Jos on törmännyt sosiaalisessa mediassa Tiluksilla-nimeen, tietää heti mistä tämä kirja kertoo. Ja sen vuoksi minäkin halusin lukaista tämän teoksen, sillä seuraan Tiluksilla-porukkaa Facebookissa ja Annukka Cederlöfin päivitykset ovat ehdottomasti oman someni herkkupaloja.
Mutta miten kaupunkilaistyttö on päätynyt seitsenkymmenpäisen eläinkatraan emännäksi maatilalle Vihtiin? Cederlöfin haastatteluja löytyy myös lehdistä, mutta tässä teoksessa hän kertoo taustoista enemmän. Siitä, miten hevoshullu tyttö teki lapsena kaikkensa, että sai viettää vapaa-aikansa eläinten parissa. Miten tarkkaan hän säästi, että hänellä olisi varaa edes johonkin hevosiin tai poneihin liittyvään. Lähellä Helsingin keskustaa asuvalla perheellä ei olisi ollut mahdollisuuksia omaan poniin, mutta onneksi hoitoponeja löytyi.
Cederlöf kertoo myös perheen perustamisesta ja nuoren aikuisen ruuhkavuosista, joiden aikana hän päätti opiskella poliisiksi. Poliisin työssä hän pääsi ratsupoliisin tehtäviin, joka ei ollut poliisiksi hakeutumisen syy, mutta luonteva seuraus. Rohkeasti Cederlöf avaa myös työyhteisönsä kipupisteitä, organisaatiomuutoksia ja henkistä taakkaa, jotka saivat hänet vähitellen kyseenalaistamaan omat velvollisuutensa. Olisiko tärkeämpää noudattaa järjen ja kasvatuksen ääntä ja jatkaa kiltisti kuukausipalkkaisessa virassa, vai pitäisikö kuunnella tunteitaan ja irtisanoutua?
Maalle perhe oli jo muuttanut ennen kuin Cederlöfistä tuli kokoaikainen emäntä. Vihdissä avautui luonnon kiertokulku, vuodenaikojen vaihtelut, rauhallinen äänimaailma ja ennen kaikkea antoisa ja rutiinien palkitsema arki alati kasvavan eläinlauman kanssa. Isäntäkin pääsi vihdoin toteuttamaan itseään koneiden kanssa. Minulle ehdottomasti antoisinta olikin lukea, miten Tiluksilla alkaa vähitellen syntyä ja miten se kasvoi ensimmäiset vuodet. Miten tilalle saapui kanoja, kissoja, koiria, lampaita, vuohia, hevosia, poneja, aaseja ja lehmiä. Millainen tausta on kaikilla niillä suloisilla eläimillä, joihin olen tutustunut somessa ja joiden nimetkin osaan jo melkein ulkoa.
Teoksen kielestä tunnistaa hauskan postaaja-Cederlöfin, mutta toki kirja on kokonaisuutena vakavampi. Kustantaja on antanut kirjoittajalle luvan pysytellä omassa tyylissään, mikä on tavallaan tosi kivaa enkä olisi muuta odottanutkaan, mutta kustannustoimittaja olisi voinut vielä hieman siloitella tekstiin jääneitä pieniä esim. viittausvirheitä. Sujuvaa ja luonteikasta tekstiä siitä huolimatta ja imaisinkin sen yhdessä päivässä.
Toivon Tiluksille paljon lisää ihanan arkisia päiviä, hassuja kommelluksia ja lämmintä yhdessäoloa! Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 7: Kirja kertoo ystävyydestä. Goodreadsin haastekohdista tähän sopii 21: A book with Monopoly tokens on the cover. Blogipostauksen kirjasta löysin Kirjakaapin kummitukselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti