Richard Osman: Torstain murhakerho

Richard Osman 2020. Englanninkielinen alkuteos The Thursday Murder Club. Suomentanut Arto Schroderus. Otava 2021. 400 s. Kuva kustantajan.

Helmetin haastekohtaan 25 pitää lukea kirja, jonka nimessä on viikonpäivä tai kuukausi. Facebookin vertaisryhmään on koottu hyviä vinkkejä, joista poimin tämän leppoisan dekkarin. Osman on Britanniassa ilmeisen kuuluisa tv-persoona ja somessa hänellä on hurjasti seuraajia. Tällä teoksella hän on vallannut faneja myös kirjallisuuden puolelta, sillä teos ja sen seuraajatkin ovat olleet myyntimenestyksiä.

Coopers Chase on viehättävä eläkeläisille rakennettu yhteisö Kentin kauniissa maalaismaisemissa, entisen luostarin mailla. Siellä kokoontuu salaa torstaisin neljän vanhuksen ryhmä, jotka selvittävät jo unohdettuja murhatapauksia. Hurmaavan monipuolinen poppoo huolehtii toisistaan, ystävistään ja salaisuuksistaan. Moni on kuvitellut muuton senioriyhteisöön olevan elämän viimeinen väistämätön murhe, mutta ainakin näille neljälle on käynyt päinvastoin. He ovat löytäneet viimeisille vuosilleen tarkoituksen ja innostuksen.

Coopers Chasen häikäilemättömän omistajan Ian Venthamin bisneskumppani Tony Curran kuolee yllättäen, ja koska tapaus liippaa läheltä Ronia, yhtä Murhakerhon jäsentä, alkaa ryhmä selvittää johtolankoja yhdessä paikallisen poliisin kanssa. Ryhmässä etenkin Elizabeth, ilmeisesti entinen agentti, on korvaamaton. Hän keksii keinot löytää kadonneiksi luultuja ihmisiä, hänellä on vanhoja kontakteja ympäri Euroopan ja vainu, jota poliisi ei voi kuin kadehtia. Hänen ystävänsä Joyce kirjoittaa päiväkirjaa, jonka otteet vievät tarinaa eteenpäin muun kerronnan ohella.

Liittyykö Curranin kuolema luostarin kauniisiin ja monille arvokkaisiin maihin, vai löytyykö miehen menneisyydestä aaveita, jotka ovat saapuneet kostamaan? Kierrokset kiihtyvät, kun myös Ventham kuolee hautausmaan porteilla vanhusten järjestämän mielenosoituksen tuoksinassa. Paikallinen rikoskomisario, ylipainostaan ja yksinäisyydestään huolestunut Chris Hudson, saa avukseen innokkaan Donna de Freitasin, jolla on ollut omat syystä muuttaa Lontoosta maaseudulle. Murharyhmä ja poliisit tekevät yhteistyötä, mutta kenen ansiosta päästään lopulta syyllisten jäljille?

Richard Osmanin dekkarista löytyy jotain samaa kuin Minna Lidgrenin Ehtoolehto-sarjasta. Eläkeläiset ovat ihanan teräviä, salaperäisiä ja neuvokkaita. Monin paikoin hymyilyttää, kun he vetävät mutkat suoriksi tai harhautuvat tarkoituksellisesti aiheesta. Heillä on omat konstinsa saada ihmiset puolelleen ja paljastamaan salaisuuksia, he eivät pelkää kaivaa luita esiin tai penkoa talousrikollisten papereita. Ennen kaikkea he pitävät ystävien ja hyvien tyyppien puolta hämärissäkin olosuhteissa. Sillä kannattaako viimeisiä vuosia käyttää murehtimiseen tai syyttämiseen, kun voi pelata yhdessä shakkia ja juoda hyvää punaviiniä?

Tätä kirjaa on vaikea laskea käsistään, sillä se on nokkela yhdistelmä lempeyttä, huumoria, kimuranttia juonta ja käänteitä juuri oikeissa kohdin. Cozy crimea parhaimmillaan! En ottanut selvää, jatkavatko samat hahmot Osmanin seuraavissa teoksissa, mutta ellei ikä tule vastaan, näillä harmaahapsilla olisi siihen hyvät edellytykset. Samoin uskon että miellyttävän inhimillisessä poliisikaksikossa on aineksia jatko-osiin. Kirjasta myös blogeissa Luetut, Kirsin Book Club ja Kirsin kirjanurkka.

