Inga Magga: Varjonyrkkeilijä

Inga Magga 2020. Like. 351 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Kaksi nuorta naista kohtaa toisensa grafiikankurssilla. Taiteen lisäksi heitä yhdistää nyrkkeily, laji jonka molemmat ovat aloittaneet hyvin nuorena, saman miehen valmennuksessa. Toinen naisista on valmentajan tytär, Rebekka. Vasta kun grafiikanlehdet on pystytetty näyttelyksi, saa Rebekka kuulla opettajansa Lolan menneisyydestä ja tämän yhteydestä kylään jossa molemmat ovat kasvaneet.

Barre suoristi selkänsä. Hän oli yhtäkkiä kuin lasinen pilvenpiirtäjä, jota katsoessa ylimmät kerrokset tuntuivat lähestyvän ja horjuttavan tasapainoa. Barre astui ihan lähelle, reviirilleni. Jääkylmät silmät tuijottivat musertavasti, ja minä näin kuinka nuori tyttö peilautui hänen katseestaan, pirstaloitui kyyneleideni läpi. --- - Teen mitä vaan, jos saan jatkaa.

Lolan vuoden nyrkkeilyharrastuksen parissa olivat rajuja, täynnä ristiriitaisia tunteita valmentajaa ja tämän metodeja kohtaan. Hän sai syyn olla poissa kotoa, kehittyi nopeasti, mutta sai haavoja joiden työstäminen ja hyväksyminen kestää pitkään. Rebekka on sen sijaan saanut isältään kaiken, mutta isän menneisyydessä on tekoja, jotka eivät kestä päivänvaloa, ovat tuhonneet Rebekan äidin ja monen muun. Rebekka haluaisi itselleen kaiken, urheilun, taiteen ja poikaystävän, isää menettämättä. Mutta onko se mahdollista? 

Inga Maggan esikoisromaanissa on hänen oma lajinsa suuressa roolissa. Nyrkkeily on laji, joka voi nostaa pohjalta, opettaa kuria ja kykyä arvostaa omaa vartaloaan. Tie kehään vaatii kuitenkin paljon, jos sinne saakka on kykyjä. Ja molemmat tytöt haluavat ja pystyvät. Ruumiillisuus on romaanissa vahvasti läsnä, niin hyvässä kuin pahassakin, kauniina ja arkana, katseilta suojassa tai himon kohteena, tatuoituna ja arpisena. Taiteen maisteri on kirjoittanut myös grafiikkaharrastuksen kivasti osaksi Rebekan kunnianhimoa. Tekniikkaa kuvataan kauniin tarkasti yksityiskohtia myöten. Taiteen kautta piirtyy niin armottomuus kuin armeliaisuuskin itseä kohtaan. 

Hyvistä, mielenkiintoisista ja raastavista aiheista huolimatta Maggan kerronnassa ja dialogeissa on jotain hieman kömpelöä, mikä välillä laski lukuvirettä. Romaanin alkupuolella metaforien runsas määrä häiritsi, mutta loppua kohden tarina veti paremmin ja ihan viime sivuilla jo hengästytti. Teos jakaantuu kahteen osaan, Lolan ja Rebekan. Lolan tarina on traagisempi, se herätti myötätuntoa ja järkytystä, kun taas Rebekan osuus tuo kokonaisuuteen hieman jännitystä. Kritiikistä huolimatta koin kuitenkin, että kokonaisuus on hallittu ja tasapainoinen. Bonusta Tampereesta näyttämönä!

Tuore romaani on mainittu myös näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka ja Annelin lukuvinkit. Helmetin haasteessa tämä kuittaa toiseksi viimeiseksi jääneen kohdan 5: Saamelaisen kirjailijan teos. Ainakin kirjailijan sukunimi on saamelainen!