Robert Galbraith: Käen kutsu

Robert Galbraith 2013. Englanninkielinen alkuteos The Cockoo's Calling. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Otava 2013. Luin BookBeatista. Kuva kustantajan.

Pottereista tunnetun J. K. Rowlingin ensimmäinen salanimellä kirjoitettu dekkari Käen kutsu aloittaa Cormoran Strike -sarjan, jota on ainakin tähän mennessä julkaistu neljä osaa. Minulla on heräteostona hyllyssäni sarjan kolmas osa odottamassa, että saisin aikaiseksi luettua kaksi ensimmäistä. Mikä olikaan parempi ajankohta kuin lomamatka, jolloin e-kirjat ovat mitä loistavin keksintö! Samantien kun Käen kutsun päättyminen jo hieman harmitti, latasin kännykkääni sarjan seuraavan osan enkä joutunut luopumaan Cormoran Striken seurasta.

Ihan viiden tähden dekkariksi en Käen kutsua arvioi, vaikka erinomaisena sitä pidinkin. Teoksessa oli nimittäin niin runsaasti nimiä ja sivuhahmoja, että lomalaisen aivot olivat pinteessä. Sivujuonia ja yksityiskohtia oli muutenkin hieman liikaa yhteen dekkariin. Mutta kehuja annan kyllä muuten muistikapasiteettini kuormittamisesta huolimatta.

Sarjan yksityisetsivä Cormoran Strike voisi olla kuuluisan rokkari-isänsä vuoksi julkkis itsekin, mutta ei anna arvoa sellaiselle. Sotasankarina Afganistanista lähteneen sotilaspoliisin ura on ohi ja oikea jalka tuhoutunut. Nyt hänen on sinniteltävä pienillä tuloilla yksityisetsivänä. Lisäksi Cormoranin viisitoista vaikeaa vuotta rakastetun kanssa ovat päättyneet niinikään sotaisasti ja väkivaltaisesti. Miehen toimistoon ilmestyy sihteeriksi tilapäistyöntekijä, nuori Robin, joka tekee oma-aloitteisuudellaan ja tehokkuudellaan yksityisetsivään vaikutuksen. Harmi, ettei viehättävä Robin ole jäämässä kahta viikkoa pidemmäksi aikaa, ja mikä onni että tämä on kihloissa.

Cormoranin lapsuudesta tuttu asianajaja saapuu pyytämään yksityisetsivän palveluksia, sillä huippumallin kuolemaan johtanut putoaminen parvekkeelta on todettu itsemurhaksi, eikä isoveli ole poliisityöhön tyytyväinen. Strike alkaa tutkia Lula Landryn tapausta, tämän perhettä, ystäviä, menneisyyttä ja kuuluisuutta. Menestyneen mallin kuoleman taustalla on tietysti arkinen motiivi, mutta sen selvittääkseen Striken on kinkattava kipeän jalkansa takia pitkin Lontoon sateisia katuja, kumottava kurkkuunsa niin olutta kuin teetäkin, päästävä lähelle pintaliitäjiä ja tehtävä yhteistyötä häntä karttavien poliisien kanssa.

Käen kutsu on tiheätekstistä luettavaa, jonka virkkeisiin on ladattu paljon, joskus niinkin paljon että ne on luettava kahteen kertaan. Suomentajalle pitää nostaa hattua värikkään kielen onnistuneesta käännöksestä. Muun muassa nimistä täytyy mainita erikseen - vaikka ne muistia rasittivatkin - sillä kirjailijan tuttu ote fantasiaan näkyy niiden valinnassa. Nimissä on usein jotain jännää ja erikoista, enkä löytänyt Google-haulla ihan kaikkia kirjailijan Lontooseen sijoittamia katujakaan.

Galbraith aka Rowling on luonut maailman, joka hellii Lontoota rakastavaa lukijaa, joka suhtautuu yläluokkaan huvittuneisuudella ja ymmärtää heikompiosaisia. Käen kutsu on dekkari sanan perinteisessä merkityksessä eikä kavahda tositoimia, mutta sen tunnelma on Cormoranin kärsimyksistä huolimatta lämmin. Jatkan kakkososan kanssa erittäin mielelläni ja uskon että se hyllyä lämmittävä kolmonenkin tulee luettua. Haluan tietää, miten Striken ja Robinin yhteistyö jatkuu ja miten mies selviää sydänsuruistaan.

Kirjan ovat lukeneet myös Kirsin kirjanurkka, Amman lukuhetki ja Kaisa Reetta T. Haasteissa tämä sijoittuu näin: Helmetin haastekohta 9: Kirjassa rikotaan lakia. PopSugar Reading Challenge: A book you meant to read in 2019.

Shari Lapena: Vieras talossa

Shari Lapena 2017. A Stranger in the House. Suomentanut Antti Saarilahti. Otava 2018. Luin e-kirjan BookBeatista. Kuva kustantajan.

Kuten Lapenan aikaisemmassa jännärissä Hyvä naapuri, tässäkin teoksessa rooliin arvaamattomaan nousee naapuri. Eletään rauhallisessa lähiössä, jossa Karen Krupp on vihdoinkin löytänyt onnen ja turvallisen parisuhteen. Karen herää kuitenkin auto-onnettomuuden jälkeen muistinsa menettäneenä. Pian poliisit löytävät ruumiin samalta alueelta ja tutkimukset kohdistuvat Kareniin. Miksi nainen lähti kotoaan tiskihanskoissa ilman lompakkoa ja kännykkää? Miksi aina hyvin säntillistä elämää viettänyt ihminen ajaa yhtäkkiä niin holtittomasti?

Karen on ystävystynyt naapurinsa kanssa. Brigidillä on ollut omat haasteensa elämässä ja hänellä on aikaa neuloa lempipaikallaan naapurustoon antavan ikkunan edessä. Siitä hän näkee paljon, mutta onko hänestä kertomaan mitä Karenin ja tämän aviomiehen Tomin elämässä on tapahtunut? Kuka heidän talossaan on kulkenut, siirrellyt tavaroita ja jättänyt sormenjälkiä?

Jos oikein muistan, Hyvä naapuri oli tiheätunnelmaisempi ja kirjallisesti hieman tasokkaampi teos kuin Vieras talossa. Ei siinä, etteikö tämäkin olisi imaissut mukaansa, mutta monet varmasti yllätyksiksi tarkoitetut yksityiskohdat ja teemat oli aika helppo arvata ja päätellä jo kirjan puolessa välissä. Jännitystäkään ei ollut kirjaksi, jonka pitäisi kai kuulua kategoriaan psykologinen jännäri. Sopivaksi kirjaksi tämän teki ajankohta: lentomatka Espanjaan. Juuri sopivaa luettavaa, kun pitää tappaa aikaa, muttei ole mahdollisuutta keskittyä kunnolla.

Periaatteessa kirjan teemoissa oli paljonkin mielenkiintoista. Tavallisen ihmisen menneisyyden penkominen, puolison salaisuuksien paljastuminen, motiivit pakenemiseen ja ymmärrys niitä kohtaan. Loppuratkaisu oli kuitenkin oikeuden näkökulmasta yllättävän vaisu ja pieni pettymys. Samoin kuin ihan viimeisten sivun käänne. Jotenkin tuli mieleen, että oliko tämän kirjan viimeistelyyn panostettu tarpeeksi paljon?

Muissa blogeissa: Luetut, Kirjat kertovat ja Kirjarouvan elämää. Haasteet: Helmetissä käytän tämän todennäköisesti kohtaan 47. - 48. joissa etsitään kahta nimiltään samankaltaista kirjaa. PopSugar Reading Challenge: A book with the same name as a movie but is unrelated to it. Löysin siis hakusanoilla Googlesta ranskalaisen Vieras talossa -nimisen elokuvan vuodelta 2012.

Édouard Louis: Ei enää Eddy

Édouard Louis 2014. Ranskankielinen alkuteos En finir avec Eddy Bellegueule. Suomentanut Lotta Toivanen. Tammi 2019. 184 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Rikollista ei ole se mitä ihminen tekee, vaan se mitä hän on. Ja ennen kaikkea se miltä hän näyttää.

