Tampereen Työväen Teatteri: Tytöt 1918

Kuva: http://www.ttt-teatteri.fi/ohjelmisto/tytot-1918

Tytöt 1918 sai kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterissa 25.1.2018, noin sata vuotta sisällissodan alkamisesta. Musikaalin on nähnyt jo yli 20 000 katsojaa ja suurproduktiolle on luvattu lisäesityksiä ensi syksylle. Tytöt perustuu Anneli Kannon romaaniin Veriruusut, joka kertoo Valkeakosken ja Tampereen tehtaantytöistä kevään 1918 tapahtumien keskellä. Teatteriin teoksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Sirkku Peltola. Sanoittaja Heikki Salo ja säveltäjä Eeva Kontu ovat vastanneet musikaalin upeista lauluista. Kolmikon työnjälkeä sain viimeksi ihailla niinikään TTT:n lavalla LauriViita 1949 -musiikkinäytelmässä.

Nuoret tytöt työskentelevät Tampereen puuvillatehtaissa kuten niin moni menneinä vuosikymmeninä. Venäjän vallankumous sysää liikkeelle myös Suomen työväestön ja Tampereen tehtaiden köyhät ovat kapinassa mukana. Miesten ohella myös naiset haluavat parempaa toimeentuloa, työoloja ja elämää. Osa heistä on valmis pukeutumaan housuihin ja tarttumaan aseisiin asian puolesta, kun valkoisen armeijan lahtarit lähestyvät kaupunkia. Tytöt ovat kuitenkin sodankin keskellä tavallisia nuoria naisia arkisine ajatuksineen ja romanttisine haaveineen. He rakastuvat, unelmoivat häistä ja tukevat toisiaan. Niin Veriruusuissa kuin teatterin lavallakin tytöt ovat rohkeita ja innostuvat aatteesta, joka antaa voimaa niin köyhälle työväestölle kuin naisillekin.

Romaanin tapahtumat on helppo tunnistaa Tytöissä, mutta tietysti tiivistämistä on jouduttu tekemään ja esimerkiksi Valkeakoski on tapahtumapaikkana jätetty kokonaan pois. Toisaalta Valkeakosken Sigrid ja hänen perheensä ovat päässeet lavalle ja sopivat tamperelaisten sekaan hyvin luontevasti. Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä Sigridin kohtalo oli yksi mieleenpainuvimmista. Lavalla tapahtumat etenevät romaanin lukeneelle hyvin odotettavalla tavalla, mutta tarina toimii varmasti muidenkin näkökulmasta. Jos romaani herätti voimakkaita tunteita, ei niiltä voinut välttyä teatterissakaan. Väkevä musiikki, voimakkaat liikkeet ja laulujen sanoitus aiheuttivat kylmiä väreitä heti alkuminuuteilta lähtien.

Musiikki oli hieno yhdistelmä rockmaista rytmiä, aatteellista tahtia, rapin jytkettä ja melodisempia osioita. Näytelmän äänimaisema oli muutenkin jykevä. Aseelliset yhteenotot säikäyttivät ja pommit tulivat lähelle. Produktion naiset ovat saaneet erityiskiitosta niin näyttelmisestä kuin laulutaidoistaankin, eikä syyttä. Päähenkilöiden äänet kajahtivat salissa toinen toistaan upeammin, niin yksin kuin kuoroissakin. Lauluissa nostettiin kuuluviin työväenaatteen lisäksi myös muita naisen silloiseen asemaan ja elämään liittyviä tärkeitä teemoja. Maininnan arvoinen on musiikin, laulun ja näyttelemisen lisäksi myös produktion lavastus. Tampereen keskustan vanhat rakennukset, puuvillatehtaan salit, Aaltosen kenkätehtaan varasto, sodan runtelema maisema, teloituskuoppa, Tammelan puutalot, talvinen puisto. Lavastus toi tapahtumat karmivan lähelle, melkein kuin osaksi omaa arkea. Punainen väri ja vanhat propagandajulisteet muistuttivat aatteesta. 

Ihminen kasvaa hitaammin kuin tappaja. 

kuva: http://www.ttt-teatteri.fi/ohjelmisto/tytot-1918

 

Tytöt 1918 on yksi parhaimpia näkemiäni ja kuulemiani esityksiä. Näytelmästä vastaava kokoonpano todellakin tietää mitä tekee, ja toivon kovasti että TTT:n rahoitukseen liittyvistä ikävistä uutisista ei tarvitse enää kuulla jatkossa. Teoksen nettisivuilta löytyy lisätietoja tekijöistä, näyttelijöistä ja tulevista esitysajoista. Menkää katsomaan!

