Kamila Shamsie: Ystävistä parhain

Kamila Shamsie 2022. Englanninkielinen alkuteos Best of Friends. Suomentanut Cristina Sandu. Gummerus 2023. 336 s. Lainasin kirjastosta.

Olinkin jo odotellut Shamsielta lisää laatukirjallisuutta. Hänen edellinen romaaninsa Joka veljeään vihaa on kuuden vuoden takaa. Se oli sinä vuonna ehdottomasti parasta käännöskirjallisuutta, eikä huono ollut pari vuotta aikaisemmin kirjoitettu Jumala joka kivessä -kirjakaan, jota kehuimme lukupiirissä.

Pakistanin Karachissa kasvaneen Shamsien kirjat ovat niittäneet lukuisia palkintoja ja palkintoehdokkuuksia. Pakistan näkyy teoksissakin. Ystävistä parhain lähtee liikkeelle Karachista vuonna 1988. Ystävykset Zahra ja Maryam ovat vasta 14-vuotiaita, mutta jo kovin nälkäisiä kokemaan kaikenlaista. Pakistan on uuden alun kynnyksellä, kun Benazir Bhutto nousee valtaan. Nuori naispresidentti saa tytöt haaveilemaan vapaudesta, oikeuksista ja menestyksestä. Yhteiskunta ja ympäristö ovat kuitenkin vielä täynnä sääntöjä, joita täytyy noudattaa, etenkin tyttöjen. Tyttöpelko on arkipäivää miesten maailmassa, eikä Karachissa pysty kapinoimaan samalla tavalla kuin George Michaelin Lontoossa.

Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin Lontoossa asuu ihmisoikeuksia ja maahanmuuttajien oikeuksia ajava, vaikutusvaltainen Zahra. Hänen paras ystävänsä Maryam menestyy yrityskaupoilla ja omaa varallisuuden, josta moni vain haaveilee. Heidän polkunsa menestykseen on ollut hyvin erilainen, mutta elämät ovat kulkeneet rinta rinnan. Maryam seurustelee Zahran ystävän kanssa ja heidän lapsensa on Zahran kummitytär. Naiset käyvät yhdessä kävelyllä joka sunnuntai ja ovat Lontoossa kuin kotonaan. Heillä on mahdollisuus vaikuttaa niin yksittäisten ihmisten elämiin kuin poliittisiin päätöksiinkin. Politiikka alkaakin vähitellen tunkeutua heidän väliinsä, etenkin kun menneisyydessä on yhteinen kokemus, jota he eivät ole unohtaneet.

Päättyykö sinnikäs, kahden hyvin erilaisen, mutta yhteisen historian omaavan naisen ystävyys Zahran holtittomaan valintaan vai Maryamin kostonhimoon? Sietääkö Zahran omahyväinen maailmanparantajasydän sen, että Maryam pystyy asettamaan henkilökohtaisen yleisen edelle? Jaksaako Maryam enää ottaa vastuuta tapahtumasta, josta he molemmat traumatisoituvat 14-vuotiaina? Romaanin alku on hurmaava yhdistelmä teinityttöjen maailmaa ja jännittävää politiikkaa diktatuurin varjossa. Vuoden 2019 Lontoossa törmäävät arvot, nykyajan ilmiöt ja draaman sävyttämät suhteet. Shamsien romaani on hyvin kiinni nykyajassa ja siihen vaikuttavista ilmiöistä. Olinkin varma, että Shamsie ottaa jollakin tavalla kantaa mm. maahan muuttavien ihmisten kohtaloihin.

Shamsien teksti on terävää ja älykästä, ja Sandu on suomentanut sen sujuvalla varmuudella. Ystävyyden ja pitkäaikaisten suhteiden kuvaaminen tuo tarinaan lämpöä, toivoa ja tunnelmaa. Tunnelma törmää ulkomaailman kanssa, jossa täytyy pärjätä uskonnon, taustan, politiikan ja julkisuuden kanssa. Yhdistelmä on ihastuttavan poksuva, yllättävä ja sopivan jännitteinen. Shamsien teos on selkeän feministinen ja sen pääosissa on ainoastaan naisia. Miehet ovat rakastavan isän tai kannustavan isoisän roolissa, asemaansa hyväksikäyttävän pojan tai pojaksi jääneen miehen roolissa. Se mitä arvostan romaaneissa kovasti on se, että opin lisää maailmasta. Niin tälläkin kertaa.

Ehdottomasti vuoden parhaimmistoa ja kadun sitä, etten ostanut sitä omakseni. Upeasta romaanista myös blogissa Anun ihmeelliset matkat. 

Kirjamessuilla Helsingissä

Tämä on päivittyvä postaus Helsingin kirjamessuilta. Ensimmäistä kertaa yritän viettää siellä kaikki neljä päivää - tai ainakin sen minkä jaksan! 

Alla suunnitelmani. Listaan kiinnostavimmat haastattelut ja keskustelut - katsotaan mitä niistä käyn oikeasti kuuntelemassa, sillä aion toki myös tavata ystäviä, syödä ja shoppailla. Muokkaan kutakin päivää illalla sen mukaan mitä oikeasti tein.

Torstaina 26.10.