Édouard Louisin omaelämäkerrallinen romaani ja esikoisteos on herättänyt Ranskassa ja varmasti muuallakin yhteiskunnallista keskustelua. Teos läpikäy nuoren Eddyn lapsuutta ja teini-ikää pienellä paikkakunnalla, jossa hänen erilaisuuttaan - neitimäisyyttään - ei suvaita. Eddyn kokema henkinen ja fyysinen väkivalta on järkyttävää, ja vaikka olen itsekin elänyt pienellä paikkakunnalla, jossa erilaiseksi leimautuminen olisi ollut hirvittävää, kyseessä ei ollut 2000-luku. Ahdasmielisyys, henkinen kapeakatseisuus ja konservatiiviset arvot kukoistavat edelleen tietyissä yhteisöissä, tietyillä alueilla. Édouard Louis ilmeisesti selvisi ja pääsi niistä eroon, mutta toisinkin olisi voinut käydä.

Eddyn kotona on äärimmäisen köyhää, eikä perhe todellakaan ole ainoa, joiden arkea leimaa puute ruoasta tai ehjistä vaatteista. Talo natisee liitoksissaan, kostuu vesisateella eikä lasten kerrossänky kestä aikaa. Eddyn vanhemmat elävän saman kaavan mukaan kuin niin moni muukin heidän paikkakunnallaan, eikä Eddyn sisarustenkaan tulevaisuus taida juurikaan poiketa totutusta. Tehdas työllistää ison osan miehistä, mutta työttömyyskin on yleistä. Samoin alkoholismi: Eddyn perheen olohuoneeseen kokoontuu ilta toisensa jälkeen lauma miehiä, jotka tissuttelevat ja puhuvat ronskeja television ääressä.

Meillä päin miesten toilailuista syytettiin usein vaimoja, joilla oli velvollisuus hillitä heitä kuten tappeluissa juhlien jälkeen. Niin justiin, vaimo viis veisasi Sylvainista. Mokoma huora.

Köyhyyttä pahempaa on kuitenkin alueen henkinen ilmapiiri. Miesten pitäisi olla äijiä, mutta Eddy-parka ei kasva oikeanlaiseksi. Hänen tapaansa kävellä, elehtiä ja puhua arvostellaan yhtä lailla kotona kuin koulussakin. Isä varsinkin tölvii ja nälvii poikaa, eikä pysty osoittamaan rakkautta ennen kuin Eddy on oikeasti hakeutumassa lukioon toiselle paikkakunnalle. Vanhemmat eivät näe, miten lasta hakataan koulussa säännöllisesti. Teini-iässä poika yrittää seurustella tyttöjen kanssa, mutta seksuaalisuus ei ole samanlaista kuin naapureiden pojilla. On käsittämätöntä, miten Eddy sinnittelee. Köyhyyden, asenteiden ja kiusaamisen kudelma on niin perinpohjaista ja kaikenkattavaa, ettei lapsi tietenkään tiedä paremmasta eikä osaa haaveilla. Hänen osakseen jää häpeä ja peittely.

Louisin teksti on korutonta ja toteavaa. Kirja alkaa pysäyttävällä ja mieleenpainuvalla lauseella Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa. Tekstiä maustavat hauskalla (elleivät olisi niin ikäviä) tavalla sitaatit etenkin äidin ja isän puheenparresta. Ne tekevät muuten varsin dokumentaarisesta tekstistä eläväistä ja auttavat visualisoimaan tilanteita. Loppua minun oli hieman vaikea tulkita - pääsikö Eddy irti vai jatkuiko kiusaaminen?

Ei enää Eddystä myös näissä blogeissa: Kirsin Book Club, Reader, why did I marry him? ja Oksan hyllyltä. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan kohdan 43: Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja (Tammen Keltainen kirjasto), Seinäjoen kaupunginkirjaston aikamatkailussa tämä sopii kohtaan 26: 1990-luvulla julkaistu tai siihen aikaan sijoittuva kirja, ja PopSugar Reading Challenge: A bildungsroman.

Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken

Sally Rooney 2017. Englanninkielinen alkuteos Conversations with Friends. Suomentanut Kaijamari Sivill. Otava 2019. 219 s. Lainasin kirjastosta.

Irlantilaisen Sally Rooneyn esikoisteos on ollut menestys maailmalla. Siinä on kieltämättä aineksia kulttiteokseksi, mutta minä mietin kaksi kertaa, alanko lukea sitä lainkaan. Suhtauduin melko ennakkoluuloisesti teokseen, joka vaikutti ensialkuun niin kaksikymppiseltä. Silti takaraivossa oli ääni, joka kehotti kokeilemaan - jos ei muuten niin irlantilaisuuden vuoksi.