Lauri Viita 100 vuotta

Kuva: Kari Sunnari, TTT

Tampereella on muistettu tänä vuonna runoilija Lauri Viitaa, jonka syntymästä on kulunut sata vuotta. Tampereen Työväen Teatterissa pyörii musiikkinäytelmä Viita 1949, jonka kantaesitys oli 25.10. Lukupiirissämme haluttiin myös muistaa kaupungin omaa työväenrunoilijaa. Luimme kukin jotain Viitaan liittyvää, joko hänen tuotantoaan tai muuten hänestä kertovaa kirjallisuutta ja vaihdoimme ajatuksiamme niiden pohjalta. Viidan tuotannosta lukemistoon oli valikoitunut hänen keskeisimmät teoksensa Betonimylläri, Moreeni, Kukunor ja Ne runot jotka jäivät. Pari lukupiiriläistä oli perehtynyt mieheen lukemalla Aila Meriluodon kirjoittaman elämäkerran. Minulle osui loppukesästä silmään Olli Löytyn toimittama uusi esseekokoelma Luojan palikkaleikki, jossa Viidan tuotantoon perehtyneet asiantuntijat ruotivat teosten ominaisuuksia hyvin monipuolisella otteella.

Osalle meistä Lauri Viita oli varsin vieras mies - etenkin me pohjoisempana opiskelleet emme olleet hänen tuotantoonsa juurikaan perehtyneet aikaisemmin. Opimme varmasti kaikki paljon ja keskustelimmekin siitä, miten monipuolinen kirjoittaja Viita on ollut. Hänen tuotantoaan on mahdoton lokeroida, eikä se näytä noudattavan perinteisiä runouden lainalaisuuksia. Tai jos se niitä välillä noudattaakin, tyyli varmasti vaihtuu. Viita leikittelee säännöillä ja on taituroinut runoihinsa ihan omanlaisensa rytmin.

Johtaja

Sen joukon johtajaksi nimittäisin,

ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin

ja takapuoleltansa täyteläisin.

Kas, kun jää painopiste matalalle,

voi nousta kukonnuppi korkealle

ja loistaa tunkiolta maailmalle!

(Betonimylläri 1947)

Pispalalla on ollut Lauri Viidan tuotannossa merkittävä rooli. Siellä hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa, ja siellä hän meni naimisiin ensimmäisen vaimonsa Kertun kanssa. Myöhemmin Viita eli muuallakin, mutta Pispala oli ja jäi hänen keskeiseksi mielenmaisemakseen. Aikoinaan hyvin työväenluokkainen kaupunginosa vaikutti vahvasti hänen tuotantonsa tematiikkaan. Ja vaikka hän selkäesti onkin oman ympäristönsä edustaja ja yhteiskuntakriitikko, ei teksteistä puutu ironiaa eikä huumoria. Viita kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin vuonna 1965.

Lukupiiriä täydensi upealla tavalla Viita 1949. Heikki Salon käsikirjoittama ja Sirkku Peltolan ohjaama musiikkinäytelmä oli mahtavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Upeasta musiikista vastasi Eeva Kontu. Näytelmässä kietoutuu toisiinsa luontevalla tavalla aidot kirjeet, historialliset faktat ja viitamainen fiktio. Käsikirjoituksessa ja sanoituksissa on maallikon mahdotonta erottaa toisistaan, mikä on Viitaa, mikä on Saloa - niin sulavaa ja rytmikästä se on.

Kuva: Kari Sunnari, TTT

Näytelmässä eletään vuotta 1949, jolloin Viita oli jo saanut mainetta Betonimyllärillä, mutta palaa allapäin Pispalaan, sillä uutta kustannussopimusta ei ole syntynyt. Hänen avioliittonsa Kerttu Solinin kanssa on päättynyt ja uusi alkanut runoilija Aila Meriluodon kanssa. Silti ikävä Kertun luo on valtava, varsinkin humalapäissä ja etenkin Pispalassa. Näytelmää vievät eteenpäin Viidan luomat peikkohahmot Kukunor ja Kalahari, jotka toimivat lavalla eräänlaisina tarinankertojina. Vuoden 1949 lisäksi näytelmä koostuu lapsuus- ja nuoruusmuistoista Pispalassa, rakastumisesta Kerttuun ja perhettä koetelleesta sisällissodan tapahtumista.

Kuva: Kari Sunnari, TTT

Monipuolinen musiikkinäytelmä on draamaa ja romantiikkaa, surua ja ikävää, intohimoa ja pettymyksiä. Tunneskaala on laaja niin lavalla kuin katsomossakin. Paikoin mahtipontinen musiikki rauhoittuu tarpeen tullen viipyileväksi, kuten lavan taustakuvatkin. Niissä ja lavasteissa näkyy Pispalanharju puurakennuksineen, ikuisine portaineen ja kauniine järvimaisemineen. Eikä tietenkään sovi unohtaa hienoa näyttelijäntyötä. Tommi Raitolehto on juuri sellainen Lauri Viita, jollaiseksi hänet olin kuvitellutkin: väkevä, rohkea, alkoholisoitunut, älykäs ja romanttinen. Eriyisesti haluan nostaa esille näyttelijöiden laulutaidon: Jari Aholan, Petra Aholan, Suvi-Sini Peltolan, Petra Karjalaisen ja Eriikka Väliahteen äänet kaikuivat salissa uskomattoman upeina!

Vivahteikkaan postauksen näytelmästä on kirjoittanut myös lukupiirimme Sari!