Alex Schulman: Kiirehdi rakkain

Alex Schulman 2009. Ruotsinkielinen alkuteos Skynda att älska. Suomentanut Jaana Nikula. Otava 2023. 229 s. Ostin omaksi.

Tämä on rakastamani kirjailijan viides suomennettu teos, mutta oikeassa järjestyksessä hänen ensimmäisensä. Schulmanin ensimmäiset kolme romaania, Kiirehdi rakkain, Unohda minut ja Polta nämä kirjeet ovat vahvasti autofiktiota, ja kertovat kirjailijan suhteesta hänen vanhempiinsa sekä isovanhempien avioliitosta. Kiirehdi rakkain on näistä kuitenkin selkeimmin omaelämäkerrallisin, ainakin minun mielestäni. Kaksi viimeisintä teosta, Eloonjääneet ja Malman asema, ovat romaaneja, joissa niissäkin on aineksia kirjailijan perhesuhteista.

Kirjoissaan Schulman käy läpi suhdettaan perheenjäseniinsä pyrkimyksenään ymmärtää itseään paremmin. Jos olisin lukenut Kiirehdi rakkaimman ensin, olisin saanut kuvan lähes täydellisestä perheestä, mutta kun tiedän mitä Schulman kertoo myöhemmin äitisuhteestaan Unohda minut -teoksessaan, on lähes kutkuttavaa seurata, miten tässä esikoisromaanissa keskitytään puhtaasti isään, ja äiti persoonineen, kipuiluineen ja muutoksineen jätetään tarkoituksella seuraavan romaanin päähenkilöksi.

En tiedä miksi olen niin levoton selatessani papereita ja miksi sydän hakkaa kuin viimeistä päivää.

Allan Schulman on saanut kolme poikaa Lisetten kanssa hyvin kypsällä iällä niin että Alexin lapsuutta leimaa isän vanhuus. Isä yrittää viettää poikiensa kanssa paljon aikaa varsinkin perheen kesämökillä niin kuin kuka tahansa isä, mutta ikääntyminen on väistämätöntä. Melko nuorena pojat joutuvat huomaamaan, miten roolit kääntyvät päälaelleen ja heidän on huolehdittava isästä äidin apuna. 

Isä on haastatteluissa todennut aikoinaan, miten valtavan onnekas hän on toisesta mahdollisuudesta saada jälleen perhe. Välit lapsiin ovatkin hyvin lämpimät ja teoksesta huokuu rakkaus. Herkkä ja tarkkaavainen Alex viettää isänsä kanssa paljon aikaa, seuraa tämän tekemisiä niin työssä kuin vapaa-aikanakin, pitää tälle seuraa ja salakuljettaa isälleen rapuja hoivakotiin. Siinä missä teos on tutkielma isän ja pojan välisestä suhteesta tai isästä sellaisena kuin Alex hänet muistaa, se on yhtä lailla myös kertomus vanhenemisesta ja kuolemasta. Isän poismeno on ollut niin rankka asia, että kirjailijalla on mennyt vuosia pystyä palaamaan mökille tai isän työhuoneeseen. Hän on yrittänyt olla muistelematta isäänsä, mutta joutuu toteamaan terapiaistuntojen jälkeen, että surutyötä on pakko alkaa tehdä. Kiiruhda rakkain on sitä mitä parhaimmillaan.

Ikävöin isää niin että sydäntä kouristi. Menin lukkojen taakse vessaan, istuin alas ja itkin ensimmäisen kerran hänen kuolemansa jälkeen. Itkin tuntien ajan, siinä tulivat kerralla viiden vuoden kyyneleet.

Esikoisromaani on mielestäni tyyliltään enemmän perinteistä kerrontaa verrattuna myöhempiin teoksiin, joissa teksti on vähäeleisempää, ilmavampaa ja paikoin hyvin ytimekästä. Isän kaipuu tekee tekstistä täyteläisempää ja kuvailevampaa kuin mitä seuraavat teokset ovat. Ilmeisesti kirjailijan tyyli on myöhemmin hioutunut särmikkäämmäksi. Noissa jälkimmäisissä romaaneissa on jotain, mikä raaputtaa sydäntä, liikuttaa muistoja ja suorastaan pelkäsin lukiessani, mitä ne kaivavat minusta esiin. Minulle Kiirehdi rakkain ei siis ollut kirjailijan paras teos - ehdoton ykkönen on Unohda minut - mutta upea silti ja lähes täydet pisteet sekin ansaitsee. Odotan kovasti, mistä hän seuraavaksi kirjoittaa!

Jaana Nikulan suomennos on loistava, kuten aina. Hyvää kääntäjää osaa arvostaa ja kaivata usein vasta kun sellainen ei osu kohdalle. Tämän jouduin toteamaan vasta erään toisen teoksen osalta, mutta siitä myöhemmin. Helmetin lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 22: Kirja kertoo aiheesta josta olet lukenut paljon. Goodreadsin haasteessa laitan sen kohtaan 51: A book published in 2023. Seinäjoen kaupunginkirjaston muutoshaasteetta varten tästä löytyy 18: Liikuntakyvyn menetys.

Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset

Édouard Louis 2021. Ranskankielinen alkuteos Combats et métamorphoses d'une femme. Suomentanut Lotta Toivonen. Tammi 2022. 110 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Louisin neljäs romaani on pieni helmi, jonka lukee päivässä, mutta jonka muistaa varmasti pitkään. Édouard Louis ponnahti julkisuuteen, kun hänen esikoisteoksensa Ei enää Eddy ilmestyi nuoren kirjailijan ollessa vasta 21-vuotias. Omakohtainen romaani nosti julkiseen keskusteluun yhteiskunnallisia teemoja, jotka ovat aikaisemmin jääneet vähemmälle huomiolle.

Autofiktiivisistä romaaneista Naisen taistelut ja muodonmuutokset on lyhkäisin. Taitavasti kirjoitetusta tärkeästä aiheesta olisin lukenut mielelläni paljon paksummankin teoksen, mutta joskus vähemmän on enemmän. Kirjailija itse kertoo oppineensa, ettei kirjallisuus saisi muistuttaa poliittista manifestia, mutta juuri tämän vuoksi "hion oitis jokaista lausettani kuin veitsenterää". Kirjassa on äitiään tarkkaileva herkkä poika, joka aikaisemmista teoksista tuttuun tapaan läpikäy myös omia taisteluitaan ja muodonmuutoksiaan.

Édouard on syntynyt äitinsä toiseen avioliittoon, eikä isä, jonka mukaan äiti on lähtenyt, tarjoa lopulta yhtään enempää eikä parempaa. Kirjailijan äiti edustaa työväenluokan naista ja äitiä, jonka asema ranskalaisessa yhteiskunnassa on hyvin ahdas. Naiset kohtaavat henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Ja vaikka herkkä poika nyt aikuisena tunnistaa vääryydet ja epäoikeudenmukaiset asenteet, sortuu hän lapsena itsekin äitinsä halveksuntaan ja vähättelyyn. Menee 20 vuotta ennen kuin äiti lopulta päättää lopettaa humalaisen miehensä odottamisen ja jättää tämän. Alkaa huumaava muodonmuutos.

Koska nyt minä sen tiedän: se mitä kirjallisuudeksi kutsutaan, on rakennettu vastoin äitini kaltaisten ihmisten elämää ja kehoa. Koska nyt minä tiedän, että äidistä kirjoittaminen tarkoittaa sitä, että uhmaan kirjoittamisellani kirjallisuutta.

Louis itse joutuu kiusatuksi ja toistuvan väkivallan uhriksi poikkeavuutensa vuoksi. Väkivalta onkin hänen teoksissaan kantava teema. Sitä on paikoin raskasta ja sydäntäsärkevää lukea - Ei enää Eddy on suorastaan järkyttävää luettavaa, mutta siitä huolimatta ja sen vuoksi Louisin teokset ovat merkittäviä tapauksia. Luin vastikään tanskalaisen Tove Ditlevsenin Lapsuuden, joka sijoittuu 1920- ja 30-lukujen taitteeseen. Työväenluokkaisissa kortteleissa oli siinä ja silloin paljon samaa kuin Louisin kirjoittamassa 2000-luvun Ranskassa. Uskon että tällaisen muuttumattomuuden ja näköalattomuuden paljastaminen onkin yksi syys Louisin teosten menestykselle ja niiden herättämälle keskustelulle.

Minulla on jäänyt väliin Louisin toinen ja kolmas teos, mutta ne ovat ehdottomasti edelleen lukulistallani. Naisten taisteluista ja muodonmuutoksista lisää sivuilta Kirjaluotsi, Helmi Kekkonen ja Kulttuuritoimitus. Helmetin lukuhaasteessa sijoitin tämän kohtaan 42: Kirjassa on ainakin kolme sanaa. Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteeseen tästä löytyy muutos parisuhteessa. Goodreadsin vuosihaasteessa sijoitin tämän kohtaan 27: A book by an author from continental Europe. 

Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

Charlotte McConaghy 2021. Englanninkielinen alkuteos Once There Were Wolves. Suomentanut Saara Pääkkönen. WSOY 2022. 358 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Odotin innolla tätä romaania, sillä pidin kovasti McConaghyn esikoisteoksesta Viimeinen muuttolintu, jonka luin noin vuosi sitten. Tässä uudessa romaanissa kirjailija jatkaa samankaltaisella teemalla eli luontokadolla. Australialaisen kirjailijan tarina sijoittuu Skotlantiin, jonne susitutkija Inti Flynn lähtee vapauttamaan susilaumoja takaisin luontoon.

--- antaisin mitä tahansa, etten pelottaisi susia. Mutta totuus on, että pelko ihmistä kohtaan pitää ne turvassa meiltä. 

Skotlannissa on joskus ollut susia, mutta ei ole enää. Sudella olisi merkittävä rooli kotoperäisen eliöstön ja kasvuston ennallistamisessa, sillä karjankasvatus ja vapaana vaeltavat peuralaumat ovat kalunneet Skotlantia jo liikaa. Susilaumojen vapauttamisessa on kuitenkin tietysti omat riskinsä. Paikalliset karjankasvattajat eivät haluaisi petoja lähelle elantoaan, eikä mene kovinkaan kauan, kun Inti joutuu perustelemaan heille, ettei kaikkien kuolemien takana ole todellakaan susi.

Sudet kotiutuvat yllättävän hyvin, pariutuvat ja saavat pentuja, mutta vihollisen eli ihmisen vakuuttaminen kestää pidempään. Intin välit paikalliseen poliisiin, Duncaniin, lähentyvät nopeasti mutta mutkia orastavaan suhteeseen tuo ärhäkkäästi Intiin suhtautuneen maanviljelijän ruumis, joka löytyy lähistöltä. Tapauksen selvittäminen susien hyväksi on Intille sydämen asia, mutta samalla hänen on alettava käymään läpi myös omaa elämäänsä. Hänellä on mukana Skotlannissa kaksoissisar Aggie, joka ei sairaudeltaan pysty poistumaan kotoa, ja joka ei ole vähään aikaan pystynyt puhumaan mitään.

Siskosten välit ovat niin tiiviit, etteivät he onneksi tarvitse sanoja. Yhteiset viittomat riittävät. Heillä on yhteinen trauma, joka vaikuttaa Intin tulkintoihin tapahtumista, kertomuksista tai kertomatta jättämisistä, naapureiden tekojen ja Duncanin motiivienkin tulkintoihin. Siskoksilla olisi Skotlannissa mahdollisuus toipua ja voimaantua, mutta onko se jo liian myöhäistä? Miten pahasti asiat ovat, pystyykö Inti enää rakastamaan muita kuin susia?

Viimeinen muuttolintu oli tähän romaaniin verrattuna vähäeleisempi ja rauhallisempi. Täällä oli susia dramatisoituu loppua kohden ehkä hieman liikaakin. Pidin siitä kovasti kokonaisuudessaan, mutta yli-inhimillinen selviytymistaistelu tarinan lopuksi meni vähän överiksi. McConaghy kuvaa Intin suhdetta susiin ja luontoon kauniilla tavalla. Siskokset ovat oppineet lapsuudessa isältään jäljestämistä, luonnon arvostamista ja sen kanssa elämistä. Realistisella tavalla - saarnaamatta tai halveksimatta - McConaghy kuvaa myös paikallisen maalaisväestön suhdetta luontoon, eläimiin ja elantoon. Loppu ei ole lainkaan pessimistinen, vaan antaa toivoa nuoren sukupolven mahdollisuuksista löytää kompromissi keskenään ristiriidassa olevien arvojen väliltä.

Täällä oli susia on erinomaista luontokirjallisuutta ja palavaa kannanottoa, mutta lähes yhtä lailla myös ihmissuhteita, niiden taustalla olevien motiivien pohtimista ja lapsuuden merkitystä aikuisuuden valintoihin. Siinä on myös ripaus rikoskirjallisuutta, poliisitutkintaa ja etenkin väkivaltaa, jonka pelko ja inho vaikuttavat niin pienen yhteisön sisäisiin suhteisiin kuin Intin omaankin elämään. Intin omaama harvinainen peilikosketussynestesia tuo oman jännittävän latauksen, sillä kaikki kosketus tai haavoitus, jonka Inti näkee, hän myös tuntee.

Romaanista myös blogeissa Kirjaluotsi, Kirjakaapin kummitus ja Kirjasähkökäyrä. Helmetin lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 29: Kirjassa on minä-kertoja. Goodreadsin vuosihaasteessa tämä menee kohtaan 44: A book where the cover design includes text that is not completely horizontal. Seinäjoen kaupunginkirjaston muutoksista tästä löytyy 24: Toiseksi henkilöksi tekeytyminen. Pohjoisen lukuhaasteen kohta 24 sopii tähän: Kirjan nimi on lause. Pientä poliittista lukubingoa varten tästä löytyy aktivismia.