Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis

Sara Stridsberg 2018. Ruotsinkielinen alkuteos Kärlekens Antaktis. Suomentanut Outi Menna. Tammi 2019. 304 sivua. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Väistämätöntä on turha lykätä. Kaikki tarinat päättyvät kuolemaan, niin tämäkin.

Huh, olipa rankka kirja! Ja silti ihan kamalan hyvä. Romaani alkaa jännällä tavalla siitä, mihin päähenkilön ja minäkertojan elämä päättyy. En spoilaa mitään, jos kerron suoraan, että hänet raiskataan, murhataan ja paloitellaan syrjäisen järven rannalla. Tämä tulee esille kansiliepeessä ja lyödään vasten lukijan naamaa heti alkuunsa. Synkkää ja järkyttävää, mutta ihmeellisellä tavalla Stridsberg osaa kirjoittaa sen niin, että tarinaa on pakko lukea eteenpäin hurjan kiinnostuksen vallassa.

Inni on nuori nainen, kahden lapsen äiti, narkomaani ja prostituoitu. Hän ei ole saanut elämässään paljon mitään, mutta menettänyt kyllä. Eräänä päivänä hänet pyydetään kyytiin ja tapahtuu se, mitä kaikki pelkäävät. Inni käy kuollessaan ja kertojana vielä pitkään sen jälkeenkin läpi itse surmaa, mutta myös elämäänsä. Jos syrjäytyminen tai riippuvuus kulkee geeneissä, Inni on siitä hyvä todiste. Hänen perheensä elämää leimaavat kurjuus, päihteet ja yksinäisyys.

Perheemme yllä leijuu kurous, suuret vesiputoukset toivat mukanaan pimeyden, joka saastutti jokiveden ja soljui sukupolvesta toiseen. Lapsena ajattelin, että voisin kumota kirouksen, mutta sen sijaan antauduin sen vietäväksi ja se oli helppoa, seurasin vain kultaista uomaa joka kulki maiseman halki selvänä kuin virtaava joki.

Stridsberg kuvaa likaisen kaunista tarinaa suoraan ja rehellisesti, hän repii kaiken auki ja saa kyyneleet silmiin. Silti romaanissa on jotain voimakkaan runollista, sanat soljuvat ja rakkaus on väkevää. Kuolemat ja menetykset korostavat rakkautta ja riippuvuutta, elämään kuuluu niin kurainen yöpaikka kadulla kuin pienen lapsen suloisen pehmeä poskikin. Kauniit yksityiskohdat riipaisevat, sillä ne ovat yhteisiä meille kaikille. Inninkin elämässä on kauneutta ja rakkautta.

Kuolemaa edeltävien tuntien unenomaisuus ja luonnon rehevä läheisyys ovat suorastaan hypnoottisia, vaikkei karmeilta yksityiskohdilta voi välttyä. Hypnoottisia ovat myös kuvaukset parisuhteista, lasten leikeistä, äidistä kylpyammeessa, kaipauksesta ja elämän romahtamisesta. Sukupolvesta toiseen jatkuva syrjäytyminen kuljettaa lukijan läpi vuosikymmenten. Inni paljastaa niin äitinsä kuin omasta elämästään vähitellen sen olennaisimman, kuin sipulia kuorien. Ja jottein romaani loppuisi liian aikaisin, osansa saavat Innin lapsetkin.

Vuosikymmenten virrasta huolimatta teos ei ole ajankuva, eikä paikkoja saatika maailman tapahtumia mainita kuin juuri sen verran, että ymmärsin jossakin kohtaa, millä vuosikymmenellä eletään. Romaanin tunnelma on ajaton, se kuvaa elämää jollaista on aina ollut ja tulee aina olemaan, valitettavasti. Mutta ei teos pelkkää synkkyyttä ole. Sen läpi hohtaa myös valoa ja valoisia hetkiä, ymmärrystä ja myötätuntoa.

Helmetin haastessa sijoitan tämän kohtaan 38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu. Seinäjoen kaupunginkirjaston haastekohdista kuittaan kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle. Popsugar Reading Challenge: A book with an upside-down image on the cover. Kirjasta ovat bloganneet myös Kirja vieköön!, Leena Lumi ja Reader, why did I marry him?