Laura Gustafsson: Mikään ei todella katoa

Laura Gustafsson 2023. Like. 263 s. Lainasin kirjastosta.

Kaikki lukemani Laura Gustafssonin teokset ovat tehneet vaikutuksen ja muokanneet kukin tavallaan maailmankuvaani. Huorasadun aikaan en kirjoittanut vielä blogia, mutta Korpisoturin herättämiä ajatuksia kuuden vuoden takaa voi lukea täältä. Tässä välissäkin on ilmestynyt teoksia, jotka varmasti kannattaisi lukea, mutta nyt siis oli vuorossa puheenvuoro eläinteollisuudesta. Jo ensimmäisen luvun otsikko 30 miljardia kanaa, 1,6 miljardia varpusta sävähdytti ja pelkäsin etten pysty ottamaan vastaan kaikkea sitä rehellistä tietoa, jota Gustafsson romaaniinsa lataa eläinteollisuudesta, mutta onneksi pystyin.

Niinhän ihmiset tekevät, satuttavat tietämättömyyttään muita lajeja, niitäkin, joita ajattelevat rakastavansa.

Ammattiaktivisti on tehnyt vuosia töitä paljastaakseen eläinteollisuuden harrastamaa vääryyttä, murskaavia lukuja ja moraalittomuutta. Hän on kuvannut videomateriaalia, sabotoinut turkistarhoja ja valistanut kansaa. Silti lihan kulutus kasvaa, eikä Suomi tee mitään turkistarhaukselle kansainvälisestä painostuksesta huolimatta. Maitoteollisuus kukoistaa, vaikka kasvispohjaistenkin vaihtoehtojen kulutus on kasvanut. Jaksaako aktivisti enää, löytääkö hän enää kipinää työlleen, uskooko hän enää tekevänsä vaikutusta?

Koira valistaa kasvonsa puoleeni. Ruskeat silmät kysyvät koko syvyydellään, mikä suunta valitaan.

Naapurin koira Epikuros siirtyy kuin huomaamatta aktiivistin huolehdittavaksi, sillä tämän on vaikea sulattaa naapurin pitkiä työpäiviä ja koiran heitteillejättöä. Uusi elämänkumppani tuo synkkään elämään valoa ja toveruutta. Samoin käy tuotantoeläinten turvatilalla, jonne aktivisti työkavereineen pestautuu vapaaehtoistöihin. Viikko venähtää suloisen Pentti-possun, kanojen, kukon, lampaiden ja hevosten parissa. Suuren mittakaavan aktivismi vaihtuu pienen mittakaavan avustus- ja hoivatyöksi, joka yllättäen antaa enemmän. Aktivisti huomaa sykkeensä tasaantuvan, mielialan kohenevan ja yöunien parantuvan.

Porsas toimii kuin defibrillaattori, iskee sydämeni käyntiin.

Keski-ikäistynyt aktivisti kärsii pitkään kestäneestä syömishäiriöstä, painontarkkailusta sekä epäsäännöllisestä ruoka- ja vuorokausirytmistä. Gustafsson on luonut hahmon, josta en voi olla ajattelematta, että onkohan hänessä vähän kirjailijaa itseään. Oli tai, ei sillä väliä; päämäärätietoinen, aika sekopäinen ja teräväsanainen nainen ottaa haluamansa, antautuu lajirajat ylittävän kumppanuuden edessä ja jatkaa sitkeästi itsestään välittämättä. Ekologisuuden lisäksi teos on vahvasti feministinen.

Ajattelen maa- ja metsätalousministerin tappamista. Siitä yleensä tiedän, että on PMS.

Gustafssonin tyyli on tallella, se vie mukanaan ihan omanlaiseensa pyörteeseen. Kieli on hurjan anteeksipyytelemätöntä ja rehellistä. Kirjan lukujen otsikot pysäyttävät tietoiskumaisilla faktoilla ja numeroilla. Rujot ja navetalle haisevat hahmot osaavat olla myös seksikkäitä. Gustafsson laittaa aktivistinsa päähän sanoja ja ajatuksia, joille ei voi välillä muuta kuin nauraa ääneen. Ja vaikka näkökulma on ihmislajin, antaa Gustafsson hyvin äänen myös muille lajeille. Eläinteollisuus saattaa olla ylivoimainen vastustaja, mutta romaani ei sorru liialliseen epätoivoon, vaikka siihen todella olisi aihetta.

