Elly Griffiths: Aavekentät

Elly Griffiths 2015. Englanninkielinen alkuteos The Ghost Fields. Suomentanut Anna Kangasmaa. Tammi 2020. 350 s. Oma ostos.

Jonain päivänä meri nousee, tulvii marskimaalle ja hukuttaa siellä jokaisen elollisen sielun. Mutta ei ihan vielä.

Aavekentät on Ruth Galloway -sarjan seitsemäs osa eikä taso ole heikentynyt lainkaan. Olen nauttinut joka ikisestä sarjan teoksesta. Tällä kertaa arkeologimme törmää ruumiiseen, joka on asetettu istumaan toisen maailmansodan aikaiseen lentokoneeseen. Ruumis paljastuu seudulla pitkään asuneen suvun jäseneksi. Nuorukainen, jonka luultiin kadonneen mereen, löytyykin pellolta.

Blackstockin suvusta on kadonnut muitakin. Heidän kartanonsa seisoo Norfolkin marskimaan laidalla, nousuveden ja myrskyjen ulottuvilla. Meri on ottanut aina osansa, tai niin uskotaan ja pelätään. Myös suvun sikatilalta löytyy ihmisen jäännöksiä, eivätkä kaikki perheenjäsenet taida olla turvassa. Griffiths yhdistää jälleen toimivalla tavalla perienglantilaista perimys- ja sukusotkua luonnonvoimiin, jotka kiristävät tunnelman juuri dramaattisimmalla hetkellä.

Liikaa Blackstockeihin liittyviä löytöjä, liikaa arvoituksia ja liikaa luita. Luita, jotka tupsahtavat esiin väärään aikaan ja väärässä paikassa. Kaipa kaikki voi olla sattumaa, mutta kun ajattelee merelle kurottavaa marskimaata, harmaata miestä seisomassa ulkona kivipatsaan lailla... Siitä ei seuraa hyvää, että asutaan maalla, jonka kuulusi olla merenpohjaa.

Rikoskomisario Harry Nelson kaipaa Ruthia avukseen tutkimuksiin, mutta on Ruth muutenkin hänen mielessään. Samoin amerikkalainen Frank Barker, joka kuvausryhmineen palaa jälleen Norfolkiin tekemään historiallista televisiosarjaa. Kuinka läheinen Ruth onkaan Frankin kanssa - ja kuuluuko se Nelsonille lainkaan? Griffithsin teoksissa puidaan joka kerta Ruthin ja Nelsonin välistä suhdetta ja se onkin yksi seikka, mikä pitää vannoutuneen lukijan kiinni tässä sarjassa. Sokeria ja romantiikkaa ei kuitenkaan ole luvassa, siitä pitää huolen molempien kyyninen ja epäluuloinen asenne.

Romanttiseen seikkailuun ja murhayrityksen kohteeksi joutuu tällä kertaa Nelsonin alainen Dave Clough. Vispilänkauppaa on muillakin, aika yllättävillä tahoilla. Ehkä Aavekentät on Griffithsin teoksista ihmissuhdepainotteisin, enkä ole ihan varma, mitä siitä ajattelin, mutta en valita. Ruth on yhtä jalat maassa kuin ennenkin, edelleen aidon epävarma itsestään ja viehätysvoimastaan. Muutkin sarjan hahmot ovat luontevia ja rehellisiä, ja mielestäni tapahtumat uskottavampia ja mukavalla tavalla arkisempia kuin monissa muissa dekkareissa (jos unohdetaan se yksi druidi).

Griffithsin teoksissa on aina mukana paikallista historiaa. Aavekentät-nimi viittaa lentotukikohtiin, joita Englannin rannoille rakennettiin kymmeniä maailmansodan aikana, mutta jotka ovat tietysti autioituneet sen jälkeen. Usein teoksissa käsitellään myös maanomistuskiistoja tai kaivauksista löytyneiden jäänteiden ja nykykehityksen välistä skismaa. Karu luonto, nousuvesi, huonot ajo-olosuhteet, iltojen pimeys ja pureva tuuli kuuluvat olennaisena osana sarjan olemukseen.

Aavekentistä lisää näissä blogeissa: Oksan hyllyltä, Luetut ja Kirjasähkökäyrä. Helmet-lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 31: Kirjassa pelastetaan ihminen ja PopSugar Reading Challenge: A book that's published in 2020.