11.30    Sara Al Husainin uutuusromaani Huono tyttö on jo joululahjalistalla! - En tietenkään ehtinyt junalta tähän. Ihan epärealistinen haave.

12.00    VALTA - Identiteetit: Keiden äänet kuuluvat suomalaisessa kirjallisuudessa? - Kun saavuin messuille, olin valtavan nälkäinen, joten kävin ensiksi syömässä!

12.30    Riikka Sandbergin romaani Ørja on samoin lukulistallani. - Tämän kuuntelin ihan oikeasti. Mielenkiintoinen esikoisromaani, johon kirjailija on saanut inspiraatiota pienestä kotikaupungistaan, matkaltaan Norjaan sekä isoisänsä veneenveistoammatista. Kirja on pitkälti naisten tarinaa ja sen päähenkilö Iisa vaikuttaa piristävällä tavalla erilaiselta. Teoksessa on ystävyyttä, sodan varjoja, jäätikön romahtaminen, ulkopuolisuutta sekä nauhoituksia, joita Iisa lukee kuolleelle äidilleen.

Otavan edustaja haastattelee Riikka Sandbergia

13.30     Anna-Leena Härkösen haastattelu romaanista Huomenna hän ei tule ei ollut alkuperäisellä listallani, mutta koska halusin jotain kuunnella, suuntasin Senaatintori-lavalle. Härköstä on hauska kuunnella, hän on humoristinen, ronski ja suorasanainen. Teoksessa kuusikymppinen Elsa jää yksin ja alkaa etsiä itseään, muun muassa rahalla ostetun seksin avulla. Asetelma sivuun jääneen Elsan ja häntä ympäröivien dominoivien miesten välillä on mielenkiintoinen ja tärkeä nostaa esille.

Haastattelussa Anna-Leena Härkönen

14.00    Heti perään haastateltiin Minna Lindbergiä romaanista Sävelsinkö? Lindgren on musiikin asiantuntija, mikä näkyy romaanin päähenkilöiden osaamisessa. Vanhus ja nuori tutkija tapaavat, heidän välillään on alkuun kömpelyyttä, mutta yhteys löytyy. Vanhuksella on alkava muistisairaus - teema, jota Lindgren on aikaisemmin tutkinut, ja tämä teos onkin osa rahoitettua tutkimushanketta. Romaani ottaa kantaa myös humanististen alojen alasajoon ja mahdolliseen kuolemaan!

Haastattelussa Minna Lindgren.

16.30    Iida Turpeisen esikoisromaani Elolliset on kerännyt paljon kehuja ja sekin on varausjonossa.- Tätä en jäänyt enää odottamaan, vaan lähdin kirjautumaan hotellihuoneeseeni, jotta ehdin illaksi kyläreissulle.

Perjantaina 27.10.

Perjantain ohjelmassa on paljon mielenkiintoista kuunneltavaa, mutta tiedän jo, että iltapäivästä eteenpäin en näihin pääse. Tapaan kirjaystäviä ja menen illaksi keskustaan syömään. 

11.00    Lari Karjula: Ymmärrä uupunutta, johda uuvuttamatta - Olemme keskustelleet ystäväni kanssa paljon työuupumisesta ja johtamisesta, joten tämä tuntui tärkeältä. Teosta ei ole kirjoitettu uupuneelta uupuneelle, vaan oppaaksi esihenkilöille ja avuksi asian ymmärtämiseksi. Lyhyestä esityksestä jäi pari hyvää pointtia mieleen, kuten työntekijöiden tuntemisen merkitys ja erilaisten tarpeiden tunnistamisen merkitys. Karjula kertoi keskustelleensa aiheesta yritysjohtajien kanssa, mutta toivon hänen keskustelevan myös julkisen sektorin esihenkilöiden, kuten rehtoreiden ja koulutuspäälliköiden kanssa.

Kuvassa Lari Karjula ja kuva hänen teoksestaan.

 

11.30    Suurteoksia II - Minulla on ensimmäinenkin osa vielä lukematta, mutta olipa kiva päätyä kuuntelemaan Saara Turusta, joka on toinen kirjan toimittaneista, sekä E.L. Karhua, joka on yksi kirjoittajista. Teoksessa siis joukko kirjailijoita kertoo heihin vaikutuksen tehneistä, rakkaista tai muuten tärkeistä teksteistä. Tällaisista teoksista saa varmasti vinkkejä harvinaisemmistakin teksteistä ja näkökulmista. 

Kuvassa Petra Maisonen haastattelee E.L. Karhua ja Saara Turusta.

12.00    VALTA - Presidenttiehdokkaat: Miten kirjallisuus on rakentanut polkuani valtaan? - Tämäpä olikin kiehtova ja jotenkin mieltä ylentävä ohjelmanumero. Ehdokkaat olivat saaneet tehtäväksi valita kaksi kirjaa, ensimmäisen siitä, mitä he ovat oppineet vallasta ja toisen varoittavana esimerkkinä vallasta. Ehdokkaiden puheenvuoroista tuli tunne, että valtaosalla heistä on laaja kirjallinen sivistys ja he lukevat monipuolisesti. Tunnelma oli rento eikä ehdokkaiden tarvinnut väitellä, kuten vaalitenteissä. Lisää tällaisia vaaliohjelmia!

 

Kuvassa Ville Blåfield ja kahdeksan presidenttiehdokasta.

