1960-luvulla ei-toivottu, avioliiton ulkopuolinen raskaus olisi tarkoittanut monien mahdollisuuksien menettämistä, ja nuori yliopisto-opiskelija Annie Ernaux halusi edetä elämässään. Abortin teettäminen oli kuitenkin rikos, joten hänen täytyi tehtävä kaikki salaa, ja lähes yksin.
Pienoisteoksessaan Erxaux kuvailee, miten se kaikki tapahtui minulle, jotta kertoisin siitä. Häntä suorastaan harmittaa, ettei hän kirjoittanut kokemuksistaan jo aikaisemmin, mutta ehkä aika oli oikea vasta vuonna 1999. Ernaux kertoo kokemuksistaan raskaaksi tulemisen ajoista lähtien, salaisesta enkelintekijän etsimisestä, siitä miten hän pitää tiedon raskaudesta vain itsellään, pelottavasta operaatiosta Pariisin XVXII:nnessa kaupunginosassa ja sen jälkeisistä vaarallisista komplikaatioista.
Selonteko on hyvin rohkea, henkilökohtainen ja tapaus arka. Kokemus on muovannut kirjailijaa ja hänen tapaansa nähdä maailma. Ernaux kirjoittaa hyvin eleettömästi, hän ikään kuin tarkkailee itseään ja ajatuksiaan matkan päästä eikä ole edes ihan varma, mitä tunsi kolmekymmentä vuotta aikaisemmin. Silti hän onnistuu tarkkanäköisyyteen, muistaa yksityiskohtia huoneista, ihmisistä, heidän ilmeistään ja sanoistaan.
Olen nyt pukenut sanoiksi sen, mikä on minulle äärikokemus elämästä ja kuolemasta, ajasta, moraalista ja tabuista, laeista, ja koin sen alusta loppuun kehoni kautta.
Tapauksen traumaattisuuteen vaikuttaa tietysti se, että abortti pitää tehdä salaa ja että se on tuomittava teko. Nuori nainen joutuu alistumaan häpeälle, julmuudelle, välinpitämättömyydelle ja halveksunnalle. Ernaux ei kuitenkaan jää vellomaan mihinkään yksittäiseen tunteeseen eikä kohtaukseen, vaan toteaa asioiden olleen näin. Lukijalle tilanteet tulevat samalla tavoin suoraan silmille. Kehon tuntemukset ovat hyvin vahvasti läsnä alusta loppuun.
Varsinaisen kertomuksen väliin Ernaux kirjoittaa sulkeisiin metatekstiä, jossa hän valaiseen ajan henkeä, kirjoittaa 1960-luvun ilmapiiristä ja siitä miten hän nyt, vuonna 1999, sen muistaa. Hän myös pohtii suhdettaan tapaukseen ja kokemukseen, sen vaikutusta itseensä ja elämäänsä, sen väistämättömyyttä, sen hyväksymistä ja sille alistumista. Hän keskustelee itsensä kanssa. Näillä väliteksteillä Ernaux nostaa tarinansa yleiselle, yhteiskunnalliselle tasolle samalla tavalla kuin Eduard Louis omissa teoksissaan. Eri luokkien yhteiskunnallinen asema tulee tässäkin raa'alla tavalla esille.
Minulla on kesken Ernaux'n teos Vuodet, jossa on samaa eleetöntä tarkkanäköisyyttä. Sen lukeminen on keskeytynyt jo useaan kertaa, sillä koen etten saa teoksesta oikein mitään. Siitä puuttuu Tapauksen koskettavuus; se on liiankin yleisluontoinen ja luettelomainen, mutta yritän vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti