Maria Adolfsson: Vaikene kuin muuri

Maria Adolfsson 2024. Ruotsinkielinen alkuteos Tiga som muren. Suomentanut Terhi Vartia. Tammi 2025. 356 s. Luin BookBeatista. Kuva kustantajan.

Tämä ei tainnut olla ensimmäinen kerta kun luin Doggerland-sarjaa lomalla ja lomamatkalla. Matkoilla pidän kovasti sekä e-kirjojen lukemisesta että dekkarien lukemisesta. Viikon mittaisella matkalla ahmin tällä kertaa peräti 3 ja puoli kirjaa. Seuraavissa postauksissa lisää niistä.

Ihan uskomatonta, että Vaikene kuin muuri on jo sarjan seitsemäs osa! Juurihan sarja alkoi! Olen alusta asti pitänyt ennen kaikkea Doggerlandin fiktiivisestä maailmasta: ruotsalainen kirjailija on nimittäin keksinyt kokonaisen saarivaltion Pohjanmerelle doggerin kielineen ja kansoineen. Saaren väestö on omaksunut niin skandinaavisia, britti- kuin esimerkiksi hollantilaisiakin perinteitä ja piirteitä. Tekstiä piristävät doggerilaiset paikannimet ja asenteet ympäröiviä maita kohtaan - niihin viitataan etenkin tässä kirjassa.

Sankarimme, komisario Karen Eiken Friis on lähtenyt miehensä Leon ja pienen tyttärensä kanssa tädilleen Nooröhön viettämään juhannusta, tai mittumaaria, kuten suomentaja on sen kääntänyt. Vierailusta sukulaisten luona saavat kuitenkin nauttia pääasiassa mies ja lapsi, sillä esimiehen tehtäviä kesän hoitava kollega soittaa Karenille pian, ja käskee tämän selvittää kadonneen miehen tapausta Noorössä. Karen ei ole innoissaan loman keskeytyksestä, mutta on toisaalta utelias ja valmis tonkimaan, mitä erakoituneen miehen elämässä on tapahtunut.

Samaan aikaan Karenin toimittajasisko Helena pelkää kuollakseen, sillä joku uhkaa hänen henkeään. Onko Helena päässyt liian pitkälle tutkimuksissaan, joissa siskokset yrittävät saada poliisijohdon korkeimmalla pallilla istuvan miehen nalkkiin? 

Nooröläisen miehen katoamistapaus selvitetään tietysti ensin. Karen joutuu turvautumaan moottoripyöräjengiin kuuluvan serkkunsa tuttavapiiriin selvitäkseen hengissä nooröläisen poliisin uhkailuista ja vaarallisesta tilanteesta jyrkänteen reunalla. Kylässä on useampi mies, joiden mielestä Karen on arvannut ja päätellyt ihan liikaa, eivätkä salaisuudet saa paljastua. Tämä tapaus ei kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, mitä Karen ja Helena kohtaavat salaisella reissullaan Tukholmassa. Salapoliisityö kannattaa, ja vaikka molempien ja ehkä perheenjäsentenkin henki on vaarassa, lehtiotsikot ja uutiset ovat sen arvoisia.

Doggerland-sarja on ollut alusta asti tasalaatuista, siihen on aina helppo palata ja uusin teos on kiva ottaa vastaan. Lisää siis odotellen!

Ann Napolitano: Rakas Edward

Ann Napolitano 2020. Englanninkielinen alkuteos Dear Edward. Suomentanut Saara Kurkela. WSOY 2025. 358 s. Luin BookBeatista. Kuva kustantajan.

Kaunokaisten jälkeen oli ihan selvää, että jos ja kun Ann Napolitanolta suomennetaan lisää teoksia, luen ne heti. Rakas Edward onkin varhaisempaa tuotantoa, mutta ilmeisesti suomennettu vasta nyt, maailmalla menestyneen Kaunokaisten jälkeen.

12-vuotias Edward on muuttamassa perheineen New Yorkista Los Angelesiin. Talo on tyhjennetty ja perhe lentää tavaroidensa perässä uuteen kotiin. Lentokone ei kuitenkaan koskaan saavuta määränpäätään, eikä tämä ole spoileri, vaan romaanin lähtökohta. Edwardia vaille kaikki lennon noin 185 matkustajaa kuolevat. Kaiken menettänyt poika sijoitetaan äidin siskon ja tämän miehen luokse, ja vähitellen alkaa elämä ilman läheisiä.

Yllättävä pelastus ilmaantuu naapurista, jossa samanikäisen tytön makuuhuoneessa Edward kokee pystyvänsä nukahtamaan. Naapurista tulee hänen yösijansa, kun taas kotona Edward tasapainottelee laihtumisensa, tätinsä surun ja uusien huoltajiensa parisuhteen kipukohtien kanssa. Pitkään lapsettomuudesta kärsinyt pariskunta onkin yhtäkkiä saanut vaisun teinin kotiinsa. Tädin mies tekee kaikkensa selvittääkseen lentoturman yksityiskohtia. Eräänä yönä, pari vuotta turman jälkeen, Edward löytää naapurintytön kanssa autotallista valtavan kasan kirjeitä, joita lento-onnettomuudessa surmansa saaneiden läheiset ovat hänelle lähettäneet. Vasta silloin alkaa toipuminen ja täti miehineen alkavat näkyä uudessa valossa. Nuoret kiinnostuvat kirjeiden lähettäjistä ja Edward ottaa tavoitteekseen tehdä jotain näiden hyväksi. 

Edwardin tarinan rinnalla romaanissa kulkee lennon aikajanan tapahtumia lähdöstä onnettomuuteen. Samalla tutustutaan muutamiin kanssamatkustajiin, kuten äveriääseen liikemieheen, hemaisevaan lentoemäntään, raskaana olevaan nuoreen naiseen, sotasankariin tai puheliaaseen naiseen ja tämän menneisiin elämiin. Kun Edward lukee näiden omaisten hänelle lähettämiä kirjeitä, lukijallekin muotoutuu kokonaisempi kuva lennon matkustajista. Tietysti myös pojan perhe, äiti, isä ja pari vuotta vanhempi isoveli, tulevat tutummiksi. 

Napolitano kirjoittaa uskomattoman kiehtovalla tavalla Edwardin selviytymistaistelusta ja kaikesta siitä, mitä uusi elämä tuo tullessaan. Voisi ajatella, että romaanin lähtökohta on järkyttävä ja surullinen - ja onhan se -, mutta Napolitanon tyyli aikaansaa sen, ettei tarina aiheuta ahdistusta eikä nenäliinoja kulu juuri lainkaan. Edwardin selviytymistä seurataan hieman sivusta ja hetki kerrallaan. On vuosia kestävää terapiaa, on yksinäisyyttä, on unettomuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta. Välillä käydään pohjamudissa mutta horisontissa on koko ajan myös valoa. Kahdessa aikatasossa kulkeminen toimii mieltä kiihdyttävällä tavalla, ja kanssamatkustajiin ja heidän omaisiinsa tutustuminen tekee romaanista rikkaan ja värikkään. Napolitanon ehdoton vahvuus onkin sujuvan kerronnan lisäksi hahmojen rakentaminen vähitellen niin, että ennakkoluulot antavat tilaa inhimillisyydelle ja sinnikkyys tekee kaikesta mahdollista.