Luin Hesarista tämän kirjan arvostelun syksyllä ja päätin heti, että se kannattaa ostaa lahjaksi perheenjäsenelle. Näin pääsin itsekin lukemaan sen jonottamatta. Kirja on ollut ilmestymisvuonnaan Saksan myydyin kovakantinen teos ja arvostelumenestys. Hienoa, että Kustantamo Huippu on ottanut sen listoilleen; en olekaan aikaisemmin tällaisesta kustantamosta kuullut - enkä sen puoleen kirjailijastakaan, vaikka hän on Saksan merkittävimpiä nykykirjailijoita.
36-vuotias Dora muuttaa Berliinistä maalle pieneen Brackenin kylään, josta hän on ostanut vanhan talon. Korona on juuri sulkenut ihmiset sisätiloihin, etäälle toisistaan, eikä Dora jaksa kuunnella miehensä alati yltyvää saarnaa ilmastonmuutoksen puolesta. Dora on kyllä samalla puolella, mutta kokee parisuhteensa täysin näivettyneeksi ja kaipaa yksinoloa.
Maalla hän tarttuu toimeen ja ryhtyy muokkaamaan vanhaa pihamaata. Ennen pitkää hänen on tehtävä tuttavuutta naapureiden kanssa, halusi hän tätä tai ei. Pihamuurin toisella puolella asuva Gottfried Proksch eli Gootti tunkeutuu Doran elämään tuomalla tälle huonekaluja ja valtavan huonekasvin kolkkoon taloon. Gootin pieni tytär tekee myös tuttavuutta, ystävystyy Doran pienen Roope-koiran kanssa eikä mene kauan kun Dora huomaa elävänsä rinnakkaiseloa tunnetun kylänatsin kanssa.
Kuin vastapainoksi äärioikeistolaiselle Gootille, naapurustossa asuu myös miespari, joka työllistää siirtolaisia tilallaan. Naapurusten arvot ja kannat eivät voisi olla kauempana toisistaan, ja Dorakin joutuu kamppailemaan tunteidensa kanssa. Toinen puoli hänestä viihtyy Gootin ja lapsen kanssa, kun taas toinen puoli vihaa miehen menneisyyttä, mielipiteitä ja humalaisia kannanottoja. Gootti on kuitenkin se, joka saa Doran mielen keskittymään hetkeen ainaisen puntaroinnin ja ajattelemisen sijaan.
Yli-ihmisissä on monta mielenkiintoista ja ajankohtaista teemaa. Se näyttää kaupunkilaiselle, ettei maaseutu ole välttämättä sellainen idylli kuin moni ajattelee. Romaani yhdistää herkullisella tavalla hyvin erilaisia ihmisiä erilaisine taustoineen ja maailmankuvineen. Se ei asetu kuplaan vaan tarkoituksella poksauttelee sellaiset olemattomiin. Se onnistuu hieman avaamaan näkymää sinne, mistä löytyy syy äänestää äärioikeistoa herättämättä kuitenkaan sympatiaa. Kylänatsi kavereineen ei sellaista ansaitse, mutta ihmisyyttä se ei heistä vie.
Romaani on kirjoitettu korona-aikana ja siinä onkin toinen teema, jolla herkutellaan. Zeh'n tyyli on raikkaan satiirinen: on niitä jotka saarnaavat rajoitusten puolesta, on niitä jotka näyttelevät noudattavansa niitä ja niitä, jotka vähät välittävät. On ihmisiä jotka asettuvat koronan yläpuolelle ja tilanteita, jotka sotivat kaikenlaista logiikkaa vastaan. Keskeiseen rooliin romaanissa nousee Doran lääkäri-isä, eräänlainen yli-ihminen hänkin. Huoli ilmastonmuutoksesta riehuu taustalla, ensin Doran miehen puheissa, sen jälkeen mediassa, jota nainen alkaa vältellä rauhoitellakseen omaa mieltään. Tuntuu, että kaikkeen on vain äärimmäisiä näkökulmia; siinäkin yksi osuva nosto nykyajasta.
Mietin lopuksi myös pihamuuria Doran ja Gootin välillä. Ei liene sattumaa, että nimenomaan Berliinin lähellä eletään muurin molemmin puolin, ja että muurin toiselle puolelle on henkisesti pitkä matka. Muuri ikään kuin symboloi Doran ja Gootin ystävyyttä. Se on paikka joka erottaa ja peittää, mutta se myös kutsuu illan viimeiselle tupakalle ja hätätilanteessa sen yli on helppo loikata. Merkittävä hahmo on myös Gootin pieni tytär Franzi, joka omalla läsnäolollaan maadoittaa Doran, saa muistelemaan omaa lapsuutta ja suhdetta vanhempiin.
Satiirisen otteen, ilkikurisen huumorin ja rohkeitten ajankohtaisten teemojen lisäksi Yli-ihmisissä on lempeyttä, joka etenkin loppua kohden voimistuu. Hetken mietin, että meneekö se imelyyden puolelle, mutta hömppää tästä ei saa tekemälläkään, siihen romaani on ihan liian älykäs ja monisäikeinen. Yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista! Sitä on kovasti kehuttu myös blogeissa Amman lukuhetki, Donna mobilen kirjat ja Tuulevin lukublogi.