13.00    Tiina Laitila Kälvemarkin romaanit täytyy aina lukea, olen ihan fani! Hänen uutuusteoksensa Pimeän ja valon sonaatit kertoo vaikeista kokemuksista, valinnoista, erikoisesta ystävyydestä ja musiikista. Se sijoittuu pienelle pohjoispohjalaisella paikkakunnalle, joka muistuttaa kirjailijan kotikuntaa Kärsämäkeä, jossa minun mummulani sijaitsi, ja olen ymmärtänyt, että kirjailijan äiti ja tätini olisivat olleet ystäviä lapsena. Ihana löytää suosikkikirjailijasta tällaisia yhteyksiä!

WSOYn edustaja haastattelee Tiina Laitila Kälvemarkia.

14.00    Janne Saarikiven Hankalat sanat kiinnostaa kieli-ihmistä, kuten muutkin hänen teoksensa. - Saarikiven tämänkertainen esitys jätti erään asian kuitenkin hiertämään hampaankoloon, mikä valitettavasti saattaa vaikuttaa lukukokemukseeni. Aion silti lukea kirjan, mutta en enää taida toivoa sitä joululahjaksi. Olen kuitenkin varma, että hänen sekä etymologinen osaamisensa että pohdintansa sanoista on edelleen yhtä kiehtovaa kuin ennenkin.

HS:n toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen haastattelee Janne Saarikiveä.

 

Saarikiven jälkeen tapasin ystäviäni. Kävimme kuohareilla ja kiertelimme messujen kirjaosastoilla muutaman tunnin. Viiden maissa lähdin kaupungille illanviettoon, joten alla olevat ohjelmanumerot jäivät välistä.

15.00    Rosa Liksom ja Väylällä Suomesta Ruotsiin: suomalaisesta kirjallisuudesta Ruotsissa.

15.30    Jenna Kostetin Kuuden Katariinan jäljillä odottaa kirjaston varausjonossa.

17.30    Satu Rämö kertoo sarjansa toisesta osasta Rósa ja Björk.

18.00    Yannick Lahden ja Matti Mörttisen Populismin anatomia oli lukupiirimme kirjana keväällä.

18.00    Pirkko Saision elämäkerta Sopimaton olisi myös kiinnostava.

18.30    Tuomas Aitonurmen esseekokoelma Ruumiin ylittävä ääni on luettu mutta vielä postaamatta.

Lauantaina 28.10.

Lauantaina ei pitäisi olla mitään sosiaalisia esteitä listani toteuttamiseksi. > Eikä ollutkaan. Ihan kaikkia näistä en käynyt kuuntelemassa, vaan jotain muuta tuli tilalle.

11.30    Tietokirjailijapalkintojen jako 23. kerran. - Täällä kävin, mutta palkintojen saajat täytyy kyllä luntata netistä, en nimittäin tehnyt muistiinpanoja. Onnea kuitenkin voittajille ja mielenkiintoisille teoksille!

12.00    VALTA - Kustantajat, kirjailijat, kriitikot: Kuka käyttää valtaa kirjallisuudessa? - Todella mielenkiintoinen keskustelu, jossa tuli esille muun muassa aiheen valinta, yleisön toiveet ja vaatimukset, kirjailijan valta, toimeentulo, kulttuurin arvostus ylipäätään sekä kritiikin vastaanottaminen, toki myös kritiikin kirjoittaminen. Mukana keskustelussa ja kuvassa kirjailijat Vilja-Tuulia Huotarinen, Ville Hytönen ja Saara Turunen, kriitikko Vesa Rantama sekä haastattelija Salla Vuorikoski.

12.30    Alex Schulmanin haastattelu ruotsiksi olisi kiehtovaa kuunnella. - Yritin mutta en pysynyt perässä. Onneksi sain kaksikin uutta tilaisuutta, joista alla lisää.

13.00    BookBeat palkitsee vuoden kotimaisen tulokkaan ja vuoden dekkarin. - Onnea uudelle tulokkaalle Sara Al-Hussainille, jonka esikoisteos Tuhma tyttö on ollut melkoinen sensaatio ainakin BookBeatin mittausten perusteella. Kirjailijanalku oli itsekin hieman päästään pyörällä kaiken tämän suosion keskellä. Vuoden dekkaripalkinto meni jo toistamiseen Koskisen isälle Seppo Jokiselle, onnea!

Sara Al Husaini saa palkinnon Anni Ihamäeltä.

13.30    Luin juuri tänään Hesarista Sirpa Kähkösen haastattelun taustoista romaaniin 36 uurnaa. - Koskettava haastattelu äidistä ja tyttärestä, suvusta, onnettomuudesta, väärinymmärtämisestä, päiväkirjasta ja kirjailijan saavuttamasta mielenrauhasta. Teos on Kähkösen romaaneista autofiktiivisin, omaelämäkerrallisin ja selvästikin osa hänen surutyötään äidin kuoleman jälkeen.

HS:n Arla Kanerva haastattelee Sirpa Kähköstä.