Luin Gustafssonin romaanin vajaa viikko sitten ja huomaan sen jo hieman vaikuttaneen valintoihini. Samansuuntaisia ajatuksia syömistottumusteni muuttamiseksi minulla on toki ollut aikaisemminkin, mutta tämä antoi lisää vauhtia tekoihin pelkkien ajatusten ja aikomusten sijaan.

Laura Dave: Suojele häntä

Laura Dave 2021. Englanninkielinen alkuteos The Last Thing He Told Me. Suomentanut Karoliina Timonen. WSOY 2023. 342 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Elokuu vierähti kantaaottavien tai synkkiä tulevaisuudennäkymiä tarjoavien romaanien parissa, ja ennen kuin aloitin Laura Gustafssonin Mikään ei todella katoa -romaania, päätin lukea väliin jotain nopeaa ja kevyttä. Kirjasomesta löytämäni yhdysvaltalainen Suojele häntä oli tähän tarpeeseen juuri oikeanlainen. Se vetäisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta, siinä oli sopivasti siirappia ja tunteita, sekä juonenkäänteitä ja takaa-ajoa.

Hannah on muuttanut Kalifornian Sausaliton pikkukaupunkiin New Yorkista tuoreen aviomiehen perässä. Eräänä päivänä Owen ei palaakaan töistään koodausyrityksestä Shopista. Hän on jättänyt vaimolleen viestin Suojele häntä sekä teini-ikäiselle tyttärelleen Baileylle kassillisen rahaa. Pian Hannah ja Bailey kuulevat uutisista Shopin katastrofaalisesta tilanteesta, jota FBI tutkii. Onko Owen tehnyt yrityksen puolesta jotain rikollista, jotain minkä vuoksi hänen täytyy kadota?

Tilannetta ei helpota se, että Bailey on menettänyt äitinsä pienenä, eikä voi sietää uutta naista kodissaan. Heidän on kuitenkin nyt yhdessä selvitettävä, mitä Owenille on tapahtunut. Hannah alkaa koota vihjeitä Owenin elämäntarinasta, liittovaltion sheriffien kysymyksistä ja Baileyn varhaisista muistoista. Vihjeet vievät heidät Texasin Austiniin, jossa vastaanotto ei ole lämmin. Naiset penkovat asioita liikaakin, Bailey alkaa muistaa enemmän ja pian heitä on vastassa rikollisjärjestö, joka haluaisi kovasti tietää, missä Owen piileksii.

Hannah ja Bailey joutuvat tekemään ratkaisuja, joita Owenin menneisyyden tunteva tutkija ei suosittele, mutta he eivät voi mielestään luottaa muihin kuin itseensä. Heidän päätöksensä on lopulta sydäntäsärkevä, mutta ainoa mahdollinen, sillä turvallisuudesta ei voi tinkiä. Juonen ohella kirjailija on nähnyt vaivaa hahmojen moniuloitteisuuden luomiseksi. Hannahin lapsuus on vaikuttanut horjuttavasti hänen rakkauselämäänsä, mutta nykyisen perheen eteen hän on valmis tekemään uhrauksia. Owen on onnistunut yksin kasvattamaan itsevarman teinin, jonka suhde äitipuoleen vahvistuu koettelemusten myötä - tietysti. Ihmissuhteiden osalta tämä romaani on siis varsin ennalta-arvattava ja jopa siirappinen, mutta hahmot on silti varsin hyvin rakennettu.

Sellainen takuuvarma välipalaromaani, joka ei välttämättä muuten jäisi mieleen, mutta katoaminen ja uudelleen aloittaminen on aina kiehtonut minua (!), joten todennäköisesti pyörittelen Hannahin tai Owenin kohtaloa vielä hetken mielessäni. Kirjasta myös blogeissa Luetut, Kirjasähkökäyrä ja Hemulin kirjahylly.