Ehdinpäs lukea tämän loppuun vielä ennen vuoden vaihtumista. Teos on paksumpi kuin miltä kirja ensi alkuun näyttää, sillä Kytömäki on saanut jälleen käyttöönsä ohuen 50-prosenttisen kierrätyspaperin. Melko tuhteja ovat muistaakseni hänen aikaisemmatkin teoksensa, joten 688 sivua ei siinä mielessä tullut yllätyksenä, vaikka paksuja kirjoja hieman kammoksunkin.
Kytömäen teokset ovat olleet niin mukaansatempaavia ja hyvin kirjoitettuja, ettei sivumäärästä ole tullut koskaan ongelmaa. Hitusen tätä ihmeellistä Mirabilista olisi voinut tiivistää, mutta erinomaista ja perusteellista tarinankerrontaa jälleen kerran. Kieli on tuttua, herkkää ja kuvailevaa, mutta eteenpäin vievää. Yhteistä aikaisemmille on myös se, miten aikakauden historia nivoutuu päähenkilöiden tarinan kanssa yhteen. Luonto on merkittävässä roolissa tässäkin - jopa ihan kertojana sen ensimmäisessä ja viimeisessä luvussa! Myös mielen haasteet tunnistan ja muistan aikaisemmista kirjoista.
Tarina alkaa nälkävuosista, kun nuori palkollinen Riikka lähtee Korraharjun kartanosta rakentamaan Helsingistä itään suuntaavaa rautatietä. Voimakas ja isokokoinen nainen saa tehdä sitä, missä on hyvä, mutta innostuu kuitenkin matkaamaan Amurinmaahan uuden yhteiskunnan perässä. Matkalla hän synnyttää kaksoset, jotka kasvavat idässä tiikerin läheisyydessä. Vuosia myöhemmin kaksoset Ella ja Artturi lähetetään isälleen Suomeen takaisin radan varteen. Siellä lapset aloittavat akrobatian harrastamisen naapurin Viken kanssa.
Kun Iso-Riikka myöhemmin palaa Suomeen, hän saa töitä Korraharjusta, jota isännöi edelleen paroni Falkenhöjd. Koillisväylän tutkimusretkellä maailmaa ja Suomea laajalti kartoittanut paroni tapasi Riikan ja lapset myös Amurinmaalla. Ellan kasvaessa nuoreksi naiseksi tämä pääsee Falkenhöjdin mukana luonnontieteilijöiden kokoontumiseen Bergeniin, jossa he tapaavat Georg Stellerin jalanjälkiä kulkevan Leonard Stejnegerin. Näin Ellan ja Artturin elämät lomittuvat kuuluisten luonnontutkijoiden polkujen kanssa, ja Mirabilis hipaisee Iida Turpeisen Elolliset-romaania.
Ella ja Stejneger kuljettavat lukijaa mukanaan suurimman osan teoksesta. Akrobatia ja sirkuksessa esiintyminen on Ellan lähes koko elämä, mutta hän kantaa sielussaan surua, josta ei pääse eroon koskaan. Kuten Ella itse toteaa, Artturi sai kaiken ilon ja Ellalle jäi muu. Kirjeenvaihto Stejnegerin kanssa tuo valonpilkahduksia. Sen sijaan taloudellisen turvan takaava suhde Falkenhöjdiin ei tuo onnea. Artturi näyttää pystyvän siihen, mitä aikuistuvalta nuorelta odotetaan, kun taas Ellan valinnat ihmetyttävät ja niitä jopa paheksutaan. Isä on jäänyt rautatiensä kanssa etäiseksi, samoin äiti, joka katselee öisin metsään niin Suomessa kuin Amurinmaallakin.
Stejneger puolestaan kipuilee tutkijuutensa kanssa pitkälle keski-ikään ennen kuin alkaa saada äänensä esille. Hän kokee kuoleman kolmesti, pelastuu aina täpärästi, eikä odota itseltään pitkää ikää. Niin hän kuitenkin vaan elää pitkän elämän, ehtii nähdä hetken, jolloin arktinen turkishylje rauhoitetaan ja kalastuskantoihin aletaan kiinnittää huomiota. Hänen mielenterveyttään kiusoittelee jo menehtynyt Steller, joka vierailee alati hänen ajatuksissaan. Stejneger ei voi olla pohtimatta, miten esimerkiksi Stellerin merilehmän olisi käynyt, elleivät eurooppalaiset olisi löytäneet tietään Beringinsaarelle. Mirabiliksessa merilehmää keskeisempään rooliin nousee kuitenkin isomerimetso, joka kasvattaa suojaavat sulkansa välillä Ellan ympärille.
Eläimillä on suojelu- ja tutkimuskohteen lisäksi romaanissa myös symbolinen merkitys, kuten edellä mainittu isomerimetso Ellalle. Kun äiti Riikka ja tämän ystävä Saša saapuvat Suomeen, Falkenhöjd alkaa puuhata yllätystä Korraharjuun ja pian sinne saapuu tiikeri, amba, jota kaksoset oppivat pelkäämään jo Amurinmaassa. Riikalle amba on jotain enemmän ja myöhemmin nämä katoavat yhdessä. Saša uskoo tiikerin sielun vaikuttavan tilalla vielä kolmekymmentä vuotta myöhemmin, kun kolme kauan kadoksissa ollutta rakasta palaa kotiin. Metsän läheisyys, kasvit, vesi ja eläimet ylipäätään ovat keskeisiä romaanin elementtejä.
Kerrottavaa olisi paljon enemmänkin ja jotain olennaista jää varmasti kirjoittamatta. Ellan - taiteilijanimeltään Mirabella - melankolisuus vaikuttaa vahvasti romaanin olemukseen ja välillä se jopa häiritsi minua. Kukaan ei kuitenkaan ole vahvempi kuin nainen joka taipuu kuin ihme, niin fyysisesti kuin henkeään pelastaessaan. Rakkauttakin tarinassa on, pidin erityisesti kaksosten välisestä vahvasta siteestä, Sašan mukanaan tuomasta huolenpidosta ja Stejnegerin kyvystä rakastaa platonisella tavalla kirjeiden kautta.
Olen lukenut joskus, että luonnonsuojelusta kiinnostuttiin hetkeksi 1800-luvun lopulla ja se näkyy tässä tarinassa. Vuosisatojen vaihteen tapahtumat kulkevat romaanin taustalla muutenkin, kuten nälkävuosi, siirtolaisuus, vuoden 1906 suurlakko ja Venäjän vallankumous. Kytömäki kuvaa hyvin myös vallasväen ja palkollisten rinnakkaista elämää, erilaisuutta ja tapoja. Naisten asemaan ja mahdollisuuksiin romaani kiinnittää myös huomion. Fyysisyys on vahvasti läsnä, ei pelkästään kaksosten päivittäisessä voimistelussa ja työssä, vaan myös Riikan olemuksessa, luonnontutkijoiden kävelymatkoissa tai sinnikkyydessä, jota elämä ennen teknologiaa on ihmiseltä vaatinut.