14.30    Utopiat ja dystopiat: Millaisia asioita kirjallisuudella voidaan tavoitella? - Kirjailijat Siiri Enoranta ja Jani Saxell vastasivat kysymyksiin. He totesivat mm. etteivät dystopia ja utopia ole ihan selvärajaisia vaan teoksessa voi hyvin olla molempia, kuten Enorannan Maailmantyttärissä. Genre vastaa usein pelkoon, toiveisiin ja on tapa käsitellä tulevaisuusahdistusta. Haastattelija Antti Leikas toi mielenkiintoisella tavalla mukaan myös Raamatun. Maailmantyttäret menee minulla lukulistalle.

15.00    Alex Schulmania haastatellaan toisenkin kerran herkästä romaanista Kiirehdi rakkain. - No nyt ymmärsin paremmin, kun haastattelu oli englanniksi. Tässä keskustelussa keskiössä oli Schulmanin suomalaistaustainen isä, josta kirjakin kertoo. Alex kertoi suhteestaan suomalaisuuteen ja oli esimerkeissään hyvin hauska. Hän kertoi miten herkkien ja tunnelmaltaan melankolisten romaanien ajavana voimana on kipu, jota hän kirjoittaessaan työstää. Myöhemmin kuuntelin Schulmania ja Baba Lybeckiä myös kirjakaupan haastattelunurkkauksessa, jossa keskusteltiin kirjoittamisesta enemmänkin. Odotan jo kovasti uutta teosta!

Baba Lybeck sai haastatella ihanaa Alex Schulmania päivän aikana kolme kertaa.

15.30    Kjell Westön romaani Molly & Henry on ollut syksyn tapaus, kuten hänen romaanit yleensäkin. - Tämän aikana tein sitten kuitenkin jotain muuta, joten Westö jäi väliin.

16.00    Tuluston & Kylmälän lukupiirissä Laura Gustafssonin vaikuttava Mikään ei todella katoa. - Anna Tulusto haastatteli Gustafssonia ja mukana keskustelussa oli lukija Heli Katainen. Aiheena oli tietysti eläimet ja ihmisen suhde muunlajisiin tovereihin. Romaanin Epikuros-niminen koira oli tehnyt vaikutuksen lukijoihin ja avannut silmiä jollekin uudelle. Mielenkiintoinen oli myös kunkin näkemys kirjan nimestä: viittaako se tuotantoeläimiin, ihmisen toimintaan vai rakkauteen?

Laura Gustafssonin kirjasta keskustelivat Anna Tulusto ja Heli Katainen.

16.30    Keskustelu kirjagramin merkityksestä kirjailijoille. - Kävikin niin, että menin tämän sijaan kuuntelemaan Maija Vilkkumaata, joka on kirjoittanut elämäkertansa yhdessä kirjailija Miina Supisen kanssa. Ystävä Anna Tulusto haastatteli. Tämä oli hyvä valinta, vaikka en sitä ensialkuun ajatellut, mutta onhan Maija Vilkkumaa eräänlainen sukupolvikokemus, lasikattojen rikkoja ja esimerkki monelle naismuusikolle. Elämäkerrassa annetaan tilaa työlle eli biisien teolle, mutta mukana on myös arki, nuoruuden mahdollisuudet ja naiselle tärkeät asiat.

Tulusto tässäkin. Vieraina Maija Vilkkumaa ja Miina Supinen.

17.30    Sofi Oksanen: Samaan virtaan - Putinin sota naisia vastaan - Oksanen on niin varmaotteinen ja vakuuttava puhuja, ettei parempaa olekaan. Hän latasi tulemaan, kun aiheena oli Neuvostoliitto, Venäjä ja Putin ja heidän misogyniansa. Oksanen on itsekin venäläistrollien vihan kohde ja joutuu sietämään mm. fasistiksi nimittelyä. Ostin kirjan, sillä haluan tietää lisää aiheesta, joka kattaa usean vuosisadan aina Katariina Suuren käskyistä asti. Miksi armeijat käyttävät seksuaalista väkivaltaa aseena?

18.00    Silvia Hosseini: Kirjallisuuden kiihottava historia antiikista nykyaikaan - Piristävämpi keskustelu ja näkökulma seksiin. Hosseinilla oli hauskoja esimerkkejä niin keskiajan arabeilta kuin viktoriaanisen ajan Englannista. Seksuaalisuutta on kuvattu kautta aikojen kirjallisuudessa, mutta siihen on vaikuttanut kulloinenkin ilmapiiri, naisen asema, politiikka, suhde uskontoon... Se mikä olisi nykyään kilttiä, on saattanut jonain aikakautena olla hurjan rohkeaa ja toisin päin. Hosseinilla on ollut valinnanvaikeus ja iso työ aineiston rajaamisessa. Kulttuurihistoriallinen teos, joka olisi kiva lukea.

Arla Kanerva haastatteli myös Silvia Hosseinia.

Päätin lopettaa messutohinan osaltani tähän ja jättää sunnuntain pois ohjelmastani. Tein lopuksi hieman ostoksia, kirjoja itselleni ja lahjaksi sekä pari kaunista muistivihkoa töihin. Tunnelma oli illalla hotellihuoneessa messupäivien jälkeen erittäin tyytyväinen ja odotan innolla kaikkia uusia teoksia, joihin pääsen lähitulevaisuudessa tutustumaan.

Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa

Tove Alsterdal 2012. Ruotsinkielinen alkuteos I tystnaden begravd. Suomentanut Katriina Huttunen. Gummerus 2013. 409 s. Lainasin kirjastosta.