Keskusteluja ystävien kesken on hyvin kaksikymppinen, mutta nuorten naisten - etenkin minäkertoja Francesin - tarina kiehtoo ja vetää puoleensa ihan tarpeeksi hyvin keski-ikäistäkin lukijaa. Loppujen lopuksi luin sitä mielelläni. Päähenkilöt, Frances ja tämän pitkäaikainen bestis/rakastettu Bobbi, opiskelevat yliopistossa kirjallisuutta, kirjoittavat ja lukevat tekstejä lavaklubilla. Nuorilla on vahvat mielipiteet ja halu näyttää, löytää paikkansa. Heidän tarpeensa erottua massasta ja toimia yksilöllisesti tekee heistä hyvin tunnistettavia ja monen nuoremman lukijan on varmasti helppo samaistua heihin. Frances läpikäy monelle (nuorelle) tuttuja tunne-elämään ja omaan vartaloon liittyviä tunteita.

Tarinan draama syntyy siitä, kun Frances rakastuu kolmikymppiseen, naimisissa olevaan, komeaan Nickiin, jonka vaimoon Bobbi on juuri tutustunut. Suhde pidetään salassa, se on tunteiden roihua, ylä- ja alamäkiä. Suhde aiheuttaa tunteiden vuoristoradan molemmissa, on syyllisyyttä ja epävarmuutta, mutta myös aitoa läheisyyttä ja yhdessäolon vahvuutta. Francesin ja Bobbin vahvalta vaikuttava suhde rakoilee myös välillä, ja mikä onkaan Nickin vaimon Melissan rooli siinä vaiheessa, kun suhde tulee julki? Asetelmissa on paikoin piirteitä, joita en ihan ymmärtänyt, muttei se haitannut lainkaan, päinvastoin!

Romaani pohjaa nimensä mukaisesti näiden neljän hahmon välisiin keskusteluihin, joissa puidaan rakkautta, politiikkaa, ihmissuhteita, perheitä - välillä ne ovat syvällisiä ja älykkäitä, välillä en kiinnostunut niistä lainkaan, sillä niitä leimasi usein liika yrittäminen. Keskusteluissa on paljon nuoren ihmisen idealismia ja etenkin Francesin ajatukset ovat välillä hyvin synkkiäkin, eikä siinä tietenkään ole mitään vikaa. Keskustelua ei siis ole pelkästään ystävien kesken, vaan myös hyvin paljon Francesin pään sisällä.Vähitellen päähenkilöiden elämästä ja taustoista paljastuu selittäviä tekijöitä, kuten isän alkoholismia, vaurautta tai avioeroja. Etenkin Francesin ja Nickin välinen kommunikointi takkuaa ajoittain niin pahoin, että lukijaakin harmittaa, on paljon mitä pitäisi uskaltaa sanoa mutta ylenpalttinen analyysi ja toisen tunteiden ennakointi menee usein kaiken edelle.

Rooneyn esikoisessa on paljon ansiokasta, kuten vaikkapa tekstin luontevuus. Siitä tietysti iso kiitos suomentajalle. Soljuvaa tekstiä on mukava lukea. Keveyttä rakenteeseen tuovat dialogit ja viestit. Ihailen myös Rooneyn luomia tilanteita, joissa hyvin usein tarkkailijan rooliin jäävä Frances joutuu näyttelemään ja peittelemään. Näiden tilanteiden vuoksi Frances jää helposti myös ulkopuoliseksi, ja lukijana minunkin oli vaikea tutustua häneen, vaikka hän minäkertoja olikin. Tällainen ristiriita ja vaikeus ymmärtää, miksi Frances suostui kyseisiin tilanteisiin kerta toisensa jälkeen, teki lukemisesta tavallaan jännää. Uskon että romaani jää elämään ja sen päähenkilöiden nuoruudessa on jotain niin ajatonta, että se tulee kestämään aikaa ja saa paljon lukijoita tulevaisuudessakin.

