemoja. Juoni etenee välillä kuin dekkarissa: tapahtumien kulkua selvitetään, syyllisiä etsitään ja vastapuolet kiristävät toisiaan. Teos ottaa upealla tavalla kantaa syrjiviin rakenteisiin, joita Ranskassa mitä ilmeisimmin on tarve tuulettaa ja kyseenalaistaa. Harkien ja algerialaissiirtolaisten historia on traagisuudessaan mielenkiintoinen ja aina ajankohtainen, sillä vastaavaa maahanmuuttajien kohtaamaa epätasa-arvoa on varmasti missä vaan. 

Vapaus valita kohtalonsa on myös romaani ystävyydestä ja siitä miten se aikuistumisen kynnyksellä uhkaa rikkoutua. En malttanut olla ajattelematta, oliko romaanissa ehkä vähän liikaakin tasoja ja tematiikkaa, sellaista monille esikoisromaaneille tyypillistä runsautta, joka aiheutti pientä ähkyä lukiessa. Nytkin kirjoittaessani joudun hieman kaivelemaan muistiani, että romaanin osaset linkittyvät varmasti oikealla tavalla yhteen. Kokonaisuus pysyi runsaudesta huolimatta melko hyvin kasassa, ja pidin siitä että Heikkilän teos oli jotenkin ihanalla tavalla perusromaani. Se ei yrittänyt olla mitään kokeellista eikä erikoista, se ei kikkaillut kielellä, vaan se antoi Lean, Anissan ja kiehtovien teemojen nousta keskiöön.

Jos Heikkilä jatkaa romaanien kirjoittamista, luen varmasti seuraavankin! Tästä myös blogeissa Kirjaluotsi ja Kirjakaapin kummitus. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan sen kohtaan 45: Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan. Goodreadsin haasteessa se menee kohtaan 17: A book set in 2000. Seinäjoen kaupunginkirjaston muutoshaasteetta varten siitä löytyy 12: maastamuutto.

Lilja Sigurðardóttir: Jääkylmä aurinko

Lilja Sigurðardóttir 2019. Islanninkielinen alkuteos Helköld sól. Suomentanut Marjakaisa Matthíasson. Docendo 2023. 253s. 

Yksi Islannin suosituimmista rikoskirjailijoista aloittaa tällä teoksella uuden dekkarisarjan, Áróran tutkimuksia. Islantilais-englantilaisen Áróran äiti on huolissaan, sillä hän ei saa enää yhteyttä toiseen tyttäreensä Ísafoldiin. Áróra ei ole ollut siskonsa kanssa tekemisissä sen jälkeen kun näillä meni välit poikki. Silti Áróra lähtee jälleen Islantiin selvittämään siskonsa katoamista. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun hän joutuu auttamaan isosiskonsa pinteestä. 

Áróra epäilee Ísafoldin väkivaltaista miestä, joka väittää naisen muuttaneen takaisin Englantiin. Áróran tädin kanssa aikoinaan naimisissa ollut, poliisina työskentelevä Daníel ei kuitenkaan löydä mitään viitteitä siitä, että nainen olisi poistunut maasta. Ísafoldista eivät tiedä myöskään tämän naapurit, erikoinen pakkomielteisesti ihokarvojaan ajeleva Grímur tai pakolaispoikaa piilotteleva Olga. Epilogin perusteella lukija tietää kuitenkin hieman enemmän: joku kuollut nainen retkottaa matkalaukussa laavakivikossa.

Sigurðardóttir jättää Áróran suhteen langanpäitä päättelemättä avausosan lopussa, joten niistä on hyvä lähteä seuraavaan osaan. Jääkö sankaritar Islantiin vai palaako hän Englantiin, jonne hän on mielestään kotiutunut kylmää ja karua saarta paremmin. Suhde siskoon on ollut vaikea ja sitä avataan teoksessa useaan otteeseen. Siskon parisuhteesta ja lähimenneisyydestä paljastuu paljonkin, mutta mielestäni sisko itse hahmona jää vähän arvoitukseksi. Ehkä hän on hieman arvoitus pikkusiskolleenkin. Jotenkin veikkaisin, että Ísafoldista kerrotaan lisää seuraavassa osassa.

Miksi juuri Áróra sitten tutkii siskonsa katoamista? Salapoliisityötä hän on tehnyt aikaisemminkin, mutta lähinnä talousrikollisten löytämiseksi - tai rahojen löytämiseksi. Samanlaista tapausta hän tutkii Islannissakin ja onnistuu uimaan erään hämäräbisneksillä elävän miehen liiveihin. Jatkaako Áróran elinkeinoaan jatko-osissa? Kovasti odotan jatkoa myös tuolle Daníelille, jonka läsnäoloa nainen tuntuu kovasti kaipaavan ja tunne on selvästi molemminpuolista. 

Tässä dekkarissa oli siis hieman ihmissuhdekiemuroitakin ja melko raikkaalla tavalla. Áróra osaa ottaa haluamansa, mutta osaa myös piilotella todellisia tunteitaan. Pakolaispojan rooli tarinassa paljastuu vasta ihan lopussa, mutta jäi mielestäni silti aika keinotekoiseksi ja irralliseksi. Omituinen Grímur oli ehkä hieman liiankin omituinen hahmo, mutta hänen kostonsa oli mainio keksintö. Áróran nuoruus kahden maan välillä on hyvä keino avata islantilaisuutta muutamissa kohdin, mutta muuten kirjailija ei kovin paljon hyödynnä maata miljöönä. Sigurðardóttirin dekkari oli kuitenkin kokonaisuutena hyvin vetävä ja uskon että luen hänen teoksiaan jatkossakin!

Teoksesta myös blogeissa Kirsin kirjanurkka, Luetut ja Kirjakaapin kummitus. Helmetin lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 40: Kirjassa hylätään jotain. Goodreadsin vuosihaasteessa tämä sopii kohtaan 32: A book set in a UNESCO City of literature.