Tämä dekkari osui silmiini, kun etsin Pohjoiseen lukuhaasteeseen Torniojokilaaksoon sijoittuvaa romaania. Haudattu hiljaisuuteen sijoittuu jokilaakson läntiselle eli Ruotsin puolelle. Se on ollutkymmenisen vuotta sitten kovasti kehuttu teos eikä pelkästään dekkari, vaan myös mielenkiintoinen suku- ja sotahistoria.

Toimittaja Katrine Hedstrand palaa Lontoosta Tukholmaan hoitamaan dementoitunutta äitiään. Äidillä on autioitunut kotitalo pohjoisessa aivan Torniojoen varrella Kivikankaan kylässä, josta perikunta saa kiinnostavan tarjouksen. Katrinen täytyy kuitenkin päästä ensin katsomaan millaisesta talosta on kyse. Samaan aikaan Kivikankaalla entinen hiihtäjälegenda Lapp-Erik Svanberg tapetaan raa'alla tavalla. Pohjoisessa Katrine törmää menneisyyteen, josta hänelle ei ollut kerrottu mitään. Miksi äiti lähti kylältä niin nuorena ja miksei hän ollut pitänyt yhteyttä sinne jääneisiin?

Katrine ei malta olla sekaantumatta Lapp-Erikin kuolintutkimukseen. Samalla hän penkoo äitinsä pientä taloa, josta löytyy vihjeitä isoäidin nuoruudesta. Kylälläkin muistetaan hyvin Siri ja tämän tytär Ingrid, mutta kuka oli Ingridin isä? Samalla kuin oikeistohallitukset johtivat Ruotsia ja Suomea 1930-luvulla, innostuivat monet nuoret Neuvostoliiton sosialismista. Kivikankaaltakin lähti kolme nuorukaista Karjalaan rakentamaan parempaa maailmaa. Heistä yksi kirjoitti kirjeitä Sirille, mutta ei koskaan saapunut hakemaan tätä luokseen. Vain yksi heistä palasi ja on nyt lähes satavuotiaana valmis kertomaan, mitä Karjalassa tapahtui.

Sukututkimus vie myös Katrinen Karjalaan, josta hän löytää vihjeitä elossa olevasta sukulaisestaan Pietarissa. Suurkaupungissa on myös rikollisjärjestö, jonka häikäilemätön jäsen piilottelee jotain tai joltakin. Bulvaanin välityksellä hän onnistuu ostamaan Kivikankaalta talon ja päätyy Katrinen uudeksi naapuriksi. Onko venäläisen tulo pohjoiseen kylään pelkkää hiljaisuuden kaipuuta vai onko hänellä jotain tekemistä vanhan hiihtäjän kuoleman kanssa? Haaparannan poliisi ainakin tuntuu olevan tutkimuksissaan aivan hakoteillä. 

Lopulta sukuhistoria ulottautuu lähemmäs Katrinea kuin hän olisi koskaan uskonut. Surmatöiden ja muinaisten varkauksien taustalta paljastuu ahneutta ja huolta ihmisarvoisesta elämästä ankarissa olosuhteissa. Arkistoista löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia 1930-luvulta ja nykyinenkin Karjala näyttäytyy kuin toisena maailmana Katrinelle. Pohjoinenkin on eksoottinen kokemus Tukholmassa kasvaneelle, Lontoossa asuneelle naiselle, joka vähitellen huomaa kiinnittyvänsä kylään, josta hän ei tiennyt aikaisemmin mitään.

Haudattu hiljaisuudessa on melkoinen paketti pienestä kyläyhteisöstä, 1930-luvun politiikasta ja tapahtumista, järjestäytyneestä rikollisuudesta ja oman paikan etsimisestä. Siinä on pieni rakkaustarina, paukkuvaa pakkasta, uskoa parempaan huomiseen, liian uteliaita mummoja ja hylättyjä lapsia. Minun makuuni siis hieman liikaa aineksia, ja etenkin tämän päivän Pietariin sijoittuvat osat jäivät irralleen muuten mielenkiintoisesta ja ehjästä kokonaisuudesta. Suosittelen silti - tämä ei ole ihan perusdekkari ja sopii etenkin historiasta kiinnostuneille. Loppu vetää alkua paremmin ja kaikki langanpäät löytävät toisensa.

Olen lukenut uudemmankin Tove Alsterdalin teoksen Juurakko, joka aloittaa toiseen jokilaaksoon sijoittuvan Ådalen-sarjan. Sitäkin kritisoin hieman liiasta runsaudesta, mutta myös kehuin samalla tavalla pikkupaikkakunnan ominaisuuksien tuntemuksesta ja pohjoisen olemuksesta.

Nicole Krauss: Rakkauden historia

Nicole Krauss 2005. Englanninkielinen alkuteos The History of Love. Suomentanut Terhi Leskinen. Gummerus 2006. 310 s. Lainasin kirjastosta.

Kommentoin heti alkuunsa, että kirjan kansikuva ei tee oikeutta upealle romaanille, joka on äänestetty julkaisuvuonnaan mm. Amazonin verkkokaupan parhaaksi laaturomaaniksi ja ollut muutenkin kansainvälinen menestys. En itse muista Rakkauden historiaa tuolta lähes kahdenkymmenen vuoden takaa - ehkä se on menestynyt silloin meilläkin. Kirjan nimen ja kansikuvan yhdistelmä vei minun ajatukseni lähemmäs kioskikirjallisuutta, jota tämä teos ei lainkaan ole.

Tuntuu, että romaanista on vaikea kirjoittaa ja minulla menikin yli puolenvälin ennen kuin sain siitä kunnon otteen. Sen jälkeen olinkin ihastuksissani. Tarinaa vievät eteenpäin minäkertojat, 14-vuotias Alma Singer New Yorkissa ja iäkäs mies, Leo Gursky, samassa kaupungissa. Alman äiti on saanut toimeksiannon tuntemattomaksi jääneeltä mieheltä kääntää englanniksi kirja Rakkauden historia. Välillä tarinaa kerrotaan kirjailija Zvi Litvinoffin kautta Chilestä.

Tarinan juuret ovat kuitenkin 1930-luvun Puolassa, jossa nuori poika rakastuu Alma Meremitski -nimiseen naapurintyttöön. Nuorten tiet erkanevat, kun Saksa hyökkää Puolaan ja teurastaa juutalaisia. Poika piilottelee metsissä niin kauan että pääsee turvaan Yhdysvaltoihin, jossa Alma on ehtinyt perustaa perheen toisen miehen kanssa. Almalla on kuitenkin pieni poika, joka ei tiedä isästään mitään. Mies seuraa etäältä menestyväksi kirjailijaksi kasvavan poikansa elämää seuranaan vain naapurissa asuva ystävä Bruno.

Vuosikymmeniä myöhemmin toinen Alma lukee teosta ja ymmärtää vähitellen, kuka on kirjan kirjoittaja, keneltä äiti on saanut toimeksiantonsa ja mikä on hänen oman nimensä tausta. Alman isä on kuollut lasten ollessa pieniä ja Alman Lintu-niminen pikkuveli yrittää pitää isän muistoa yllä. Pieni veli on vakaumuksellinen juutalainen, joka uskoo olevansa maanpäällinen lamed-vovnik. Romaanin loppuosassa Lintukin pääsee kuljettamaan tarinaa eteenpäin päiväkirjamerkinnöillään.

Juonta ja päähenkilöitä on siis osin vaikea hahmottaa, vaikka lopussa kaikki sidotaankin kauniisti yhteen. Romaanissa on juutalaisten historiaa ja diasporassa elämisen haikeutta, historian ja nimien kautta herkällä tavalla yhdistyviä kohtaloita. Se on myös yksinäisyyttä ja muistoihin käpertymistä, unohtamisen vaikeutta ja pärjäämistä. Elämä kulkee eteenpäin huolimatta siitä, onko se onnellista vai onnetonta, saako sitä jakaa rakkaimpiensa kanssa vai ei. Sydänsuruja on niin Puolasta lähteneillä kuin ilman isää elävillä lapsilla nykyajassa. 

Tämä kannattaa ehdottomasti lukea, vaikka en tiedä osasinko kertoa siitä lainkaan houkuttelevalla tavalla. Kraussin teos on omanlaisensa. Se koostuu sirpaleista, jotka saavat lukijan epäilemään lukemaansa ja päättelemäänsä. Koskettavaa kerrontaa rikkoo sopivalla tavalla rujous, suorastaan rumuus, joita etenkin Leo Gurskyn ja vähän myös nuoren Almankin minäkerronnoissa on. Iäkkään miehen mielen sumua rikkoo kivasti tytön päämäärätietoisuus ja kekseliäisyys niin että tarinassa on hieman jopa jännittäviä piirteitä. Kiitos Tarjalle hyvästä lukupiirikirjan valinnasta!

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen 2022. WSOY. 226. Ostin omaksi. Kuva kustantajan.

Tämä kirja minun piti lukea jo viime talvena, sillä ostin sen Tampereen kirjafestareilta joulukuun alussa kuunneltuani siellä ensin Ujuni Ahmedin haastattelun. Sittemmin teoksesta on tehty myös näytelmä Kansallisteatterissa.

Haluan voittaa oman häpeäni ja rikkoa hiljaisuuteni, jotta sinä, joka ajattelet olevasi yksin, löytäisit muiden luo. Haluan rakentaa tilaa, johon me tytöt ja naiset mahdumme sellaisina kuin olemme, riippumatta siitä onko meillä huivi vai ei, ovatko hiuksemme suorat vai kiharat, riippumatta siitä, millaista elämää haluamme elää.

Ahmedin kertomat kokemukset lähtevät liikkeelle hänen teinivuosistaan, iästä jolloin hän - kuten niin moni muukin - alkaa kapinoimaan kodin kontrollia vastaan. Tilanne oli kuitenkin hyvin erilainen kuin valkoihoisellä suomalaistytöllä, sillä Ahmedin kotona pidettiin tiukasti kiinni uskontoon ja somalialaisuuteen liittyvistä tavoista. Naiseksi kasvavana tyttönä Ujuni joutui ottamaan huomioon perheen kunnian ja etenkin sen, ettei hän tyttönä loukkaa sitä. Väärin pukeutuva, väärissä porukoissa ja väärällä tavalla käyttäytyvä tyttö ei aiheuttaisi pelkästään häpeää itselleen, vaan koko yhteisölleen.