Kirjasta lisää blogeissa Kirsin Book Club, Lumiomena ja Kirja vieköön! Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 10: Kirja sijoittuu maahan jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa. PopSugar Reading Challenge: A book with a three-word title. Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen kohta 11: Koulu- tai opiskeluaikaan sijoittuva kirja.

Anni Saastamoinen: Sirkka

Anni Saastamoinen 2019. Kosmos. 188 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Sirkka-teoksesta on kohkattu nyt niin paljon somen kirjayhteisöissä, että pakostakin heräsi mielenkiinto. Ensin ajattelin kirjan osuvan hyvin Helmetin lukuhaasteen kohtaan 2: Iloinen kirja, mutta ei se siihen asettunutkaan. Sirkka on kyllä paikoitellen hyvinkin hauskaa luettavaa, muttei romaania iloiseksi voi sanoa.

Sirkka ihmettelee ihmisiä, joilla on tarve keksiä jotain uutta ja seikkalla ja vaihtaa. Jos jokin asia toimii ja on hyvä, voidaan todeta, että onpa hyvä. 

Sirkka on massaan katoava hahmo, ihminen jota on vaikea muistaa, joka ei pidä ääntä itsestään eikä juurikaan pidä ihmisistä. Sirkka elää omissa uomissaan, tyytyväisenä rutiininomaiseen ja sääntöjä noudattavaan elämäänsä. Vai onko hän kuitenkaan ihan tyytyväinen? Anni Saastamoinen on luonut ensimmäisessä romaanissaan päähenkilön, joka ei yleensä yllä siihen rooliin, vaikka onkin tuttu ja tunnistettava.

Tuskin meistä kellään on elämä mennyt täysin käsikirjoituksen mukaan eikä Sirkkakaan osannut nuorena nähdä, millaista aikuisuutta eläisi. Sirkan instroverttiys, epäsosiaalisuus ja suorasanaisuus - jos hän jotain sanoo - aiheuttavat huvittavia tilanteita. Typerät kanssakäymiset, oman tilan tarve, järjestyksen tarve, kaiken tarkoituksenmukaisuus - siinä Sirkalle tärkeitä ja Sirkkaa kuvaavia ominaisuuksia. Ja koska ihmisillä ei useinkaan ole taipumusta kokea samoin, joutuu Sirkka ottamaan heihin etäisyyttä. Kotona on kaikki hyvin. Silti lähikaupan ilmoitustaululla on pieni ilmoitus, joka ei jätä häntä rauhaan. Ja menneisyydessä ihminen, joka muistuttaa syyllisyydestä.

Sirkka herätti minussa huvittuneisuuden lisäksi myös sääliä, vaikkei hän sitä kaipaakaan. Ensialkuun ajattelin Saastamoisen rakentaneen tarinan, jossa yksin viihtyvä ihminen pelastetaan yksinäisyydeltä, lukija lakkaa säälimästä tätä, ja Sirkasta kasvaa enemmän "normaali". Aloin hieman jopa ärsyyntyä tästä kuvittelemastani kehityskaaresta, mutta sellaista ei onneksi tullutkaan. Kirjailija antoi Sirkan olla oma itsensä ja kokea itsensä täydeksi ilman ympäristön paineita, omalla tavallaan.

Nautin Sirkan osuvasta ja tarkasta ilmaisusta, joka on samalla tavalla lyhytsanaista ja yksioikoista kuin päähenkilönsäkin. Kieli sopii hyvin lyhyeen romaaniin, ja vaikka toistoakin on, se ei ehdi häiritä lyhyessä tarinassa. Piristävän erilainen romaani sekä kielellisesti että tarinaltaan, muttei nouse omassa alkuvuoden lukemistossani niiden suurimpien joukkoon.

Kirjastot ovat Sirkalle rakkaita, kuten raitiovaunut ja viherkasvit. Niinä hetkinä, kun kaikki elämässä tuntuu leviävän käsiin, voi joihinkin asioihin kuitenkin luottaa: kirjastoihin, kaupunkiliikenteeseen ja viherkasveihin. Kun itse toimii kuten on ohjeistettu, asiat toimivat, kuten ne on suunniteltu toimivaksi. 