Ahmedilla meni vuosia kodin sisäisen kontrollin ja suomalaisen yhteiskunnan tarjoaman vapauden välisen ristiriidan kanssa. Hän pukeutui kotoa ulos lähtiessään somalitytölle kuuluvalla tavalla, mutta vaihtoi vaatteita ja meikkasi lisää heti kaupungille päästyään. Useita kertoja hän myös karkasi kotoaan muutamiksi päiviksi. Omille ajatuksille ja levottomuudelle oli vaikea löytää kuuntelijaa. Aikuisena Ahmed alkoi pohtia, mitä voisi tehdä enemmän kaltaistensa tyttöjen ja naisten aseman parantamiseksi. Häneen kohdistui paljon vihapuhetta niin oman yhteisön kuin enemmistönkin suunnalta. Muun muassa eräs somalimiesten raiskaustapaus, johon Ahmed otti kantaa, kirvoitti vihaa ja hänen sanomaansa yritettiin sekä vaimentaa että muunnella. Hän sai suomensomalina, ruskeaihoisena naisena enemmän huomiota kuin se, että hän halusi tuomita miesten teon. Oma yhteisö olisi halunnut hänen pitävän tekijöiden puolta ja suojelevan yhteisöä.

Suomalaisen yhteiskunnan velvollisuus on varmistaa, että esimerkiksi lapsen oikeudet toteutuvat riippumatta siitä, millaisessa yhteisössä hän elää. --- Valtavan kamppailun vaatinut silpomisen kieltävä erillislaki on Suomessa ainoa konkreettinen lakimuutos, joka on suoraan koskettanut vähemmistötaustaisia naisia. --- Silpomisesta voi päästä lopullisesti eroon vain, jos kunnian ajatuksesta sen nykyisessä muodossa päästään eroon.

Muistan haastattelustakin, että yksi ensimmäisiä asioita, josta Ahmed kertoi, oli se, miten maahanmuuttajanaisen ääni ei kuulu eikä heitä kuulla samalla tavalla kuin valkoisia feministejä. Valkoiset eivät myöskään osaa ottaa huomioon sitä kontekstia, jossa esimerkiksi musliminaiset elävät äänettömänä massana vähemmistön sisällä. Siksi olisi tärkeää että vähemmistönaiset saisivat enemmän tilaa kertoa itse, millaiset olot heillä on ja mitkä oikeudet heidän osaltaan jäävät toteutumatta. Enemmistössä elävän naisen oikeuksiin asti pääseminen edellyttäisi ensin omasta yhteisöstä rohkeaa irtautumista tai etääntymistä, eikä kaikilla ole siihen voimia taikka tukiverkostoa.

Enemmistössä pää lepää, mieli lepää, kaikki lepää.

Ahmed kertoo myös matkastaan Somaliaan, jossa hän kokee olevansa kotonaan. Tämä johtuu tietysti siitä, että siellä häntä ei nähdä vähemmistönä ja ympärillä on samannäköisiä ihmisiä. Silti Somalia on köyhempi, takapajuisempi, konservatiivisempi ja sekasortoisempi kuin missä Ahmed haluaisi asua tai kasvattaa lapsiaan. Siellä he olisivat diasporasta kotimaahan muuttaneita parempiosaisia, joiden opeilla maa ei kuitenkaan kehittyisi oikeanlaiseen suuntaan. Somaliassa on myös viime vuosikymmeninä tiukentunut saudiarabialainen islamintulkinta, jossa naisen tila on kaventunut radikaalisti siitä, mitä se on vielä Ahmedin äidin nuoruudessa ollut. Ristiriitaisia tunteita herättävä matka on vain vahvistanut hänen ajatuksiaan siitä, että muutoksen eteen on tehtävä rohkeasti töitä.

Tahtotila kontrolloida naista on paljon vanhempi kuin itse islam, ja paljon vahvempi kuin koko kulttuuri ja historia, jolla sitä perustellaan.

Ahmedin ja Hirvosen yhdessä kirjoittama teos on mielenkiintoinen tietopakkaus tärkeästä asiasta kenelle tahansa, mutta erityisesti sille kohderyhmälle, jonka Ahmed tietää helposti jäävän yksin ajatuksineen. Se on myös rohkaiseva kasvutarina, joka on onneksi saanut ansaitsemaansa huomiota. Teoksesta myös blogeissa Kirjakaapin kummitus ja Kirjat kertovat.

Ian McEwan: Opetukset

Ian McEwan 2022. Englanninkielinen alkuteos Lessons. Suomentanut Juhani Lindholm. Otavan pokkari 650 s. Ostin omaksi. Kuva kustantajan.

Ian McEwanin romaanien lukeminen on aina yhtä juhlaa. Jo aloittaessa tietää, että kädessä on laatuteos, joka vain paranee edetessään. Yhden romaanin - Polte - jätin aikoinaan kesken, mutta aloitin sen myöhemmin uudelleen ja loppujen lopuksi pidin siitäkin kovasti. Opetuksia on kehuttu McEwanin teoksista parhaaksi sitten Sovituksen, joka on eittämättä kuuluisin. Näissä kahdessa on samaa ainakin se, että ne käyvät läpi päähenkilönsä elämän ja ovat siksi hyvin perusteellisia ja paksujakin. Samalla ne läpikäyvät Euroopan ja Iso-Britannian lähihistoriaa niin mikrotason kuin yhteiskunnankin näkökulmasta.