Sirkan ovat lukeneet myös Tuijata, Amman lukuhetki ja Kirjarikas elämäni. Helmetin haasteessa päätin sijoittaa tämän kohtaan 34: Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana. Seinäjoen kaupunginkirjaston aikahaasteessa tämä sopii 2010-luvulla ilmestyneisiin. PopSugar Reading Challenge: A book by or about a journalist (Saastamoinen on toimittaja).

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

Elly Griffiths 2014. Englanninkielinen alkuteos The Outcast Dead. Suomentanut Anna Kangasmaa. Tammi 2019. 352 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Elly Griffithsin Ruth Galloway -mysteereitä on suomennettu vuodesta 2017 lähtien nyt kuusi, ja keväällä ilmestyy seitsemäs. Sarja on kaikkiaan tällä hetkellä yksitoistaosainen, joten nautittavaa riittää vielä muutamaksi vuodeksi. Sarjassa aikaisemmin ilmestyneet teokset ovat Risteyskohdat,  Januksen kivi, Jyrkänteen reunalla, Käärmeen kirous ja Korppikuningas.

Ruth Galloway on arkeologi ja Norwichin yliopiston professori. Laitoksen johtaja on saanut Ruthin mukaan amerikkalaiseen televisioproduktioon, jossa pureudutaan 150 vuotta sitten kuolleen Jemima Greenin, lapsia tappaneen Koukkumuorin, elämään. Naisen jäänteet ovat löytyneet eikä enää olekaan selvää, onko nainen ollutkaan niin karmea kuin mitä legendat kertovat. Samaan aikaan eräässä perheessä kuolee jo kolmas pienokainen. Kun taaperoita alkaa kadota muistakin perheistä, koetellaan rikoskomisario Harry Nelsonin ja hänen tiiminsä jaksamista.

Mitä tekemistä televisiotuotannolla, kuolleella lapsella ja kaappauksilla on toistensa kanssa, vai onko mitään? Miten tapahtumiin liittyy Ruthin ja Nelsonin ystävän Cathbadin tytär, joka saapuu kaupunkiin juuri samoihin aikoihin? Sarjan kuudes osa on hurmaavalla tavalla sekoitus historiaa ja arkeologiaa, rikostutkimusta, Norfolkin karua rannikkoa sekä sydämenasioita, ihan kuten edeltäjänsäkin. Ruth Galloway -sarjassa ei mässäillä takaa-ajoilla eikä verisillä yksityiskohdilla, vaan keskitytään taitavalla tavalla tunnelmaan ja ihmisten välisiin jännitteisiin.

Ruthin ja Nelsonin välinen suhde - tai voiko sitä ikinä määritellä yhdellä sanalla! - pitää lukijan koukussa, mutta tällä kertaa on muitakin suhteita, joita koetellaan tai ihmetellään. Uusia tuttavuuksia ovat Ruthin veli lapsineen sekä komea amerikkalainen historioitsija, joista molemmista saatetaan kuulla myöhemminkin. Ihmissuhdekiemuroista ja romantiikasta huolimatta nämä teokset eivät sorru imelyyteen, pikemmikin päinvastoin. Ruthin ja kumppaneiden hahmoihin on helppo samaistua, eivätkä heidän ratkaisunsa ole koskaan yksinkertaisia tai suoraviivaisia. Elämä ei mene suunnitelman mukaan.

Rikoksen kohteena lapset on tietysti rankka aihe eivätkä kaikki halua sellaisesta lukea, mutta kokonaisuutena Griffithsin teokset ovat aina teemasta riippumatta tunnelmallista luettavaa. Historia tuo tarinaan oman viehätyksensä ja syventää jännitystä. Tästä kiitos myös asiantuntevalle suomentajalle! Cathbadin hahmo ja tämän uskomukset tuovat mukanaan ripauksen magiikkaa ja uskoa hyvään. Pohjoiseen muuttanutta druidia ikävöidään, mutta ehkä saamme hänet jatkossa takaisin Norfolkiin.

Sympaattisesta teoksesta lisää blogeissa Luetut, Leena Lumi ja Kirjasähkökäyrä. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 30: Kirjassa pelastetaan ihminen. Popsugar Reading Challenge: A book with at least four stars in Goodreads. Seinäjoen kaupunginkirjaston aikahaasteessa tämä sopii aikajanalle "1800-luvulle sijoittuva kirja".