En kuitenkaan nosta Opetuksia McEwanin parhaimmistoon. Nautin kyllä lukemisesta kovasti, mutta siinä on aineksia hieman jo liikaakin minun makuuni. Kirjaa lopetellessa jo melkein unohtaa, mistä romaani sai alkunsa tai mitä kuuluu kaikille niille entisille tai nykyisille perheenjäsenille ja ystäville vuosien varrelta. 

Päähenkilö Roland Baines syntyy heti toisen maailmansodan jälkeen ja on hyvin samanikäinen kuin kirjailija itse. En ole selvittänyt, onko hänen elämässään tai persoonassaan yhtymäkohtia Ian McEwaniin, mutta en voi olla ajattelematta, että on. Rolandin mukana kuljetaan läpi Englannin historia sodanjälkeisistä vuosista Kuuban ohjuskriisiin, Thatcherin politiikkaan, Tsernobylin säteilystä Brexitiin, aina koronasulkuihin saakka. Rolandilla on vahvat siteet sekä perheenjäsentensä ja myös puolisonsa kautta Saksaan, joten hänen avullaan tutustutaan myös Berliinin muurin hajoamiseen ja Saksojen yhdistymiseen. Saksa kulkee tarinassa mukana luontevalla tavalla matkoina, ihmisinä ja kielenä, jonka mies hallitsee. 

Kun Roland on 11-vuotias, isä päättää laittaa hänet sisäoppilaitokseen, ja välit vanhempiin ohenevat. Sisäoppilaitoksessa Roland saa pianotunteja neiti Cornellilta. Yhteiset hetket nuoren opettajan kanssa jättää poikaan arpia, jotka vaikuttavat tämän rakkauselämään vielä aikuisenakin. Liian intiimi suhde taitaa vaikuttaa myös siihen, että Roland jättää koulut kesken 16-vuotiaana, vaikka lahjoja olisi ollut jatkaa sekä kirjallisuuden että pianonsoiton parissa. Neiti Cornell jättää poikaan toisaalta myös pysyvän muiston rakkaudesta, josta ei heidän kohdatessaan kymmeniä vuosia myöhemmin ole kuitenkaan enää jäljellä mitään.

Rolandista tulee muiden sanoin ajelehtija, haaveilija, mies joka ei tartu tosissaan mihinkään, ehkä jopa itsekeskeinen ja liian seksuaalinen. Hänen elämänsä toinen myllerrys tapahtuu lähempänä neljääkymmentä ikävuotta, kun hänen vaimonsa päättää jättää perheensä ja omistautua kirjailijan uralle Saksassa. Roland jää pienen lapsen kanssa yksin, mikä ei alkujärkytyksen jälkeen ole ainakaan lukijan näkökulmasta lainkaan pahaksi miehen kehitykselle. Isä ja poika ovat läheisiä, heillä on turvallinen verkosto ystäviä ympärillään ja Roland pystyy epämääräisistä töistään ja poukkoilevista ihmissuhteista huolimatta elättämään heitä varsin hyvin. 

Keski-iässä ja vanhetessaan mies alkaa etsiä vastauksia kysymyksiin, joita menneisyydestä kumpuaa. Menneisyydessä ei ole pelkästään neiti Cornell, vaan myös Rolandin äidin epäselvät kertomukset toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista ja ihmissuhteista. Miestä kalvaa myös ristiriitaiset tunteet entistä puolisoa kohtaan, sillä tämä on nyt yksi Saksan menestyneimmistä kirjailijoista, mutta pojalleen tuttu vain lehtikuvista. Miksi naisen piti jättää perheensä niin kylmällä tavalla, miksi hän ei halua olla poikansa kanssa missään tekemisissä? 

Olen joskus todennut että kirja saa jäädä kesken, jos en viihdy päähenkilön seurassa. Ian McEwan osoitti totemukseni vääräksi, sillä vaikka en varsinaisesti pitänytkään Rolandista - tai en osannut arvostaa hänen valintojaan ja hänen tapaansa menettää mahdollisuuksia - halusin todellakin tietää, miten elämä häntä kuljettaa ja miten lapsuuden tapahtumat vaikuttavat vielä vanhana. Kirjalijan taitavuutta on se, että pysyttelin Rolandista etäällä samalla kun olin utelias häntä kohtaan. Teoksessa on koskettavia teemoja, mutta sen lukeminen ei ollut koskettavaa, eikä muutenkaan kovin tunteikasta. Ja silti se piti otteessaan 650 sivun verran erinomaisella tavalla. Eri vuosien yhteiskunnallisiin ilmiöihin, historiaan, aatteisiin, politiikkaan, kirjallisuuteen ja musiikkiin viitataan sopivalla tavalla ilman että romaanista tulee listamaista tai läpijuoksumaista - taitavaa sekin. Suuret kiitokset myös luottosuomentajalle jälleen kerran!

Teoksesta myös blogeissa Tuijata ja Kirjaluotsi.